NUTS Karhunkierros 160 26.-27.5.2017

nuts-karhunkierros-map

Kevään asiaa pähkäiltyäni päädyin lopulta vaihtamaan Karhunkierroksen 80k matkan 160k matkaksi, tuntui että se oli oikeasti se mitä halusin taas yrittää. Ja ehkä aika oli jo kullannut muistot edellisen kevään osittain tuskaisestakin taivalluksesta. Laitoin asiasta sähköpostia NUTSlle, ilmoitin tietäväni mitä olen tekemässä ja tekeväni sen silti. Vastauksena oli osaa ottava sähköposti, ilmoitus siirtämisestäni pidemmälle matkalle ja ohjeet suorittaa pieni lisämaksu, aiemmin maksetun bussimatkan 80 lähtöön sai hyödynnettyä maksuun. Sitten vielä ennen Karhunkierrosta selvisi, että saan paikan myös Vaarojen 130 km ultramatkalle, joten siinähän olikin sitten jo taas koossa koko Ultra Trail Tour Finlandin ilmoittautumiset kun myös NUTS Pallaksen perusmatkalle oli lähtenyt ilmoittautuminen sisään.

Koko talven olin saanut harjoitella vammoitta, ainoat murheet hetkellisesti norovirus joka esti juoksun Kanarialla TGC 82 matkalla ja keväämmällä sairastettu flunssa juuri kun olisi pitänyt juosta HSM puolimaraton Helsingissä. Mutta nuo onneksi nopeasti ohimeneviä vaivoja. Toukokuun alussa kävin juoksemassa kauden ensimmäiset kisat Bodom Doublella, ensin yökisa Bodom night 10km ja seuraavana päivänä Bodom trail 21km. Nuo läpi suht rennosti, oli mukavaa ja Bodomin tapaan mutaista ja märkää.

Käytännössä koko talven pystyi Etelä-Suomessa juoksemaan poluilla, joten polkujuoksua tuli harjoiteltua, Repovedelläkin useampaan otteeseen Kaakkurin kierros kierrettiin kevään mittaan.

Nopeastihan se taas sitten lopulta toukokuun loppu ja Karhunkierros lähestyivät. Toukokuun edetessä nopeammin kuin lumet sulivat Kuusamosta alkoi melkoinen arvuuttelu siitä, mitä olosuhteet olisivat. Kova luotto oli alunperin, että tottakai toukokuun lopussa jo polut ovat sulia, mutta ihan niinhän ei sitten käynyt. Mutta tämän asiantilan selvittyä oli jo vaihdettu matka pidemmälle joten oli vain asennoiduttava siihen, että mennään siinä säässä mikä on vastassa. Varusteet tuli dropbageja myöten pakattua jo hyvissä ajoin ennen matkaan lähtöä, viimeisenä hankintana sekä itselleni että 80km sarjaan korottaneelle Sarille Sealskinzin ohuemmat vedenpitävät sukat. Jos kerran märkää, niin pysyköön kylmä vesi sitten sukan ulkopuolella. Viimein sukatkin tulivat pari päivää ennen reissuun lähtöä, eli silloin varusteet valmiina.

IMG_4114
Yhdelle 100 mailin ultralle vähintäänkin riittävä (liiallinen) tavaramäärä

Matkaan kohti Rukaa lähdettiin keskiviikkona 24.5.2017, ensimmäinen yö Kuopiossa ja torstaina sitten jatkettiin Rukalle. Tottakai matkalla piti pysähtyä perinteisesti tervehtimään Hiljaista kansaa Suomussalmella.

IMG_4128
Suomussalmi, Hiljainen Kansa ympäristötaideteos

Rukalla sitten oltiinkin hyvissä ajoin, dropbag-pussukat sai noutaa jo torstaina, ja hyvissä ajoin valmiiksi kasatut kamat niihin tuli sullottuakin, tehden vielä viimeisiä arvontoja siitä mitä tulee päälle ja mitä kumpaankin dropbagiin (Oulankaan ja Hautajärvelle). Sarin kanssa majoituimme Rukan P-paikalla matkailuautossamme, mikä oli ihan hyvä ratkaisu, kaikki kamat käytössä ja lähellä kantamatta niitä mihinkään ja ruokailutkin ennen lähtöä sai hoitaa ihan oman aikataulun, mallin ja maun mukaan, ravintolaruoka ei aina ole ihan se paras tankkauseväs ainakaan omalle vatsalleni. Torstaina ehti vielä nähdä vähän tuttujakin, vaikkakaan en ollut taatusti puheliainta seuraa, vähän alkoivat ajatukset olla jo tulevassa matkassa Rukalta Hautajärvelle ja takaisin. Ajoissa tuli painuttua nukkumaankin.

IMG_4144
Matkan ensimmäinen ja viimeinen kilometriviitta

Perjantaina sitten heti klo 9 jälkeen ilmoittautumaan ja varustetarkastukseen. Ensimmäinen kisa missä pakolliset varusteet oikeasti katsottiin, itse pidän asiaa hyvänä, turva- ja ensiapuvarusteiden mukana pitämiseen on pätevät syyt, joskus joku niitä myös tarvitsee ongelmien sattuessa kohdalle. Sitten dropbagit järjestäjille ja autolle pakkaamaan reppu vielä paremmin ja vaihtamaan juoksukamat päälle samalla kun vielä yritin syödä pienen jännityksen jo alkaessa iskeä päälle. 11.30 jälkeen sitten lähtöalueelle odottelemaan lähtömerkkiä, viimeiset onnentoivotukset vastaan otettiin ja myös muille lähtijöille annettiin.

Klo 12 lähtömerkki… enää ei jännittänyt, nyt vaan eteenpäin. Alkuun rauhallisesti hölkäten, nousun tullen siirryttiin edellisvuoden tapaan reippaaseen kävelyyn. Vielä hyvän matkan toivotukset tuttavilta ja Sarilta joka kuvasi portaiden varrella. Rukalla ensin mäkeä ylös, väliin kävellen, väliin juosten, ja nyt tuli eteen jo paljon ennalta puhuttanutta luntakin. Alamäet varsinkin haastellisia, välillä melkoista liukua kun oli porukalla olevinaan kiire ja paikoitellen aika jyrkkiä laskuja ja mutkia. No, kunnialla kohti Valtavaaran nousuja. Porukka alkoi hajota, kärki meni menojaan, ja osa jäi taakse, itse varmaan noin puolessa välissä. Valtavaaran yli mentiin miesporukassa jonossa, näkymät lähinnä edellä menevän kengissä, piti katsoa mihin kaveri astui ja jos siinä kohti ei upottanut niin omakin askel tähdättiin siihen. Väliin joku astui hiukan sivuun ja selvisi, että hankea oli vähintäänkin riittävästi. Alamäet mentiin sitten liukutekniikalla, kengillä märässä lumessa lasketellen, väliin sattui alle hiukan vetisempikin kohta ja siinä vaiheessa kiitteli valintaa vedenpitävien sukkien suhteen. Konttaisen huoltoon ajassa 1:21:36, huollossa vajaa puolitoista minuuttia vain vesipullo täyttäen ja evästä mukaan napaten ja eteenpäin.

Konttaisen huollosta eteenpäin jatkettiin 4-7 miehen letkoissa kapeaa polku-uraa pitkin, väliin lunta enempi, väliin vähemmän. Vauhti tuntui tuossa vaiheessa aika rauhalliselta, pikkuisen enemmän olisi menohalua ollut, ja kun kaverit pysähtyivät Porontiman rantaan ilmeisesti kuvaamaan niin jatkoin yksin eteenpäin. Tuon jälkeen matka taittuikin käytännössä yksin pitkälle lauantaiaamuun asti. Lumi poluilla väheni 15 km jälkeen selkeästi eikä enää häirinnyt. Vetistä oli paikoitellen. Toiseen huoltoon Basecampiin 3:54:20, pullot täyteen, syötävää mukaan ja nopeasti eteenpäin.

18699895_1195063843937223_1370337953532962901_n
Basecampin huollon jälkeen, n. 24 km (kuva Matias Pusa)

Basecampin huollosta eteenpäin yksin. Pari kilometriä huollosta kramppasi oikeassa pohkeessa ja heti perään oikeassa takareidessä. Otin suolatabletin, venyttelin hetkisen, kävelin pikkuisen ja otin pari valokuvaa, sitten varovasti takaisin juoksuun ja kilometrien kuluessa krampin tunne helpottikin. Sitten yksin kohti Oulangan huoltoa reitin pisin huoltoväli. Eväät ja juomat riittivät hyvin, aina muistaessa geeliä pullosta ja juomaa päälle. Tuntui, että etenin ihan yksin, välillä ohittaen jonkun, välillä vuorostani tulin ohitetuksi. Juoksu tuntui vielä ihan mukavalle, ylämäet ja pahimmat juurakot ja kivikot kävellen, muuten hölkäten. Matkalla pari kaatumista, ensimmäinen loikatessa lumiselle pitkospuulle, jalat jatkoivat eteen ja ylös ja itse päädyin pitkokselle selälleni, hetken puhallutti mutta ei pahempia vaurioita. Kisan jälkeen havaittuna seurauksena mustelmaa alaselässä. Toisella kertaa jokin juurakko selkeästi syöksyi maasta ylös kampaten minut ja vetäisin kuperkeikan eteenpäin, ilman fyysisiä vammoja. Eikä tainnut edes kukaan nähdä, joten henkisetkin vammat jäivät minimiin.

Näyttökuva 2017-05-29 kello 21.18.10
Yksin juostessakin oli GPS-seurannan mukaan paljon porukkaa ihan lähistöllä.

