NUTS Karhunkierros 160km, satamailinen, 27.-28.5.2016

Syksyllä 2015 kun ilmoittautuminen NUTS Karhunkierroksen polkukisoihin aukesi, oli mielessä ainoana matkana 160km, edellisenä kesänä takana oli jo NUTS Pallas 125km , ja tuntui siltä, että kun oli mahdollista juosta Suomessa satamailinenkin niin olihan sitä lähdettävä yrittämään. Selkeästi suuret luulot omista kyvyistä edesauttavat tyhmyyksien tekemistä. No, ilmoittautuminen oli jo ensimmäinen nopeuskisa sinänsä, 15 minuutissa kaikki ultramatkat varattu mutta sain kuin sainkin itselleni paikan 160 ja Sarille 53 matkoilla. Sitten vaan harjoittelemaan…

Talvella tulin ympäripuhutuksi triathlon-kouluun, minkä johdosta harjoittelu muuttui hiukan. Juoksua hiukan vähemmän kuin aiemmin, lisäksi kuitenkin uintia ja spinningiä/pyöräilyä, kaikkinensa tuntimäärä aiempaa suurempi. Tuolta pohjalta sitten juostiin Hampurissa huhtikuussa oma maratonennätys, mikä johti ajattelemaan, että selkeästihän kunto on vuodentakaista parempi ja että vuoden takaiseen nähden kaksinkertainen matka oli edelleenkin hyvä idea.

Keväällä valmistautuminen sujui hyvin, ei mitään isompia vaivoja, maratonin jälkeen ehkä palautumisaikaa olisi voinut ottaa enemmän. Ennen kisoja tuli nyt käytyä viikolla edeltävästi myös jalkojen hieronnassa, mikä tuntui hyvin valmistavan lihaksia tuleviin rasituksiin. Niin myös nytkin tiistaina ennen perjantain juoksuun lähtöä. Kerrankin oli mielessä jopa laittaa kaikki tavarat valmiiksi hyvissä ajoin, pidinkin yhden lomapäivän jo ennen matkaa ja pakkasin repun ja dropbagit valmiiksi jo kotona. Ei siis luvassa sitä aiemmista kisoista liian tuttua viime hetken paniikkia.

päälle
Kisa-asu
reppuun
Reppuun
eväät
Eväät

Kohti Rukaa lähdettiin torstaina, pitkä päivämatka oli, ehdittiin kuitenkin hyvin illaksi hotelille ja katselemaan viimeisiä kisajärjestelyjä. Muutama tuttukin tavattiin ja kuulumisia vaihdettiin, ajoissa nukkumaan ja ihmeen hyvin nukuttikin.

Kisa-aamu… alkoi jo tuntua lähdön tunnelmaa, aamupalalle, lisää tuttuja taas paikalla. Ilmoittautumaan, pitkämatkalaisia löytyi jonoksi asti ja viimein kukin vuorollaan sai numerolaput ja gps-lähettimen reppuun sujautettavaksi. Päästäisiin siis NUTSin turvalliseen valvontaan retken ajaksi ja kiinnostuneiden netistä seurattavaksi etenemisemme osalta, eteneviä pallukoita karttapohjalla tarjolla. Ilmoittautumisen jälkeen dropbagit kuljetuksiin Oulangalle ja Hautajärvelle,kisa-vaatteet päälle ja odottelemaan lähtöä.

Kaija_Ari
Kaijan kanssa lähdössä

Lähdössä olikin hyvä tunnelma, yleisöäkin hyvin vaikka varmaan suuri osa lyhyempien matkojen taivaltajista tuli paikalle vasta myöhemmin. Viimehetken tsemppaukset tuttujen kanssa, nauttimista lähdön odotuksesta ja klo 12 lähtömerkistä liikkeelle!

lähtö
Viimein matkalla

100 m juoksua, minkä jälkeen siirryttiin kävelyyn ylämäkeen. Tuossa vaiheessa vielä viimeiset tsemppaukset yleisöltä ja Sarikin kuvaamassa rinteessä. Ylämäen jälkeen sitten hävittiinkin kisakeskuksesta kohti Valtavaaran jyrkkiä nousuja ja laskuja. Menomatkalla tuoreilla jaloilla nuo tuntuivatkin menevän kuin itsestään. Jopa niin mukavasti, että roikuin tuossa vaiheessa nuorten miesten porukassa, meno tuntui  helpolta. Ensimmäinen huolto 6 km Konttainen, pullot täyteen, vähän syötävää ja porukan mukana taas metsään Konttaisen ylitykseen. Nousuja ja laskuja, ja samaa uudelleen ja uudelleen. N. 15 km kohdalla totesin, että hidastan vauhtia ja antaa poikien mennä menojaan, oma tavoite kuitenkin oli maaliin pääsy ajasta, sijoituksesta tms lainkaan välittämättä. Tuosta teenpäin n. 45 kilometriin taivallusta pääosin yksin, 22 km huollossa Juumassa näki muitakin ja pari ripeämpää meni matkalla ohikin.

