Kertomus siitä, että vaikka kuinka huolellisesti olet valmistautuvinasi, kuinka hyvin ajattelet valinneesi varusteet ja kuinka hyvälle meno voikin tuntua, niin silti kaikki ei välttämättä mene putkeen…
Valmistautuminen NUTS Ylläs-Pallas 134k matkalle tuntui menevän hyvin ja suunnitellusti. Edeltävillä viikoilla kevyitä lenkkejä, uintia, pyöräilyä. 3.7. Vierumäki traililla 43k matka rauhallisesti Sarin ja Minnan kanssa, sovittuna rauhallinen vauhti siten, että maaliin ei tultaisi ennen 6h aikaa. No, maaliin kolmistaan vesisateessa 6.10.40. Matkalla ei ongelmia, meni mukavasti pitkänä viimeistelyharjoituksena.
Lomalle jäin 7.7. ja parina ensimmäisenä aamuna nautiskelin tilaisuudesta käydä aamulla uimassa varsin tyhjän maauimalan 50m radalla pitkät harjoitukset. 10.7. 82km pyöräily osittain vesisateessa, tuntui hyvälle meno. 12.7. vielä lyhyehkö reipasvauhtinen juoksu ja rauhallinen pyöräily, tuon jälkeen lepoa ja lihasten huoltoa ennen NUTS Pallasta. Kisaa edeltävässä jalkojen hieronnassa kävin 11.7.
Tälläkin kertaa laitoin jo ennen kotoa lähtöä valmiiksi kisavarusteet ja Pallaksen dropbagin sisällön, takoituksena välttää viime hetken kiirettä ja turhaa hermoilua.
Matkaan kotoa kohti Hettaa lähdimme Sarin kanssa 13.7., ajomatka toteutettiin kahden yöpymisen taktiikalla, ensin mökillä Leppävirralla ja sitten Rovaniemellä. Matka sujui ongelmitta ja perillä Hetassa oltiin hyvissä ajoin 15.7. aamupäivällä. Ennen kisamateriaalin hakua lounas Jussantuvalla. Sitten ilmoittautumaan, paikalla jo paljon tuttuja joiden kanssa kuulumisten vaihtoa. Hotellihuoneenkin saimme jo hyvissä ajoin. Sitten vain valmistautumaan matkaan lähtöön.
Kenkävalintana oli Karhunkierroksella hyväksi osoittautunut Inov8 Race Ultra 290 ja sukkina samalla matkalla ko kenkien kanssa 110km ongelmitta toimineet Sealskinzin sukat. Siis varma valinta, toiminut ennenkin, mikään ei voisi mennä vikaan… Klo 15.30 lähti bussikuljetus Hetasta Ylläkselle lähtöön, aika hiljaista porukkaa bussissa, Kaijan kanssa vähän jutustelua, aika pitkälti mieli kuitenkin jo yksin matkalla ja tulevissa kilometreissä. Ylläksellä kiireesti viemään dropbag kuljetukseen, noutamaan gps-lähetin ja vielä viimeiselle wc-käynnille. Ja sitten odottelemaan lähtöä, tuttujen kanssa puolin ja toisin hyvän matkan toivotteluja ja tsemppausta. Klo 18 matkaan!
Ylläkseltä lähdössä ensimmäiset 2 km kohtalaisen reippaaseen ylämäkeen, nousua reilut 400 m. Alusta liikkuvaa kiveä, edettävä varoen. Nousussa kenkien nauhat löystyivät ja päätinkin kiristää nuo ylhäällä. Vaikka nousu olikin kohtalaisen rankka, tuntui mäen päällä juoksemaan lähtö hyvältä. Mäen päällä kengännauhojen kiristys ennen alamäkeä. Alamäki olikin kohtalaisen pitkä ja osin jyrkkäkin. Jo pitkän alamäen loppupuolella alkoi kuitenkin kantapäiden alla tuntua oudolta. Ensimmäisen 10 km aikana pysähdyinkin useampaan otteeseen tarkistamaan, ettei kengissä ole kiviä tms. Tuosta huolimatta polttava tunne kantapäiden alla vain lisääntyi. Juoksu tuntui kuitenkin kulkevan jopa yllättävän hyvin, alamäet, tasaiset ja loivat ylämäet juosten, isommat ylämäet kävellen. Ensimmäiset parikymmentä kilometriä liikkeellä pienessä porukassa.
Kesänkitunturille nousu pirunkurussa oli vaikuttava kokemus, pitkä nousu rakkakivikossa, upeaa luontoa ja näkymät ylös päästyä upeat. Nousussa kävelyä enimmäkseen päkiöillä ja jalat eivät tuntuneet vaivaavan vielä liikaa.