Lopulta kolmanteen huoltoon Oulankaan, matka 55,5km, aika 8:44:56. Huollossa juomapullojen täyttö, dropbagista palautusjuoma ja energiajuoma, lisäevästä reppuun, pipo päähän ja paksummat hanskat käteen. Vielä mukillinen teetä, samalla tarkastivat että muki oli mukana, sokeria ei huollossa ollut teehen laittaa mutta henkilökunta teetä tarjoillessaan sujautti makeutusaineeksi vihreän kuulan… Huollossa jo joitakin keskeyttäjiä tiedossa. Huollon jälkeen yksin matkaan kohti Hautajärveä. Yksin eteneminen sopi hyvin, pystyi etenemään juuri sellaista vauhtia kuin kulloinkin hyvälle tuntui. Keli alkoi viilenemään ja lämpötila painuikin yöllä selkeästi miinukselle. Jonkin verran kämpillä oli vaeltamassa ollutta väkeä, mitä lie ajatelleet meistä jotka kiireellä juoksimme ehtimättä nauttia maisemista heidän laillaan. Pöydän äärestä esitettyyn kutsuun saapua nauttimaan makkaraa seurueen kanssa jouduin vastaamaan kielteisesti. Polku Oulangasta Hautajärvelle oli käytännössä lumeton, joitakin syvempiä lätäkköjä oli mutta sen verran pystyi kiertämään että sukan varret riittivät. Hölkkäämistä, väliin huikka geeliä ja juotavaa, ympärillä ensin Kuusamon ja sitten lopulta Lapin keväinen kirkas ja valoisa pakkasyö. Sen verran painoi jo väsymys ja tuntui yö, ettei hämärässä tehnyt enää mieli juosta kohdissa missä arveli olevan vähänkään kompuroinnin vaaraa.

IMG_4170
Lapin reissulle lähdössä

Noin 11 km ennen Hautajärveä tuli kärkijuoksija vastaan, myöhemmin muitakin kärjessä olleita. Puolin ja toisin tsemppaukset lopputaipaleelle. Hautajärvelle mentiin vielä juosten, olo tuntui hyvältä. Puolimatkan krouvissa Hautajärven luontotalolla 82,9 km ajassa 13:39:07.

Huollossa vierähti noin 40 min, aika kului nopeasti. Katsastin oikean jalan, tuntui pientä hiertymää päkiässä ukkovarpaan tyvessä, pieni rakon alku mihin laitoin rakkolaastarin ja äkkiä sukka ja kenkä takaisin jalkaan. Jutustelua kanssakilpailijoiden ja huollon porukan kanssa, mukavaa väkeä. Joillakin kilpailijoilla jo selkeästi vaikeampaa. Söin tarjotun pizzan, join teetä, palautusjuoman ja energiajuoman, täytin geelipullot ja juomapullot, evästankkaus reppuun, päähän paksumpi pipo ja taas tien päälle takaisin kohti Rukaa! Tuossa vaiheessa vielä tuntui hyvälle, matkaan juosten, toki jo jalka painoi mutta ei suurempaa ongelmaa. Huollosta lähtiessä latasin kellon, tarkoitus oli saada koko matka tallennettua siihen. Sitten aika äkillisesti iski väsymys reisissä, tuntui että etureidet olivat ihan puhki noin 95 km kohdalla eikä juoksu enää oikein onnistunut ja oikeastaan sattuikin. Mutta… jos ei jaksa juosta, täytyy kävellä, pääasia että mennään eteenpäin. Viime vuonna en jaksanut juosta noinkaan pitkälle ja silti ehdittiin maaliin kirkkaasti aikarajan puitteissa. Väsytti, mutta ei huolestuttanut, kokemus aiemmasta helpotti asiaan suhtautumista. Nyt mentiin sitten välillä yksin, välillä muiden kanssa kävellen, samantyyppistä oloa muillakin eli kintut finaalissa. Oulangan huoltoon 19:57:33 110,3km.

Oulangassa ilmeni ainoa asia mikä järjestäjillä ei mielestäni mennyt putkeen. Dropbagit yön pakkasessa vaikka olisi ollut sisätila vieressä, sisältö aika kylmää. Hileinen palautusjuoma ja energiajuoma naamaan, reppuun buffi vaihdettavaksi pipon tilalle päähän kun aamu lämpenisi, loppumatkan eväät matkaan. Käväisin vessassa ja lisäsin varustukseen reisikompressiot josko nuo hiukan tuntumaa reisissä helpottaisivat. Repusta sauvat käteen ja sauvakävellen eteenpäin. Ensimmäisessä ylämäessä kroppa ilmoitti mielipiteensä jäisistä eväistä ja juomat palasivat ulos samaa kautta kuin menivät alaskin. Mutta ei auttanut itku markkinoilla, eteenpäin. Noin 123 km kohdalla meni ohi 80 sarjan kärki, siitä eteenpäin sitten alkoikin näkyä ohi menijöitä. Käänsin taas numerolapun takapuolelle jotta takaatulijat ymmärtäisivät miksi hidastin matkantekoaan. Tottakai väistelin kun mahdollista, mutta koko ajan piti mennä eteenpäin itsekin, ei ollut mahdollisuutta jäädä polun varteen ihmettelemään ohikulkijoita. Matkalla Oulangasta Basecampin huoltoon alkoi jo muodostua pientä perusmatkan sauvakävelijäiden jonoa, parhaimmillaan meitä taisi mennä 5 peräkkäin. Ehdimme kuin ehdimmekin riippusillalle ennen 31 sarjan ensimmäisiä ja vältyimme jonottamiselta. Sitten vaan viimeiset kilometrit Basecampin huoltoon, 26:26:17 142,2km.

Huollossa litra urheilujuomaa juotuna, suolakurkkuja, banaania, mandariinia, pullojen täyttö urheilujuomalla ja matkaan. Tästä eteenpäin taivalsin maaliin yhdessä toisen perusmatkalaisen kanssa, yhdessä mentiin sopimatta sanallisesti asiasta mutta talvisodan hengessä kaveria jättämättä. Kun toiselle tuli aika huokaista hetkinen, päästetiin kiireisempiä ohitse. Porontimalta noustujen rappusten yläpäässä istahdettiin hetkeksi penkille istumaankin. Porukkaa oli koko ajan ympärillä paljon, pääasiassa 31 sarjan juoksijoita, joilla ymmärrettävästi riitti virtaa ja vauhtia enemmän. Mutta kaikki tuntuivat olevan iloisella mielellä, ja pitkämatkalaisille toivotettiin tsemppiä matkaan. Väliin väistettiin ja päästettiin ohi kun alkoi enempi kertyä porukkaa taakse, muutenkin ohi pääsi aina jos joku kysyi tai vain meni. Mutta kuten totesimme, meidänkin piti päästä sieltä pois ja maaliin, meilläkin oli kisa menossa vaikkemme enää juosseetkaan vaan sauvakävelimme, emme voineet koko aikaa seisoa polun vieressä. Edellisen päivän lumi oli isolta osalta muuttunut nyt loskaksi ja mudaksi, ruskeassa mössössä kulki kapea ura jota väki taivalsi. Konttaiselle nousu tuntui jatkuvan ikuisuuden, huippuja ja laskuja toistensa perään. Viimein alas huoltoon 30:36:36 159,1 km.

Huollossa emme viihtyneet kovin pitkään, tuppasi pysähtyminen nopeasti jäykistämään kintut. Ja sitten nousemaan kohti Valtavaaraa ja sen takana odottavaa Rukaa. Jaloissa painoi, mutta onneksi käsissä oli voimia vielä. Tunkkausta sauvojen avulla ylöspäin. Ja väliin alas, joko sauvoilla jarruttaen tai sitten kaiteesta kiinni pitäen tai köydestä kiinni ja hyppelyä takaperin. Aikaa kului, mutta askel askeleelta matka edistyi. Viimein Valtavaaran huipulla. Tuostakin oli vielä nousua ja laskua useampaan otteeseen ennen kuin pääsimme Rukalle laskeutuviin portaisiin. Nuo laskeuduin takaperin, herätti hilpeyttä mutta toimi. Sitten enää Rukan nousu, viimeinen jyrkkä ja pirullinen ylämäki, sauvoilla tunkaten. Olin ensin ylhäällä, odotin kaverin matkaan ja sittenhän me lähdettiin alaspäin, hiukan tuskaisesti ja vaikeasti. Viimeiset 500m alamäkeen, loppusuora, nyt oli jo sovittu että juostaan maaliin ja yhdessä, ja mehän juostiin, ihan kunnon vauhtia. Maalissa, molemmilla aika 33:03:44. Mitali kaulaan ja onnitteluja tutuilta ja tuntemattomilta.

IMG_4190
Kaksi NUTS Karhunkierros 160 sarjan finisheriä

Maalissa kulhollinen keittoa ja mehua juotavaksi. Palvelu pelasi, dropbagitkin noudettiin puolesta. Kotasten hotellihuoneeseen pääsin saunomaan, teki hyvää, iskikin kauhea kylmähorkka jo syödessä. Saunan jälkeen kiireesti odottamaan Sarin maaliintuloa 80 matkalta. Ja sieltähän hän sisukkaasti tuli kuin tulikin! Uskomattoman sisukas rouva minulla. Sarinkin saunottua olikin jo aika mennä nukkumaan, iski melkoinen väsymyskooma päälle.

Nyt kulunut 2 vrk maaliin tulosta. Tänään pystyin jo kävelemään portaat alas etuperin. Eilisellä kotimatkalla melkein hävetti huoltispysähdyksillä kun kävely oli yhtä vaapuntaa. Edelleen aika väsynyt olo, elimistö sekaisin, nestettä selkeästi kertyy, jalat turvoksissa, päkiät ja varpaat puolitunnottomat. Vasemman 2. varpaan kynsi mustunut, saattaa lähteä ajallaan. Yksi pieni rakko oikean ukkovarpaan tyvessä päkiässä, ei vaadi hoitoa. Selässä mustelmaa kaatumisesta. Urheilu on terveellistä… No, ajan kanssa nämä kaikki korjaantuvat, pian voi taas alkaa liikkumaan jo kevyesti maltti muistaen, kokonaisuudessaan toipumiseen menee taas aikaa. Ja ainakin nyt siis eka vuoden 2017 UTTF kisa läpi, niissä merkeissä seuraavaksi kohti Ylläs-Hettaa heinäkuun puolivälissä. Väliin vielä yksi perusmatkan (onneksi se triathlonissa meinaa muuta kuin polkujuoksuissa) triathlonkisa.