Päivä oli vähän turhan lämmin, eikä huolloissa tankattu juoma riittänyt alkuunkaan, useita kertoja tuli tankattua pulloja joesta ja puroista, vähän myös naaman huuhtelua virkistykseksi. 45 km kohdalla Kaija sai minut kiinni kävellessäni ja yrittäessäni syödä suklaapatukkaa tukehtumatta. Siitä sitten yksissä tuumin eteenpäin 53 km huoltoon. Huollossa kenkien vaihto, alussa jalkaan lähteneiden Inovin Terraclaw:n pohjien läpi kivet ym tuntuivat liikaa jalkapohjiin. Jalkaan Inovin Race Utrat, dropbagista eväitä naamaan ja menoksi. Tuossa vaiheessa Kaija lähtikin jo nopeammin huollosta suoriutuneena omille teilleen ja matka jatkui taas aikalailla yksin, välillä toisten juoksijoiden kanssa vuorotellen ja edestakaisin toisiamme ohitellen.

Jo reilun 10km kohdalla oli vasen pohje alkanut kramppailemaan ja oikea seurasi esimerkkiä vähän myöhemmin. Ei auttaneet suola, magnesium, elektrolyyttitabletit juomaan tms. Pohkeet tönkköinä mentiin. Reilun 60km kohdalla siirryn sitten valtaosin etenemään kävellen. Tuossa vaiheessa alkoi matka tuntumaan jo reisissäkin, oli kivikkoista, juurakkoa, ilta hämärtyi ja tuntui turvallisemmalta edetä ilman turhia kompurointeja. 64 km kohdalla syntyi päässä oivallus ja ilonaihe jota voi olla vaikea ulkopuolisen ymmärtää… Tajusin, että matkaa oli enää 100 km ja aikaa vielä 26h, ajoissa perille oli mahdollista päästä vaikka kävellen. Ilta hämärtyi ja lämpötila laski pakkasen puolelle, ensin olo oli tyytyväinen kun lyhythihaisessa taivaltaessa ei enää ollutkaan kuuma, sitten alkoi jo vähän viluttaa. Ennen Hautajärveä alkoi vastaan tulla jo puolivälin käännöskohdan ohittaneita, molemminpuolin aina tsempit heitettiin kohdatessa.

lappiin
Käytiin Lapissakin

Puolimatkan huolto Hautajärvellä 82 km, evästä dropbagista, repun täydennys, nuudeliannos, pikainen some-katsaus ja huomasin kovasti tsemppausviestejä tulleen. Pysähdyksen kesto n. 40min, takki päälle ja taas matkaan kohti Rukaa, puolimatka ylitetty ja koko ajan maali nyt läheni. Seuraava huoltoväli taas kohti Oulankaa, pariin otteeseen nestetankkausta puroista, matkantekoa yksin välillä puolin ja toisin muita matkalaisia ohitellen, ympärillä hiljainen metsä, käet kukkuivat, yksi porokin polulle sattui. Oulangassa takki pois, evästä ja eväät mukaan loppumatkalle. Hienoa tsemppausta huoltoväeltä, kuulemma sen jälkeen ei enää kannattaisi keskeyttää ja että he eivät antaisi keskeyttää siihenkään. Eli olihan se sitten jatkettava taas.

Matkalla kohti Juuman huoltopistettä alkoi lopulla pätkää mennä ohi lyhyempien matkojen kärkeä, yksinäinen matkanteko loppui ja lopun matkaa ihmisiä taas ympärillä. Koetin väistellä nopeampia ja käänsin numerolapun selkäpuolelle jotta ymmärtäisivät mikä etana ja miksi kulkuaan hidasti. Satoja tsemppauksia tuli ja tuntui hyvälle yhteishenki mikä polkujuoksupiireissä vallitsee. Ajoittain tuskaisen näköinen etenemiseni sai aikaan lukuisia kysymyksiä onko kaikki ok ja voisiko auttaa, sanoin vain matkaa olevan jo liikaa takana ja että jalkojen vaihto olisi sopiva apu. Juuman huollossa olikin sitten paluumatkalla jo täysi härdelli päällä, kaikkien sarjojen juoksijoita paikalla ja nestetankkauksia sai jo vähän jonottaa. Ennen huollosta lähtöäni paikalle ehtivätkin Sari ja Minna, jotka tuossa vaiheessa olivat jo ylittäneet puolimatkan omalla 53 km matkallaan. Pikaiset halaukset ja jatkoin matkaa edellään. Tämä päivä oli vielä edellistä lämpimämpi, joten paikallisten jokien ja purojen vesi itse pullotettuna oli suurimmaksi osaksi juomavalintana. N. 17 km ennen maalia Sari ja Minna saavuttivat minut, pidettiin vielä yhteinenkin vilvoitteluhetki purolla, sen jälkeen tiukka rappusten nousu ja yläpäässä oli penkki, johon halusin heittäytyä hetkeksi makaamaan. Tuossa vaiheessa tytöt menivät menojaan. Pari minuuttia jalat ylhäällä ja matkanteko oli taas helpompaa.