Tuon jälkeen taas alas, ja kohta päästiinkin jo edellisvuoden 125k reitiltä tutuille paikoille. Edelleen pienessä porukassa jutellen nousua Kukastunturille. Tuolta alamäkeen juostessa alkoi kuitenkin molempien kantapäiden alla tuntuva polte vaivata niin paljon, että katsoin parhaaksi vilkaista jalkojen kuntoa. Istahdin kivelle polun varteen, kengät ja sukat pois… Löysin molempien kantapäiden alta jalkapohjista lähes 5 cm halkaisijaltaan olevat rakot. Kengät takaisin jalkaan ja yritystä juosta mäkeä alas, samalla miettien, miten tästä eteenpäin selvittäisiin, vai selvittäisiinkö. Soitin Hettaan Sarille, kerroin tilanteen ja että saattoi olla, etten pystyisi koko matkaa jalan kulkemaan. Polte kantapäiden alla oli varsinkin alamäissä todella ikävän tuntuinen, joka askel sattui. Harmitti ihan vietävästi. Unelma reitin läpi pääsystä ja mahdollisesta Ultratourin läpäisystä alkoi murentua… Voimia oli, juoksu olisi muuten tuntunut kulkevan, mutta nyt oli ilmaantunut este, joka ei ehkä ollut voitettavissa. Seuraavien kilometrien aikana päässä kypsyi ajatus keskeyttämisestä ensimmäiseen huoltoon. Juosta ei oikein kärsinyt, varsinkaan alamäissä laisinkaan, ja porukkaa meni ohi koko ajan. 24km kohdalla istahdin kaatuneelle puulle, ja itikkaparven pörrätessä ympärillä hoitelin jalkoja, minkä kenttäkonstein pystyin. Molempien kantapäiden alle 2 rakkolaastaria ja teippaus päälle, jotta pysyisivät paikoillaan. Tuon jälkeen eteenpäin, ja totesin, että kipu ei hellittänyt tuollakaan hoidolla tippaakaan. Toivoin vain, että rakot eivät puhkeaisi, jotta toipuminen noista ei olisi niin pitkä tulevina viikkoina.
Viimeiset kilometrit ensimmäiseen huoltoon välillä loiviin ylämäkiin juosten, muuten kävellen, kiirettä ei enää ollut, päätös oli tehty. Pari kilmetriä ennen Peurakaltion huoltoa Ida saavutti minut, ja jatkoimme huoltoon yhdessä hölkäten ja jutellen. Ida kertoi äitinsä Kaijan myös pohtineen keskeyttämistä, juoksu ei kuulemma kulkenut. Ida sen sijaan vaikutti varsin hyvävoimaiselle eikä kuulemma mitään vaivojakaan ollut. Saavutimme Peurakaltion huollon vajaan 32 k kohdalla ja ilmoitin järjestäjille keskeyttäväni. Annoin Idalle itikkasuihkeeni, enemmän siitä olisi hänelle hyötyä loppumatkalla, itse en sitä enää tarvitsisi, koska pääsisin autolla Hettaan. Vähän ajan kuluttua paikalla saapui myös Kaija, joka kertoi keskeyttävänsä. Tsemppasimme Idaa jatkamaan matkaa, ja hetken tiellä seisoskeltuamme siirryimme itikoilta suojaan järjestäjien autoon. Totesimme, että kummankaan ei tänään ollut järkevää jatkaa kisaa, mutta samalla totesimme, ettei ollut myöskään mitään tarvetta todistaa kenellekään mitään vaarantamalla omaa terveyttä ja toipumista, olimmehan molemmat keväällä läpäisseet Karhunkierroksella pidemmänkin matkan. Keskeyttämisestä meni 4 tuntia ennen kuin pääsin Hettaan hotellille, matkalla mukaan poimittiin pari muuta keskeyttänyttä ja kuljeteltiin järjestäjien tavaroita.
Kolmelta lauantaiaamuna hotellilla, pienten vaikeuksien jälkeen hotelliin soittamalla (yökellon soittaminen ei vaikuttanut mitään) pääsin sisään ja sitten suihkuun ja nukkumaan. Lauantaina pääsinkin sitten saattelemaan Sarin ja muut 55k juoksijat matkaan Pallakselta myrskyisässä säässä ja myöhemmin seuraamaan sekä oman matkani että lyhyemmän matkan maaliintuloja Hetassa. Iloitsin maalin päässeiden puolesta, mutta samalla harmitti suunnattomasti oma epäonnistuminen. Lauantaina illalla vielä syömään ja hiukan iltaa istumaan muiden juoksijoiden kanssa, ja sunnuntaiaamuna kotimatkalle.
Mikä meni pieleen… Kunto tuntui hyvälle, juoksu kulki, heti ensimmäisen rankan nousun jälkeen tuntui tosi hyvälle lähteä juoksemaan. Alkuvauhti oli reipas mutta ei liian kova, koska koko ajan tuntui hyvälle. Kenkä- ja sukkavalinta piti olla oikea, koska se toimi aiemmin, ilmeisesti kuitenkin jokin tuossa meni pieleen. Vaikka Ylläksen päällä kiristin kengännauhat, niin silti jalat pääsivät alamäessä liikkumaan kengissä. Siinäpä se, jostain syystä nyt jalkapohjat eivät sitä kestäneet. Nimenomaan jostain syystä, sen tarkemmin en asiaa ymmärrä.
Nyt pari viikkoa keskeyttämisestä toki harmittaa edelleen, mutta positiivisesti ajatellen ei tullut pitkää toipumista, treenaamista saattoi jatkaa koko ajan, toki juoksua varsin vähän jalkapohjien ollessa varsin hellät. 6.8. ensimmäiselle triathlon-kisalle, Tahkon puolimatkalle, on todennäköisesti paremmat edellytykset lähteä, kuin jos olisin juossut koko 134k matkan. Mutta mielessä on, että jatkossa Lappiin on palattava ,ja koko perusmatka suoritettava, paremmalla onnella seuraavalla kerralla! Ja ehkä kaikkien on joskus koettava dnf tai epäonnistuminen muuten, ja osattava jatkaa sen jälkeen sisuuntuneena eteenpäin.
Omilla poluilla 