Ja miten meni niinkuin omasta mielestä… Aika jäi n.4min viime vuodesta, tosin reitti pari km pidempi ja lunta, sohjoa, mutaa ja vettä alkuun ja loppuun 15km mikä hidasti, eli aikaan on pakko olla tyytyväinen. Kilpailin ihan itseäni vastaan, sijoitus 29/65 matkaan lähtenyttä miestä, eli ihan ok. Oli jotenkin helpompaa henkisesti kuin viime kerralla, tiesi että tämä on tehtävissä ja se antoi uskoa suoriutumiseen. Ja vaikka olin väsynyt, niin mielestäni henkisesti virkeämmässä kunnossa kuin vuosi aiemmin, mieliala pysyi selkeästi tasaisempana. Lähtisinkö vielä uudestaan… en tiedä, mutta en voi vannoa etten. Treenata täytyisi vielä enempi, pysyisi homma hauskempana pidempään. Ja juomisessa ja syömisessä on vielä opiksi ottamista, molempia tehtävä matkalla enemmän, jaksaa paremmin. Jos huoltoon tullessa täytyy juoda heti alkuun litra, niin liian vähän on juotu, ja sitä vettä oli siinä vaiheessa mukanakin, ei loppu. Sukat ja kengät toimivat hyvin ja muukin varustus, sauvat mukana oli hyvä ratkaisu. Kaiken kaikkiaan olihan taas aika rankka, mutta opettavainen ja muistorikas matka sinne ja takaisin halki upeiden maisemien.

diplomi_kk_2017

Vuoden 2016 onnistumisista ja pettymyksistä kohti uutta kautta 2017

Tämä blogikirjoitus on kirjoitettu suurelta osin jo talvella, jäi julkaisematta silloin. Tämä selitys siksi, että ilman tätä lisäystä seuraava vaikuttaisi oudolta (ellen sitten jättäisi tätä julkaisematta, mutta koska olen kirjoittanut niin julkaistakoon).

Tahkon triathlonin puolimatkan onnistumisen jälkeen oli edessä Kolilla Vaarojen Ultra 131 km 30.9.-1.10.2016. Tuolla lähdin matkaan perjantai-iltana klo 22, ultramatkalaiset lähtivät Kolilta kiertämään kahtena kierroksena kierrettävää reittiä pilkkopimeään metsään otsalamppujen valossa juosten, alkuun kohti Herajärven eteläpäätä. Juoksuvauhti oli heti alusta lähtien aika reipasta, pakko oli pitää vauhtia koska kovin rauhallisella tahdilla ei olisi ollut mahdollista ehtiä toiselle kierrokselle ennen aikarajaa. Matkanteko eteni aika mukavasti aina Herajoen ylitykseen asti, tuohon asti polku oli aika juostavaa. Herajoen yli kahlaten, ja sen jälkeen matkanteko muuttui juoksusta enemmänkin pehmeissä, mutaisissa ja kivisissä rinteissä könyämiseksi. Kieltämättä alkoi jo mietityttää, miten tuossa loppuun asti selvittäisiin, mutta eteenpäin oli mentävä. Kunnes n.25km kohdalla, jopa suht tasaisella polulla nyrjähti terveempi vasen nilkka. Juosta ei enää tuon jälkeen kestänyt, kävelemään pystyi vaikka koskikin, mutta kävellen ei perille ajoissa ehdittäisi. Kävellen Kiviniemen huoltoon n.39km kohdalle ja ilmoitus keskeyttämisestä. Kylmäpakkaus helpotti kipua, ja raatobussilla monen muun kanssa takaisin Kolille parin tunnin odottelun jälkeen. Monella muullakin vaivoja, tai sitten totesivat, ettei aika tulisi riittämään. Vähän jäi harmittamaan epäonnistuminen, mutta UTTF oli mennyt pilalle jo Ylläs-Hetalla keskeytyksen myötä, ja ainahan ei näillä ultrilla voi onnistua, kuuluu lajin luonteeseen. Jos se olisi helppoa, niin mitäs noissa haastetta olisikaan.

Vaarojen jälkeen nilkan parannuttua sitten uutta treeniä. 9.10.16 Haminassa tutuilla poluilla Kunnon polkujuoksu, nilkka kesti jo juoksemista ja kiva oli päästä taas polkujuoksukisassa maaliin pitkästä aikaa…

Kolin pettymyksestä sisuuntuneena tuli ilmoittauduttua myös Joensuuhun Joensuu Night Run 12h halliultrakisaan 19.-20.11.2016. Kisaan matkattiin Sarin ja Jaanan kanssa, kellään ei kokemusta mistään lähellekään noin pitkästä hallijuoksusta. Lähtö oli lauantaina klo 20 ja maalissa sunnuntaina klo 8, loppuaika 12h selvillä etukäteen, juoksumatka ainoa mikä alussa epäselvää. Matkaa tehtiin 325,336 metrin radalla. Ensimmäistä kertaa ultramatkalla maha alkoi temppuilemaan ja vessareissuja kertyi 12 h aikana n.4 tunnista eteenpäin n.15 kappaletta, ja tottakai noihinkin aikaa tuhlaantui. Aikalailla kova oli alusta pidemmän päälle polkuihin tottuneille jaloille, mikä myös alkoi matkaa vähitellen hidastamaan pehmeämpien kenkien vaihdosta huolimatta. Loppumatkasta taktiikkana oli pitkän aikaa juosta n. 350m ja sitten taas kävellä 300m. Lopussa pieni piristyminen ja pidempää yhtenäistä juoksuakin. Alkuun tavote oli ylittää 100km, ihan siihen ei nyt päästy, tulos 94,9181km ja miesten 18./38. sijoitus. Kunto kesti kuitenkin liikkua loppuun asti, joten siihen tyytyväinen.

Joensuun jälkeen harjoittelussa tuli aika kevyt kuukausi, tuntui olevan tarpeen antaa kropan hiukan levätä ja pään löytää uutta intoa ja motivaatiota jatkaa seuraavan vuoden haasteita kohti. Talvi oli vähäluminen, ja juoksemaan pystyi poluillakin. Juoksun lisäksi harjoittelussa mukana on ollut suht kevyttä polkemista trainerilla ja uintia, alkuvuodesta 2017 harjoitusmääränä ollut n. 10-15 h/viikko. Uinti on harjoittelun myötä edistynyt, ja tuon suhteen olo onkin varsin luottavainen ajatellen tulevia triathlonkisoja.

Mitkä ovat sitten tavoitteet vuoden 2017 kisojen suhteen, mitä ohjelmassa? Yleisenä tavoitteena on lähteä kaikkiin suorituksiin hyvällä fiiliksellä, ei ottaen paineita loppuajoista tai sijoituksista, mutta toki haastaen itseä ja pyrkien parempiin suorituksiin kuin ennen.

Harjoittelussa nyt mukana toista vuotta kolme lajia, ja tuntuu, että monipuolisemmalla harjoittelulla on paremmin mahdollista myös lisätä treenin kokonaismäärää. 4.-5.2.2017 osallistuin triathlonseurani Aquila triathlonin 24h sisätriathlonviestiin Kotkassa Katariinan uimalassa. Suorituksina oli aina kerralla tunnin mittainen triathlonsuoritus, 20min uintia, 20min wattbikella pyöräilyä ja 20min matolla juoksua, koko ajan kolme suorittamassa yhtä aikaa eri laja. Itselleni riitti 6 tunnin vuoroa, minkä aikana sain suoritettua yhteensä 6200m uintia, 67809m pyöräilyä ja 24660m juoksua. Lisärasitteena valvottu yö, ei parin tunnin taukojen  aikana uni tullut, lepoa kylläkin. Mukava kokemus kivassa porukassa.

Vuoden ensimmäinen kisa olisi ollut Trans Gran Canaria 82km 25.2.2017 Gran Canarialla, ensimmäinen vuorikisa, nousua luvassa 4300m. No, Kanarialle matkattiin, mutta todennäköisimmin lentokoneesta mukaan saatu norovirus päätti antaa oireita itsestään puolitoista vuorokautta ennen lähtöä, eikä sitten juoksemaan lähdetty. Mutta lämpimässä lomailu oli toki kivaa ja taudista toivuttua käytiinkin juoksemassa vuoristossa.

Tarkoitus oli myös käydä koittamassa pitkästä aikaa puolimaratonia, ilmoittauduin Helsinki spring maratonin puolikkaalle, mutta edeltävällä viikolla alkanut flunssa esti juoksun, siis kauden kaksi ensimmäistä kisastarttia peruuntui, lupaava alku.

Maratonia ei ehkä ohjelmaan vuodelle 2017 mahdu, paitsi osana triathlonia, mutta tuossa siis tarkoitus lämmitellä hiukan uinnin ja pyöräilyn merkeissä ennen juoksua. Triathloneja tarkoitus käydä kaksi kisaa, Vierumäellä perusmatka 1.7.2017 ja Tahkolla täysmatka 5.8.2017. Polkukisoja nyt jo ilmoittauduttuja tuon Kanarian lisäksi kalenterissa Bodom trailin double 5.-6.5.2017, eli 5.5. yöllä 10km ja 6.5. päivällä 21 km. Karhunkierrokselle olen ilmoittautunut 80 km matkalle, mutta rehellisyyden nimissä on sanottava että houkutus on suuri miettiä vaihtamista 160 km matkalle. Se on vaan niin siistin sairaan rankka mutta silti hieno kokemus, ei mitään järkeä koko touhussa mutta juuri se houkuttaneekin… Ja heinäkuussa on tarkoitus hankkia korjaava kokemus Ylläs-Hetta 134km kisasta, viime vuotinen keskeytys harmittaa. Tuo heinä-elokuu on muodostumassa rankahkoksi, Vierumäen perusmatkan ja Ylläs-Hetan välinen aika 2 vkoa, sitten 134 km matkan jälkeen triathlonin täysmatka 3 viikon kuluttua. Mihinkään vammautumisiin ei siis varaa. Tahkon täysmatkan jälkeen sitten ei kisoja tiedossa, toki täytyy  nyt harkita onko viime kesäinen haave UTTFn läpiviemisestä vielä tavoittelemisen arvoinen, ja pitäisikö yrittää myös Vaarojen ultramatkalle. Aika paljon siis suunnitteilla taas kisoja, täytyy koettaa rakentaa talven mittaan kuntoa siihen malliin, että suunnitelmat pystyisi täyttämäänkin. Ja ennen kaikkea täytyy yrittää pysyä terveenä ja vammattomana.