Sari_Ari
Pariskunta-selfie Juumassa Sarin kanssa
Minna_Ari
Minnan kanssa purolla

Jo pitkään olin tiennyt, että lopusta tulisi raskas. Jalat olivat täysin loppu, jalkapohjia särki, ylämäkeen mentiin töpötellen 10 cm askelin ja alamäkeen hiukan huonommin. Samikin oli päässyt 80 km matkallaan loppusuoralle ja tsemppasi ohi mennessään. Tuntui, etteivät Konttaisen nousut ja laskut loppuisi koskaan, mutta niin vain pääsin laskeutumaan portaat takaperin viimeiseen huoltoon. Puoli litraa urheilujuomaa juotuna, pullot täyteen lopulle matkaa, hetkeksi istumaan kun pitkämatkalaiselle suorastaan tyrkytettiin istumapaikkaa, suklaakeksi ja pari sipsiä syötäväksi. Ja järjestäjien tarjoama naaman huuhtelu ja pään kostutus, ilmeisesti näytti että pientä piristystä tarvittaisiin. Suht lyhyt tauko ja kohti totuutta, Valtavaaran via dolorosaa. Nousuissa välillä piti pysähtyä henkäisemään ja ottaa huikka pulloista, sitten taas ylöspäin. Välillä mentiin ylös käsillä apuna narusta kiskoen ja välillä laskeuduttiin narusta kiinni pitäen ja takaperin hyppien. Ja vaikka tuntui aikalailla pahalta niin askel askeleelta matka maaliin lyheni. Kaiken maailman rappusia oli paljon enemmän kuin perjantain menomatkalta muistikaan. Viimeisissä alamäissä Minna ja Aurikin menivät ohi ja kannustivat. Lopulta Valtavaara oli suoritettu, ja edessä oli enää turhan pitkä ja jyrkkä loppunousu Rukalle ja sitten viimeinen alamäki. Viimeinen nousu oli rankka, piti hetkeksi istahtaa hengähtämään penkille, mutta ylös lopulta mentiin. Ja sitten enää alas Rukan kylään. Kyltti maaliin 500m. Jalat ihan tohjona mutta loppumatka juostiin: varovasti, etten enää ainakaan kaatuisi, sitten loppusuora 100 m kädet ylhäällä ja oikeilla juoksuaskelilla, ei tuntunut enää edes kipua. Takana 164 km liikuntaa omin jaloin. Maaliviivan yli, mitali kaulaan, käteen Finisher-puukko ja lehmänkello, GPS:n luovutus järjestäjille, istumaan ja eteen kannettiin ruokaa ja juomaa. Onnittelijoita riitti, mieli oli tosi hyvä, haaveesta oli tullut totta, sata mailia ei ollut liikaa. Mutta pitkä matka se oli! Totuuden nimissä matkanteko oli jossain vaiheessa aika hirveää ja vaikeaakin, mutta tavoite pysyi koko ajan selkeänä, maaliin omin voimin omalla tahdilla. Kertaakaan ei mielessä käynyt, että keskeyttäminen olisi mahdollisuus. Tulosluettelossa ei saanut lukea tuloksena DNF. Aika 32.59.29, sijoitus miesten sarjan 30/42.

Minna_Ari_Sami
Maalissa Minnan ja Samin kanssa

Taisteluvoitto, vaikeaa oli, mutta periksi ei annettu. Kokemuksena reissu oli hurjan rankka, mutta hieno. Harjoitusta ei selkeästikään takana tarpeeksi, mutta mikä tuolle matkalle voisi harjoitukseksi riittää. Lähtisinkö uudestaan… en tiedä, on vastaus seuraavana päivänä, voi olla että mieli muuttuu. Luonto reitillä upeaa, järjestelyt hyvät, huolloissa mahtavaa porukkaa tsemppaamassa eteenpäin, kilpailijoiden yhteishenki ja toisista huolehtiminen hienoa. Nyt päivä maaliin pääsystä jalat täysin tukossa, kävely aika hankalaa, molempien ukkovarpaiden kynnet potkittu juurakoihin ja kiviin mustiksi.

puukko
Mitali ja finisher-puukko

Mutta mieli hyvä ja tyytyväinen: Minusta tuli satamaileri!

Mainokset

2 kommenttia artikkeliin ”NUTS Karhunkierros 160km, satamailinen, 27.-28.5.2016

  1. Taisin nähdä sut taittamassa matkaa ja ihmettelin itsekseni miten joku voi jaksaa tuollaisen matkan, noin haastavassa maastossa. Itse olin lyhyimmällä matkalla mutta eka yli maratonin mittainen. Mieletön saavutus! Onnea!!!

    Tykkää

  2. Onneksi olkoon loistosuorituksesta! Rapparistasi sai realistisen kuvan siitä, miten ihanaa ja kauheaa tuollaisen matkan taivaltaminen pohjoisilla poluilla voi olla. Mielenkiinnolla jään blogiisi seuraamaan toipumistasi.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s