 

Finntriathlon Tahko, puolimatka 6.8.2016

Triathlon ei aiempina vuosina ollut lainkaan käynyt mielessä. Silti olin ilmeisen helppo tapaus, kun tulin loppuvuodesta 2015 yllytetyksi osallistumaan vuoden 2016  alussa Kotkassa alkavaan Aquila Triathlonin triathlon-kouluun. Tokihan mielestäni osasin uida, ja pyörällähän on ajettu jo lapsesta asti. Ja juoksuahan tässä on tullut harrastettua jo muutaman vuoden ja useamman ultramatkan verran, eli ei uutta siinäkään. No, totuus uintitaidosta selvisi hyvin pian ensimmäisellä tunnilla uimakoulussa, 25m vapaauintia pisti jo hengästymään. Mutta omasta mielestäni ainakin jotain alkoi hyvän opetuksen myötä loksahtelemaan kohdilleen jo aika piankin, ja edistymistä alkoi tapahtua. Uimakoulun lisäksi aloin käydä uimassa muutenkin, ja toukokuusta lähtien uinti tapahtui osittain avovedessä märkäpuvussa. Siirtyminen avoveteen tuntui luontevalle, ei ongelmia sen suhteen. Pyöräily aloitettiin talvella spinningillä, maantiepyörän hankinnan jälkeen myös talvella sisällä trainerilla ja keväällä oli sitten vuorossa siirtyminen ulos ja maantielle. Lukkopolkimet jne olivat aivan uusia tuttavuuksia, mutta pari pysähdyksistä jalat polkimissa kiinni suoritettua tyylikästä kellahdusta opettivat irrottamaan jalat ajoissa.

Edellinen kisani, polku-ultra Ylläs-Hetta päättyi heinäkuun puolivälissä harmittavasti keskeytykseen 32 km kohdalla jalkapohjien rakkojen vuoksi. Todennäköisesti kuitenkin tuon keskeytyksen vuoksi olin lopulta Tahkolla palautuneemmassa kunnossa triathlonia varten.

Tahkolle saavuimme Sarin kanssa jo hyvissä ajoin perjantaina 5.8. Ehdimme majoittua ja hakea kisamateriaalit ja tehdä pienen pyörälenkinkin katsomaan vaihtoaluetta ennen pastapartya ja klo 17.15 alkanutta puolimatkan kisainfoa. Triathlonin ensikertalaiselle infossa oli asiaa vähintäänkin riittävästi. Loppuilta menikin pakaten vaihtopusseja, liimaillen numeroita pyörään ja kypärään, lukien kisaohjeita ja kerraten sääntöjä sekä käyden mielessä suoritusta läpi.

IMG_3037
Hotellihuoneen parvekkeella odottelemassa lähtöä, näkymä maalialueelle.

Lauantaiaamuna aamupalan jälkeen kävimme katsomassa täysmatkan lähdön. Sitten pyörä ja vaihtopussit vaihtoalueelle, ja valmistautumaan itsekin lähtöön. Jännitystä normaaliin kisa-aamun tapaan pikkuisen, ei kuitenkaan enempää kuin juoksukisoissa vaikka nyt olikin edessä jotain ihan uutta. Märkäpuku päälle hotellihuoneessa ja kohti lähtöaluetta… Kehoitus kilpailijoille mennä sillalle, useampia kehoituksia siirtyä veteen, varsin hitaasti porukka kehoituksia noudatti ja itse olin lopulta ensimmäisten joukossa järvessä. Siinähän sitä sitten kelluttiin, ja odoteltiin lähtöä. Lopulta kaikki kuitenkin ajoissa vedessä.

KLo 11 soi torvi lähdön merkiksi, ja sitten lähdettiin uimaan. Porukka oli hajaantunut lähdössä niin leveälle, ettei ainakaan omalle kohdalleni sattunut mitään kontakteja, mahtui hyvin uimaan. Kuitenkin tilanne ihan uusi, uimareita joka puolella. Koetin välillä katsoa suuntaa kohti kääntöpoijua, välillä sen näin, ja välillä piti tyytyä luottamaan siihen että kun menee muun lauman kanssa samaan suuntaan, niin todennäköisesti menee suunnilleen kohti oikeaa kohdetta. Tai ainakaan ei eksy yksin. Koetin uida rauhallisesti ja pitää tekniikan niin hyvänä kuin vain osasin. Veto ja liuku, ja tuota toistaen, kunnon vetoja, kaikessa rauhassa. Ja hengitys joka kolmannella vedolla, tahti säilyi hyvin. Keli varsin tyyni, joten aallokkokaan ei haitannut. Minun on vaikea arvioida uintiaikaa ja matkaa avovedessä uidessa, ja matka ensimmäiselle poijulle tuntuikin pitkälle.  Lopulta poiju kuitenkin läheni, uimarit alkoivat vetäytyä tiiviimpään kaikilla tavoitteena ohittaa poiju läheltä turhia metrejä välttäen. Tuossa vaiheessa pientä kontaktia naapureihin, mutta aika siististi eteenpäin mentiin. Samalla lailla seuraava poiju. Ja sen jälkeen takaisin kohti ponttoonisiltaa ja sen alitusta. Tuolla pätkällä jouduin huuhtaisemaan lasit jotta sain huurun pois ja näkeminen taas helpottui. Vähitellen kohti siltaa, ja kohti kapeaa aukkoa. Aukon kohdalla tiivistä tunnelmaa, tuossa vaiheessa joku yritti uida ylitseni ja painoi minua pinnan alle. Minkäänlaista hätääntymistä ei onneksi tullut, sillan ali päästiin ja taas oli leveämpi rata uitavana. Seuraavaksi kohti lahdenpohjassa rannalla näkyvää oranssia kaariporttia, jonka ali jo juostaisiin kohti vaihtoaluetta. Lopulta saapuminen rantaan, huomasin vieressä jo noustavan pystyyn jatkaessani vielä uintia. Lopulta pystyyn itsekin, kello pois kädestä, märkäpuvun yläosaa pois, ja kahlaten kohti rantaa. Ylös noustua hetkisen pientä huimausta, hiukan kompurointia, mutta tuo meni nopeasti ohi. Kannustamassa tuossa vaiheessa olivat myös Sari ja vanhempani. Kelloon vilkaistessa ihmetys, minuutteja oli kulunut uidessa vasta 39, etukäteen arvelin uintiin kuluvan ehkä 42 min. No, parempi noin, tämähän alkoi hyvin, pohdin. Uintiaika 39.14

DSC07836
Pöllähtäneenä pois pärskeistä.

T1-vaihto, 5.04. En pitänyt hirveää kiirettä, parempi rauhassa kuin ensikertalaisena jotain unohtaen. Juosten varustepusseille, märkäpuku kokonaan pois, kypärä päähän, jalat suunnilleen kuiviksi pyyhkeeseen, sukat ja pyöräilykengät jalkaan, kello, pyöräilyhanskat ja lasit mukaan, uintikamat pussiin, pussi takaisin paikoilleen ja juosten kohti pyörää. Pyörä telineestä, talutusta juosten ajolupamerkintään saakka ja sitten ajamaan.

Pyöräilyreitistä olin kuullut, että se olisi varsin mäkinen. No, olihan se, mutta kun edestakaisin mentiin ja lopulta lähtöpaikkaan palattiin niin nousujen ja laskujen summa oli sama, ja se mikä välillä oli kunnon ylämäkeä, oli sitten toiseen suuntaan mennessä vauhdikkaampaa ja helpompaa alamäkeä. Pyöräilymatkalle oli varattuna alkuun evääksi litra urheilujuomaa ja kuusi geeliä geelipulloihin valutettuina, geelipullot laukussa putken päällä helposti saatavilla. Geeleistä meni pyöräillessä vain puolet, puolet säästin juoksuun. Urheilujuomaa meni reilu litra, pääsin kokeilemaan myös miltä tuntuu kolmenkympin vauhdissa napata pullo huollossa sitä tarjoavan kädestä. No, ensikertalaisesta se tuntui jännältä, mutta onnistui ilman vahinkoja. Pyöräilyssä oli tavoitteena pyrkiä pitämään koko matka keskimäärin yli 30km/h nopeutta, ja lopulta tuo tuntuikin yllättävän helpolta. Tahkolta lähdettiin ensin ajamaan poispäin, sitten kääntyminen kohti Varpaisjärveä, siellä käännös takaisin ja ohi Tahkon risteyksen, muutaman kilometrin päästä taas käännös, uudelleen Tahkon risteyksen ohi, Varpaisjärvelle ja takaisin, toisen kierroksen jälkeen sitten loppu taas Tahkoa kohti. Ensimmäisen kierroksen aikana väliin satoi, väliin satoi kaatamalla. No, sade ei tuntunut ainakaan itselläni menoa haittaavan, eteenpäin mentiin ja lopulta jopa yllättävän helposti. Väliin ohittelin muita, välillä tulin ohitetuksi. Kilpailussa oli 10 metrin peesikielto, ja sitä myös moottoripyörien selästä valvottiin. Itse en tullut huomautetuksi asiasta, ainoa kohta jossa tuota kieltoa oli vaikea noudattaa olivat jyrkimmät ylämäet missä vauhdin laskiessa porukka tuppasi menemään jonoihin. Ainoa vaaratilanne matkalla oli, kun ohittaessani ylämäessä hitaampaa polkijaa ja palatessani tien reunaan takaani tulikin joku, joka katsoi olevan järkevää ohittaa minut tuossa vaiheessa oikealta. Huudoistaan päätellen hän koki olevansa oikeassa ja katsoinkin viisaimmaksi päästää tuota kautta ohitse, ja törmäys saatiin vältettyä.

67108749-_TWP8273-2

Lopulta siis elämäni pisin pyörälenkki oli saatu suoritettua ja olin palaamassa Tahkolle kohti vaihtoa. Kellosta totesin pystyneeni pitämään suunniteltua vauhtia ja hiukan parempaakin, ja pyöräilyn viimeisillä kilometreillä tuli jo pientä liikutusta, kun tajusin että itselleni asettamani 6 tunnin raja puolimatkalla olisi todennäköisesti alitettavissa kunhan vaan juoksu sujuisi edes jotenkin. Viimeiset kilometrit kevensin vauhtia ja polkemisen tehoa, ajatuksena josko noin pystyisi helpottamaan juoksuun lähtöä. Viimeinen mäki alas, kyltti ”Nouse pyörältä”, jalat irti polkimista, pois satulasta, pyörää taluttaen juosten kohti telinettä mihin pyörän paikalleen nostin. Täysi geelipullo puseron takataskuun ja kohti T2 vaihtopussia juosten. Pyöräily 90km 2.53.59, nopeus 31.0km/h.

T2-vaihto, 3.21. Pyöräilykengät pois, Adiokset tilalle, kuivat sukatkin olisi ollut, mutta en katsonut välttämättömäksi vaihtaa. Lippa päähän, kypärä ja lasit pussiin, pussi paikalleen riippumaan ja taas menoksi.

Juoksun alussa tuntui, että takareidet olivat jumissa pyörän jäljiltä, kuitenkin tuo alkoi helpottaa ja juoksu alkoi pikkuhiljaa sujua. Tuohan oli lajeista tutuin, ei pitänyt olla ongelmaa. Vauhti meinasi lähteä kiihtymään, mutta hiljensin, ajatuksena oli hölkätä 2 tunnin puolimaraton hyvällä fiiliksellä, loppuajalla ei kuitenkaan niin suurta merkitystä kuin ekan puolimatkan läpäisyllä sinänsä, tarkoitus oli jatkaa hauskanpitoa juoksun merkeissä, sen verran mukavaa oli ollut jo uida ja pyöräillä. Huoltopisteitä matkalla taisi olla 4 kappaletta reilun 10 km matkalla, tuntui että niitä oli koko ajan. Join vettä, ja kaadoin osan päähäni, pyöräilyn sadesää oli vaihtunut hautovaksi lämmöksi. Eka kymmenen kilsaa n. 55 min, ihan suunnitellussa suht leppoisassa vauhdissa. Sitten se iski… Toista kertaa siltaa pitkin juostessa ja kisakeskusta lähestyessä alkoi tuntumaan vatsassa hölskyntää, minkä myös kuuli ainakin omiin korviin. Juotu vesi ei ollut imeytynyt, vaan hölskyi vatsassa. Tunne oli aikalailla ikävä. No, aikaa on eikä matkaakaan enää kuin kymppi, ajattelin, ja kokeilin välillä kävellä josko tuo auttaisi. No, ei auttanut. Huoltopisteillä olisi ollut tarjolla suolaakin, mutta ajattelin, ettei tuo enää kuitenkaan ehdi auttaa, matkaa ja aikaa ei enää paljoa jäljellä. Päätin siis lopettaa juomisen ja mennä vain eteenpäin. Isommat ylämäet kävellen, muuten hölkäten. Viimeinen kilometri juosten kokonaan, siltaa pitkin lahden yli, viimeinen ylämäki, ei enää kaarrosta oikealle kierrokselle vaan vasemmalle maalisuoralle. Viimeiset metrit hymy kasvoilla nauttien maaliin pääsyn riemusta, kädet ilmaan, maaliviivan yli. Juoksuaika puolimaratonilla 2.09.18.

DSC07932

Mitali kaulaan, tägi otettiin pois nilkasta, maalissa pari mukia urheilujuomaa, palautusjuoma ja limut mukaan ja onnittelijoiden seuraan. Maalissa olivat vastassa Sari ja vanhempani. Onnitteluhalaukset ensimmäisen triathlon-kisan läpäisystä heti tuoreeltaan hikiselle jä märälle tuoreelle triathleetille. Loppuaika kokonaisuudessaan 5.50.59, sekeästi alle tavoitteen 6 tuntia.

Illalla vielä sitten suihkun jälkeen pyörän ja tavaroiden nouto vaihdosta, välinehuoltoa, välillä seuraamassa muiden maalintuloa, syöden ja lepäillen. Illalla olisi ollut bileetkin, mutta tuntui ettei vanha enää jaksanut noihin lähteä, lepo tuntui tarpeellisemmalle.

IMG_3039

Miten sitten meni niinkuin omasta mielestä. No hyvin! Lähes koko matkan oli hauskaa ja hymyilytti! Hymy hyytyi ainoastaan lopussa vatsavaivojen vuoksi, mutta tuon tiesi olevan lyhytaikainen kärsimys. Polku-ultrilla kehitetty kyky sietää epämukavuutta taatusti auttoi kestämään ja suhteuttamaan tuon vaivan sopivaan mitättömään mittasuhteeseensa. Uinti meni odotettua paremmin, pyörä meni suhteellisen helposti tavoitteen mukaan vaikka välillä kelikin oli aika haasteellinen, juoksu ei parasta omaa tasoa mutta olosuhteisiin nähden ok, reittikään ei ollut mikään tasainen baana jolla omia puolimaratonin ennätyksiä kannattaa yrittää. Puolimatka läpäisty kunnialla. Olisiko ollut parannettavaa… Varmaan. Uinnin otin varman päälle ja kaikessa rauhassa, kiristettävää olisi ollut, vaikka aika oli parempi kuin odotin olisi tuosta saanut vielä aikaa poiskin. Vaihdoissa en pitänyt kiirettä, noista lähtisi jonkin verran pois yrittämällä ilman että tarvitsisi hosua. Pyöräilyssä menin varman päälle ja tyydyin siihen että pysyin tavoitteessa, en yrittänyt kovempaa kun ei tarvinnut, tuosta olisi lähtenyt minuutteja pois. Juoksun suhteen pystyisin hyvänä päivänä taatusti selkeästi parempaan aikaan… No, vatsavaivat osin huonoa tuuria, osin varmaan hölmöyttä, olisi pitänyt ottaa suolaa ennen ongelmia ja juoda vain urheilujuomaa, mutta kun tuntui että vesi maistui. No, tästäkin voi taas oppia. Kaikkinensa voisi sanoa, että aika olisi ollut kovemmin yrittämällä parempi, mutta ensikertalaisena ilman aiempaa kokemusta en tiennyt miten kovaa pystyisin nuo lajit putkeen suorittamaan. Siksi siis suoritus varman päälle, varmasti perille. Ensi kerralla kovempaa, nyt tiedän että kroppa olisi sen kestänyt. Seuraavana päivänä olisin ollut jo lenkkikunnossa, ei ihmeempiä kolotuksia suorituksen jälkeen.

Ja miten eteenpäin? Tiedän, että tämä ei ollut viimeinen triathlonkisani, sen verran kivaa oli! Puolimatka oli itselleni ensimmäiseksi kisaksi hyvä ja sopivan kokoinen valinta. Mutta ehkäpä joskus vielä täydellekin matkalle, mieli ainakin tekisi. Seuraavana kisana kuitenkin luvassa taas polkujuoksua, Vaarojen ultra 131k 31.9.-1.10.2016 Kolilla. Eli harjoittelun painotus siihen suuntaan, mutta koko ajan myös pyörä ja uinti mukana harjoittelussa.

Näyttökuva 2016-08-09 kello 17.16.07

 

 

 

 

NUTS Ylläs-Hetta 134k, DNF…

Kertomus siitä, että vaikka kuinka huolellisesti olet valmistautuvinasi, kuinka hyvin ajattelet valinneesi varusteet ja kuinka hyvälle meno voikin tuntua, niin silti kaikki ei välttämättä mene putkeen…

Valmistautuminen NUTS Ylläs-Pallas 134k matkalle tuntui menevän hyvin ja suunnitellusti. Edeltävillä viikoilla kevyitä lenkkejä, uintia, pyöräilyä. 3.7. Vierumäki traililla 43k matka rauhallisesti Sarin ja Minnan kanssa, sovittuna rauhallinen vauhti siten, että maaliin ei tultaisi ennen 6h aikaa. No, maaliin kolmistaan vesisateessa 6.10.40. Matkalla ei ongelmia, meni mukavasti pitkänä viimeistelyharjoituksena.

IMG_2822
Vierumäki trailin maalissa Minna Antilan ja Sari Muurmanin kanssa

Lomalle jäin 7.7. ja parina ensimmäisenä aamuna nautiskelin tilaisuudesta käydä aamulla uimassa varsin tyhjän maauimalan 50m radalla pitkät harjoitukset. 10.7. 82km pyöräily osittain vesisateessa, tuntui hyvälle meno. 12.7. vielä lyhyehkö reipasvauhtinen juoksu ja rauhallinen pyöräily, tuon jälkeen lepoa ja lihasten huoltoa ennen NUTS Pallasta. Kisaa edeltävässä jalkojen hieronnassa kävin 11.7.

Tälläkin kertaa laitoin jo ennen kotoa lähtöä valmiiksi kisavarusteet ja Pallaksen dropbagin sisällön, takoituksena välttää viime hetken kiirettä ja turhaa hermoilua.

IMG_2848
Reppuun lähtevät tavarat.

Matkaan kotoa kohti Hettaa lähdimme Sarin kanssa 13.7., ajomatka toteutettiin kahden yöpymisen taktiikalla, ensin mökillä Leppävirralla ja sitten Rovaniemellä. Matka sujui ongelmitta ja perillä Hetassa oltiin hyvissä ajoin 15.7. aamupäivällä. Ennen kisamateriaalin hakua lounas Jussantuvalla. Sitten ilmoittautumaan, paikalla jo paljon tuttuja joiden kanssa kuulumisten vaihtoa. Hotellihuoneenkin saimme jo hyvissä ajoin. Sitten vain valmistautumaan matkaan lähtöön.

IMG_2846
Kisa-asu

Kenkävalintana oli Karhunkierroksella hyväksi osoittautunut Inov8 Race Ultra 290 ja sukkina samalla matkalla ko kenkien kanssa 110km ongelmitta toimineet Sealskinzin sukat. Siis varma valinta, toiminut ennenkin, mikään ei voisi mennä vikaan… Klo 15.30 lähti bussikuljetus Hetasta Ylläkselle lähtöön, aika hiljaista porukkaa bussissa, Kaijan kanssa vähän jutustelua, aika pitkälti mieli kuitenkin jo yksin matkalla ja tulevissa kilometreissä. Ylläksellä kiireesti viemään dropbag kuljetukseen, noutamaan gps-lähetin ja vielä viimeiselle wc-käynnille. Ja sitten odottelemaan lähtöä, tuttujen kanssa puolin ja toisin hyvän matkan toivotteluja ja tsemppausta. Klo 18 matkaan!

Ylläkseltä lähdössä ensimmäiset 2 km kohtalaisen reippaaseen ylämäkeen, nousua reilut 400 m. Alusta liikkuvaa kiveä, edettävä varoen. Nousussa kenkien nauhat löystyivät ja päätinkin kiristää nuo ylhäällä. Vaikka nousu olikin kohtalaisen rankka, tuntui mäen päällä juoksemaan lähtö hyvältä. Mäen päällä kengännauhojen kiristys ennen alamäkeä. Alamäki olikin kohtalaisen pitkä ja osin jyrkkäkin. Jo pitkän alamäen loppupuolella alkoi kuitenkin kantapäiden alla tuntua oudolta. Ensimmäisen 10 km aikana pysähdyinkin useampaan otteeseen tarkistamaan, ettei kengissä ole kiviä tms. Tuosta huolimatta polttava tunne kantapäiden alla vain lisääntyi. Juoksu tuntui kuitenkin kulkevan jopa yllättävän hyvin, alamäet, tasaiset ja loivat ylämäet juosten, isommat ylämäet kävellen. Ensimmäiset parikymmentä kilometriä liikkeellä pienessä porukassa.

Kesänkitunturille nousu pirunkurussa oli vaikuttava kokemus, pitkä nousu rakkakivikossa, upeaa luontoa ja näkymät ylös päästyä upeat. Nousussa kävelyä enimmäkseen päkiöillä ja jalat eivät tuntuneet vaivaavan vielä liikaa.

IMG_2854
Nousu kesänkitunturille.
IMG_2858
Näkymä Ylläkselle Kesänkitunturilta.

Tuon jälkeen taas alas, ja kohta päästiinkin jo edellisvuoden 125k reitiltä tutuille paikoille. Edelleen pienessä porukassa jutellen nousua Kukastunturille. Tuolta alamäkeen juostessa alkoi kuitenkin molempien kantapäiden alla tuntuva polte vaivata niin paljon, että katsoin parhaaksi vilkaista jalkojen kuntoa. Istahdin kivelle polun varteen, kengät ja sukat pois… Löysin molempien kantapäiden alta jalkapohjista lähes 5 cm halkaisijaltaan olevat rakot. Kengät takaisin jalkaan ja yritystä juosta mäkeä alas, samalla miettien, miten tästä eteenpäin selvittäisiin, vai selvittäisiinkö. Soitin Hettaan Sarille, kerroin tilanteen ja että saattoi olla, etten pystyisi koko matkaa jalan kulkemaan. Polte kantapäiden alla oli varsinkin alamäissä todella ikävän tuntuinen, joka askel sattui. Harmitti ihan vietävästi. Unelma reitin läpi pääsystä ja mahdollisesta Ultratourin läpäisystä alkoi murentua… Voimia oli, juoksu olisi muuten tuntunut kulkevan, mutta nyt oli ilmaantunut este, joka ei ehkä ollut voitettavissa. Seuraavien kilometrien aikana päässä kypsyi ajatus keskeyttämisestä ensimmäiseen huoltoon. Juosta ei oikein kärsinyt, varsinkaan alamäissä laisinkaan, ja porukkaa meni ohi koko ajan. 24km kohdalla istahdin kaatuneelle puulle, ja itikkaparven pörrätessä ympärillä hoitelin jalkoja, minkä kenttäkonstein pystyin. Molempien kantapäiden alle 2 rakkolaastaria ja teippaus päälle, jotta pysyisivät paikoillaan. Tuon jälkeen eteenpäin, ja totesin, että kipu ei hellittänyt tuollakaan hoidolla tippaakaan. Toivoin vain, että rakot eivät puhkeaisi, jotta toipuminen noista ei olisi niin pitkä tulevina viikkoina.

Viimeiset kilometrit ensimmäiseen huoltoon välillä loiviin ylämäkiin juosten, muuten kävellen, kiirettä ei enää ollut, päätös oli tehty. Pari kilmetriä ennen Peurakaltion huoltoa Ida saavutti minut, ja jatkoimme huoltoon yhdessä hölkäten ja jutellen. Ida kertoi äitinsä Kaijan myös pohtineen keskeyttämistä, juoksu ei kuulemma kulkenut. Ida sen sijaan vaikutti varsin hyvävoimaiselle eikä kuulemma mitään vaivojakaan ollut. Saavutimme Peurakaltion huollon vajaan 32 k kohdalla ja ilmoitin järjestäjille keskeyttäväni. Annoin Idalle itikkasuihkeeni, enemmän siitä olisi hänelle hyötyä loppumatkalla, itse en sitä enää tarvitsisi, koska pääsisin autolla Hettaan. Vähän ajan kuluttua paikalla saapui myös Kaija, joka kertoi  keskeyttävänsä. Tsemppasimme Idaa jatkamaan matkaa, ja hetken tiellä seisoskeltuamme siirryimme itikoilta suojaan järjestäjien autoon. Totesimme, että kummankaan ei tänään ollut järkevää jatkaa kisaa, mutta samalla totesimme, ettei ollut myöskään mitään tarvetta todistaa kenellekään mitään vaarantamalla omaa terveyttä ja toipumista, olimmehan molemmat keväällä läpäisseet Karhunkierroksella pidemmänkin matkan. Keskeyttämisestä meni 4 tuntia ennen kuin pääsin Hettaan hotellille, matkalla mukaan poimittiin pari muuta keskeyttänyttä ja kuljeteltiin järjestäjien tavaroita.

Kolmelta lauantaiaamuna hotellilla, pienten vaikeuksien jälkeen hotelliin soittamalla (yökellon soittaminen ei vaikuttanut mitään) pääsin sisään ja sitten suihkuun ja nukkumaan. Lauantaina pääsinkin sitten saattelemaan Sarin ja muut 55k juoksijat matkaan Pallakselta myrskyisässä säässä ja myöhemmin seuraamaan sekä oman matkani että lyhyemmän matkan maaliintuloja Hetassa. Iloitsin maalin päässeiden puolesta, mutta samalla harmitti suunnattomasti oma epäonnistuminen. Lauantaina illalla vielä syömään ja hiukan iltaa istumaan muiden juoksijoiden kanssa, ja sunnuntaiaamuna kotimatkalle.

IMG_2891
Kenttäsidotut jalat.

Mikä meni pieleen… Kunto tuntui hyvälle, juoksu kulki, heti ensimmäisen rankan nousun jälkeen tuntui tosi hyvälle lähteä juoksemaan. Alkuvauhti oli reipas mutta ei liian kova, koska koko ajan tuntui hyvälle. Kenkä- ja sukkavalinta piti olla oikea, koska se toimi aiemmin, ilmeisesti kuitenkin jokin tuossa meni pieleen. Vaikka Ylläksen päällä kiristin kengännauhat, niin silti jalat pääsivät alamäessä liikkumaan kengissä. Siinäpä se, jostain syystä nyt jalkapohjat eivät sitä kestäneet. Nimenomaan jostain syystä, sen tarkemmin en asiaa ymmärrä.

Nyt pari viikkoa keskeyttämisestä toki harmittaa edelleen, mutta positiivisesti ajatellen ei tullut pitkää toipumista, treenaamista saattoi jatkaa koko ajan, toki juoksua varsin vähän jalkapohjien ollessa varsin hellät. 6.8. ensimmäiselle triathlon-kisalle, Tahkon puolimatkalle, on todennäköisesti paremmat edellytykset lähteä, kuin jos olisin juossut koko 134k matkan. Mutta mielessä on, että jatkossa Lappiin on palattava ,ja koko perusmatka suoritettava, paremmalla onnella seuraavalla kerralla! Ja ehkä kaikkien on joskus koettava dnf tai epäonnistuminen muuten, ja osattava jatkaa sen jälkeen sisuuntuneena eteenpäin.

Uuteen nousuun – palautuminen satamailiselta ja suunta kohti NUTS Pallas 134k seikkailua

IMG_2668

Palautuminen NUTS Karhunkierroksen satamailiselta otti aikansa. Matka ja rasitus oli ollut pitkä ja kova, minkä jälkeenpäin sai sitten myös tuntea. Ensimmäinen päivä meni kotimatkalla autossa istuessa, matkan kesto noin 10 tuntia, muutama jalkojen oikaisutauko matkalla. Onneksi ei tarvinnut itse ajaa, oli aikaa perustaa blogi ja kirjoittaa ensimmäinen teksti. Nyt sitten 4 viikkoa tuosta aika arvioida miten palautuminen on edistynyt ja pohtia miten jatketaan eteen päin kohti seuraavia seikkailuja.

Kaikenlaisia fyysisiä vaivoja ilmaantui. Muutaman ensimmäisen päivän ajan huomasi selkeästi, että elimistö oli aikalailla sekaisin. Paino nousi, kroppa keräsi turvotusta. Muutaman ensimmäisen yön hikoilutti. Jalkapohjat olivat hellät, mikä helpotti parin viikon kuluessa. Parin viikon kohdalla irtosi vasemman ukkovarpaan kynsi, oikea neljän viikon kohdalle vielä kasvaa irti. Molemmissa jaloissa osa varpaista oli hiukan tunnottomat, seurausta siitä, että vedin puolimatkassa kengännauhat varsin tiukalle etteivät jalat pääse kengissä liikkumaan ja hinkkaamaan jalkoihin rakkoja. No, rakkoja ei tullut, ja tuntokin palasi vasemman jalan varpaisiin reilun parin viikon kohdalla ja oikeaankin kokonaan ennen neljää viikkoa. Hermot jalkaterien päällä vain painuneet, ei sen vakavampaa. Se, mikä alussa eniten huolestutti oli turvotus vasemmassa jalassa jalkaterästä pohkeeseen, nilkkakin kaksinkertainen oikeaan verrattuna. Ei se kuitenkaan kipeä ollut, ja ensimmäisen viikon aikana alkoi turvotuskin häviämään.

Molemmat pohkeet kramppasivat Karhunkierroksella jo alkumatkasta, ja tuota kramppia ja jumia jatkuikin sitten reilut 2 viikkoa suorituksen jälkeen. Alkuun tuo pohkeiden jumi haittasi liikuntaakin. 5 päivää Karhunkierroksen jälkeen jalkojen turvotus oli laskenut niin paljon, että sain pyöräilykengät jalkaan ja vajaa tunti rauhallista pyöräilyä tuntui ihan hyvälle. Viikon kohdalla mökkireissulla pari kilometriä uintia järvessä ja 5 km mäkijuoksua tönköillä pohkeilla, ja juoksun pariin oltiin päästy takaisin. Seuraavalla viikolla sitten paluuta poluille parin vetämäni #kaveritpoluille -lenkin merkeissä, kerta kerralta juoksu helpompaa mutta selkeästi sykkeet nousivat edelleen helposti ja lihakset väsyivät normaalia nopeammin. Kahden viikon toipumisen kohdalla peräkkäisinä päivinä 2 reilun 50km pyörälenkkiä, joista jälkimmäinen reipasvauhtinen, ja noiden jälkeen seuraavana päivänä jalkojen hieronta urheiluhierojalla, ja tuon jälkeen pohkeiden jumit laukesivat!

18 päivää satamailisen päättymisestä juoksin ensimmäisen reippaamman lenkin kadulla. Tarkoitus on vielä syksyllä juosta katumaraton, ja elokuussa triathlonin puolimatkalla puolikas, joten vauhtia täytyy saada pidettyä yllä eikä juosta pelkkiä polkuja. 9 km meni keväistä maratonvauhtiani nopeammalla tahdilla, mutta ei ollut helppoa. Kolmen viikon toipumisen kohdalla poluilla juostu 22k tuntui alkuun helpolta, 10 km kohdalta alkaen huomasi selkeästi väsymistä normaalia nopeammin.

22.6. ensimmäinen lappujuoksu Karhunkierroksen jälkeen. Lyhyellä pohdinta-ajalla tehtynä päätös lähteä Elimäelle Jannen Iltalenkin 6km polkukisaan. No, oli enemmän maasto- kuin polkujuoksua, mutta kaikin puolin mukava tapahtuma oli ja hyvä mieli jäi. Melkoisella sykkeellä mentiin, mutta tuntui hyvälle huomata että koneesta alkaa taas jo kierroksia irrota.

IMG_2768
Jannen Iltalenkin kaikille osallistujille annettiin pysti muistoksi

Oikeastaan vasta noin 4 viikkoa satamailisesta juoksu ja liikkuminen tuntuu normaalilta. Juhannusjuhlintojen lomassa mökillä tuli tehtyä kaksi reilun 2 km uintimatkaa järvessä ja 14 km polkujuoksu Orinoron luontopolulla. Tuo juoksu nyt pitkästä aikaa ensimmäinen, joka tuntui sujuvan helposti, luontevasti, rennosti, kaikin puolin hyvin. Toipuminen vaikuttaisi ottaneen n. 4 viikkoa ja olevan nyt pikkuhiljaa takana.

IMG_2777
Sarin kanssa Orinoron rotkossa

Miten tästä eteenpäin kohti 15.7. klo 18 starttaavaa NUTS Pallas 134km juoksua… Tarkoitus juosta vaihtelevilla vauhdeilla kadulla ja poluilla, uida ja pyöräillä, monipuolista liikuntaa kohtalaisen runsaasti. 3.7. ohjelmassa Vierumäki trail marathon, jokin kuningasajatus sinnekin ilmoittautuminen varmaankin oli, tällä hetkellä arvioituna ei ehkä hirveästi järkeä. Otettava nyt suht rauhallisena huollolla olevana pitkänä harjoituslenkkinä, ja yritettävä saada siten tuosta hyötyä. Aikaa tuonne ei voi enää lähteä juoksemaan eikä edes itsensä kanssa kilpailemaan. Vierumäen jälkeen vähitellen edessä harjoittelun kevennystä. 15.7. on oltava palautunut ja valmis lähtemään seuraavalle suurelle seikkailulle Ylläkseltä kohti Hettaa.

Ja mikä on sitten tällä hetkellä ajatus siitä, voisiko vielä joskus lähteä juoksemaan Karhunkierroksen satamailista… Ilman muuta, tuo ajatus oli mielessä jo muutama päivä maaliin pääsystä. Niin upeat muistot matkasta jäivät, että voisihan tuon uusiksikin ottaa!

diplomi-page-001

 

 

 

 

 

NUTS Karhunkierros 160km, satamailinen, 27.-28.5.2016

Syksyllä 2015 kun ilmoittautuminen NUTS Karhunkierroksen polkukisoihin aukesi, oli mielessä ainoana matkana 160km, edellisenä kesänä takana oli jo NUTS Pallas 125km , ja tuntui siltä, että kun oli mahdollista juosta Suomessa satamailinenkin niin olihan sitä lähdettävä yrittämään. Selkeästi suuret luulot omista kyvyistä edesauttavat tyhmyyksien tekemistä. No, ilmoittautuminen oli jo ensimmäinen nopeuskisa sinänsä, 15 minuutissa kaikki ultramatkat varattu mutta sain kuin sainkin itselleni paikan 160 ja Sarille 53 matkoilla. Sitten vaan harjoittelemaan…

Talvella tulin ympäripuhutuksi triathlon-kouluun, minkä johdosta harjoittelu muuttui hiukan. Juoksua hiukan vähemmän kuin aiemmin, lisäksi kuitenkin uintia ja spinningiä/pyöräilyä, kaikkinensa tuntimäärä aiempaa suurempi. Tuolta pohjalta sitten juostiin Hampurissa huhtikuussa oma maratonennätys, mikä johti ajattelemaan, että selkeästihän kunto on vuodentakaista parempi ja että vuoden takaiseen nähden kaksinkertainen matka oli edelleenkin hyvä idea.

Keväällä valmistautuminen sujui hyvin, ei mitään isompia vaivoja, maratonin jälkeen ehkä palautumisaikaa olisi voinut ottaa enemmän. Ennen kisoja tuli nyt käytyä viikolla edeltävästi myös jalkojen hieronnassa, mikä tuntui hyvin valmistavan lihaksia tuleviin rasituksiin. Niin myös nytkin tiistaina ennen perjantain juoksuun lähtöä. Kerrankin oli mielessä jopa laittaa kaikki tavarat valmiiksi hyvissä ajoin, pidinkin yhden lomapäivän jo ennen matkaa ja pakkasin repun ja dropbagit valmiiksi jo kotona. Ei siis luvassa sitä aiemmista kisoista liian tuttua viime hetken paniikkia.

päälle
Kisa-asu
reppuun
Reppuun
eväät
Eväät

Kohti Rukaa lähdettiin torstaina, pitkä päivämatka oli, ehdittiin kuitenkin hyvin illaksi hotelille ja katselemaan viimeisiä kisajärjestelyjä. Muutama tuttukin tavattiin ja kuulumisia vaihdettiin, ajoissa nukkumaan ja ihmeen hyvin nukuttikin.

Kisa-aamu… alkoi jo tuntua lähdön tunnelmaa, aamupalalle, lisää tuttuja taas paikalla. Ilmoittautumaan, pitkämatkalaisia löytyi jonoksi asti ja viimein kukin vuorollaan sai numerolaput ja gps-lähettimen reppuun sujautettavaksi. Päästäisiin siis NUTSin turvalliseen valvontaan retken ajaksi ja kiinnostuneiden netistä seurattavaksi etenemisemme osalta, eteneviä pallukoita karttapohjalla tarjolla. Ilmoittautumisen jälkeen dropbagit kuljetuksiin Oulangalle ja Hautajärvelle,kisa-vaatteet päälle ja odottelemaan lähtöä.

Kaija_Ari
Kaijan kanssa lähdössä

Lähdössä olikin hyvä tunnelma, yleisöäkin hyvin vaikka varmaan suuri osa lyhyempien matkojen taivaltajista tuli paikalle vasta myöhemmin. Viimehetken tsemppaukset tuttujen kanssa, nauttimista lähdön odotuksesta ja klo 12 lähtömerkistä liikkeelle!

lähtö
Viimein matkalla

100 m juoksua, minkä jälkeen siirryttiin kävelyyn ylämäkeen. Tuossa vaiheessa vielä viimeiset tsemppaukset yleisöltä ja Sarikin kuvaamassa rinteessä. Ylämäen jälkeen sitten hävittiinkin kisakeskuksesta kohti Valtavaaran jyrkkiä nousuja ja laskuja. Menomatkalla tuoreilla jaloilla nuo tuntuivatkin menevän kuin itsestään. Jopa niin mukavasti, että roikuin tuossa vaiheessa nuorten miesten porukassa, meno tuntui  helpolta. Ensimmäinen huolto 6 km Konttainen, pullot täyteen, vähän syötävää ja porukan mukana taas metsään Konttaisen ylitykseen. Nousuja ja laskuja, ja samaa uudelleen ja uudelleen. N. 15 km kohdalla totesin, että hidastan vauhtia ja antaa poikien mennä menojaan, oma tavoite kuitenkin oli maaliin pääsy ajasta, sijoituksesta tms lainkaan välittämättä. Tuosta teenpäin n. 45 kilometriin taivallusta pääosin yksin, 22 km huollossa Juumassa näki muitakin ja pari ripeämpää meni matkalla ohikin.

Päivä oli vähän turhan lämmin, eikä huolloissa tankattu juoma riittänyt alkuunkaan, useita kertoja tuli tankattua pulloja joesta ja puroista, vähän myös naaman huuhtelua virkistykseksi. 45 km kohdalla Kaija sai minut kiinni kävellessäni ja yrittäessäni syödä suklaapatukkaa tukehtumatta. Siitä sitten yksissä tuumin eteenpäin 53 km huoltoon. Huollossa kenkien vaihto, alussa jalkaan lähteneiden Inovin Terraclaw:n pohjien läpi kivet ym tuntuivat liikaa jalkapohjiin. Jalkaan Inovin Race Utrat, dropbagista eväitä naamaan ja menoksi. Tuossa vaiheessa Kaija lähtikin jo nopeammin huollosta suoriutuneena omille teilleen ja matka jatkui taas aikalailla yksin, välillä toisten juoksijoiden kanssa vuorotellen ja edestakaisin toisiamme ohitellen.

Jo reilun 10km kohdalla oli vasen pohje alkanut kramppailemaan ja oikea seurasi esimerkkiä vähän myöhemmin. Ei auttaneet suola, magnesium, elektrolyyttitabletit juomaan tms. Pohkeet tönkköinä mentiin. Reilun 60km kohdalla siirryn sitten valtaosin etenemään kävellen. Tuossa vaiheessa alkoi matka tuntumaan jo reisissäkin, oli kivikkoista, juurakkoa, ilta hämärtyi ja tuntui turvallisemmalta edetä ilman turhia kompurointeja. 64 km kohdalla syntyi päässä oivallus ja ilonaihe jota voi olla vaikea ulkopuolisen ymmärtää… Tajusin, että matkaa oli enää 100 km ja aikaa vielä 26h, ajoissa perille oli mahdollista päästä vaikka kävellen. Ilta hämärtyi ja lämpötila laski pakkasen puolelle, ensin olo oli tyytyväinen kun lyhythihaisessa taivaltaessa ei enää ollutkaan kuuma, sitten alkoi jo vähän viluttaa. Ennen Hautajärveä alkoi vastaan tulla jo puolivälin käännöskohdan ohittaneita, molemminpuolin aina tsempit heitettiin kohdatessa.

lappiin
Käytiin Lapissakin

Puolimatkan huolto Hautajärvellä 82 km, evästä dropbagista, repun täydennys, nuudeliannos, pikainen some-katsaus ja huomasin kovasti tsemppausviestejä tulleen. Pysähdyksen kesto n. 40min, takki päälle ja taas matkaan kohti Rukaa, puolimatka ylitetty ja koko ajan maali nyt läheni. Seuraava huoltoväli taas kohti Oulankaa, pariin otteeseen nestetankkausta puroista, matkantekoa yksin välillä puolin ja toisin muita matkalaisia ohitellen, ympärillä hiljainen metsä, käet kukkuivat, yksi porokin polulle sattui. Oulangassa takki pois, evästä ja eväät mukaan loppumatkalle. Hienoa tsemppausta huoltoväeltä, kuulemma sen jälkeen ei enää kannattaisi keskeyttää ja että he eivät antaisi keskeyttää siihenkään. Eli olihan se sitten jatkettava taas.

Matkalla kohti Juuman huoltopistettä alkoi lopulla pätkää mennä ohi lyhyempien matkojen kärkeä, yksinäinen matkanteko loppui ja lopun matkaa ihmisiä taas ympärillä. Koetin väistellä nopeampia ja käänsin numerolapun selkäpuolelle jotta ymmärtäisivät mikä etana ja miksi kulkuaan hidasti. Satoja tsemppauksia tuli ja tuntui hyvälle yhteishenki mikä polkujuoksupiireissä vallitsee. Ajoittain tuskaisen näköinen etenemiseni sai aikaan lukuisia kysymyksiä onko kaikki ok ja voisiko auttaa, sanoin vain matkaa olevan jo liikaa takana ja että jalkojen vaihto olisi sopiva apu. Juuman huollossa olikin sitten paluumatkalla jo täysi härdelli päällä, kaikkien sarjojen juoksijoita paikalla ja nestetankkauksia sai jo vähän jonottaa. Ennen huollosta lähtöäni paikalle ehtivätkin Sari ja Minna, jotka tuossa vaiheessa olivat jo ylittäneet puolimatkan omalla 53 km matkallaan. Pikaiset halaukset ja jatkoin matkaa edellään. Tämä päivä oli vielä edellistä lämpimämpi, joten paikallisten jokien ja purojen vesi itse pullotettuna oli suurimmaksi osaksi juomavalintana. N. 17 km ennen maalia Sari ja Minna saavuttivat minut, pidettiin vielä yhteinenkin vilvoitteluhetki purolla, sen jälkeen tiukka rappusten nousu ja yläpäässä oli penkki, johon halusin heittäytyä hetkeksi makaamaan. Tuossa vaiheessa tytöt menivät menojaan. Pari minuuttia jalat ylhäällä ja matkanteko oli taas helpompaa.

Sari_Ari
Pariskunta-selfie Juumassa Sarin kanssa
Minna_Ari
Minnan kanssa purolla

Jo pitkään olin tiennyt, että lopusta tulisi raskas. Jalat olivat täysin loppu, jalkapohjia särki, ylämäkeen mentiin töpötellen 10 cm askelin ja alamäkeen hiukan huonommin. Samikin oli päässyt 80 km matkallaan loppusuoralle ja tsemppasi ohi mennessään. Tuntui, etteivät Konttaisen nousut ja laskut loppuisi koskaan, mutta niin vain pääsin laskeutumaan portaat takaperin viimeiseen huoltoon. Puoli litraa urheilujuomaa juotuna, pullot täyteen lopulle matkaa, hetkeksi istumaan kun pitkämatkalaiselle suorastaan tyrkytettiin istumapaikkaa, suklaakeksi ja pari sipsiä syötäväksi. Ja järjestäjien tarjoama naaman huuhtelu ja pään kostutus, ilmeisesti näytti että pientä piristystä tarvittaisiin. Suht lyhyt tauko ja kohti totuutta, Valtavaaran via dolorosaa. Nousuissa välillä piti pysähtyä henkäisemään ja ottaa huikka pulloista, sitten taas ylöspäin. Välillä mentiin ylös käsillä apuna narusta kiskoen ja välillä laskeuduttiin narusta kiinni pitäen ja takaperin hyppien. Ja vaikka tuntui aikalailla pahalta niin askel askeleelta matka maaliin lyheni. Kaiken maailman rappusia oli paljon enemmän kuin perjantain menomatkalta muistikaan. Viimeisissä alamäissä Minna ja Aurikin menivät ohi ja kannustivat. Lopulta Valtavaara oli suoritettu, ja edessä oli enää turhan pitkä ja jyrkkä loppunousu Rukalle ja sitten viimeinen alamäki. Viimeinen nousu oli rankka, piti hetkeksi istahtaa hengähtämään penkille, mutta ylös lopulta mentiin. Ja sitten enää alas Rukan kylään. Kyltti maaliin 500m. Jalat ihan tohjona mutta loppumatka juostiin: varovasti, etten enää ainakaan kaatuisi, sitten loppusuora 100 m kädet ylhäällä ja oikeilla juoksuaskelilla, ei tuntunut enää edes kipua. Takana 164 km liikuntaa omin jaloin. Maaliviivan yli, mitali kaulaan, käteen Finisher-puukko ja lehmänkello, GPS:n luovutus järjestäjille, istumaan ja eteen kannettiin ruokaa ja juomaa. Onnittelijoita riitti, mieli oli tosi hyvä, haaveesta oli tullut totta, sata mailia ei ollut liikaa. Mutta pitkä matka se oli! Totuuden nimissä matkanteko oli jossain vaiheessa aika hirveää ja vaikeaakin, mutta tavoite pysyi koko ajan selkeänä, maaliin omin voimin omalla tahdilla. Kertaakaan ei mielessä käynyt, että keskeyttäminen olisi mahdollisuus. Tulosluettelossa ei saanut lukea tuloksena DNF. Aika 32.59.29, sijoitus miesten sarjan 30/42.

Minna_Ari_Sami
Maalissa Minnan ja Samin kanssa

Taisteluvoitto, vaikeaa oli, mutta periksi ei annettu. Kokemuksena reissu oli hurjan rankka, mutta hieno. Harjoitusta ei selkeästikään takana tarpeeksi, mutta mikä tuolle matkalle voisi harjoitukseksi riittää. Lähtisinkö uudestaan… en tiedä, on vastaus seuraavana päivänä, voi olla että mieli muuttuu. Luonto reitillä upeaa, järjestelyt hyvät, huolloissa mahtavaa porukkaa tsemppaamassa eteenpäin, kilpailijoiden yhteishenki ja toisista huolehtiminen hienoa. Nyt päivä maaliin pääsystä jalat täysin tukossa, kävely aika hankalaa, molempien ukkovarpaiden kynnet potkittu juurakoihin ja kiviin mustiksi.

puukko
Mitali ja finisher-puukko

Mutta mieli hyvä ja tyytyväinen: Minusta tuli satamaileri!