Finntriathlon Tahko, puolimatka 6.8.2016

Triathlon ei aiempina vuosina ollut lainkaan käynyt mielessä. Silti olin ilmeisen helppo tapaus, kun tulin loppuvuodesta 2015 yllytetyksi osallistumaan vuoden 2016  alussa Kotkassa alkavaan Aquila Triathlonin triathlon-kouluun. Tokihan mielestäni osasin uida, ja pyörällähän on ajettu jo lapsesta asti. Ja juoksuahan tässä on tullut harrastettua jo muutaman vuoden ja useamman ultramatkan verran, eli ei uutta siinäkään. No, totuus uintitaidosta selvisi hyvin pian ensimmäisellä tunnilla uimakoulussa, 25m vapaauintia pisti jo hengästymään. Mutta omasta mielestäni ainakin jotain alkoi hyvän opetuksen myötä loksahtelemaan kohdilleen jo aika piankin, ja edistymistä alkoi tapahtua. Uimakoulun lisäksi aloin käydä uimassa muutenkin, ja toukokuusta lähtien uinti tapahtui osittain avovedessä märkäpuvussa. Siirtyminen avoveteen tuntui luontevalle, ei ongelmia sen suhteen. Pyöräily aloitettiin talvella spinningillä, maantiepyörän hankinnan jälkeen myös talvella sisällä trainerilla ja keväällä oli sitten vuorossa siirtyminen ulos ja maantielle. Lukkopolkimet jne olivat aivan uusia tuttavuuksia, mutta pari pysähdyksistä jalat polkimissa kiinni suoritettua tyylikästä kellahdusta opettivat irrottamaan jalat ajoissa.

Edellinen kisani, polku-ultra Ylläs-Hetta päättyi heinäkuun puolivälissä harmittavasti keskeytykseen 32 km kohdalla jalkapohjien rakkojen vuoksi. Todennäköisesti kuitenkin tuon keskeytyksen vuoksi olin lopulta Tahkolla palautuneemmassa kunnossa triathlonia varten.

Tahkolle saavuimme Sarin kanssa jo hyvissä ajoin perjantaina 5.8. Ehdimme majoittua ja hakea kisamateriaalit ja tehdä pienen pyörälenkinkin katsomaan vaihtoaluetta ennen pastapartya ja klo 17.15 alkanutta puolimatkan kisainfoa. Triathlonin ensikertalaiselle infossa oli asiaa vähintäänkin riittävästi. Loppuilta menikin pakaten vaihtopusseja, liimaillen numeroita pyörään ja kypärään, lukien kisaohjeita ja kerraten sääntöjä sekä käyden mielessä suoritusta läpi.

IMG_3037
Hotellihuoneen parvekkeella odottelemassa lähtöä, näkymä maalialueelle.

Lauantaiaamuna aamupalan jälkeen kävimme katsomassa täysmatkan lähdön. Sitten pyörä ja vaihtopussit vaihtoalueelle, ja valmistautumaan itsekin lähtöön. Jännitystä normaaliin kisa-aamun tapaan pikkuisen, ei kuitenkaan enempää kuin juoksukisoissa vaikka nyt olikin edessä jotain ihan uutta. Märkäpuku päälle hotellihuoneessa ja kohti lähtöaluetta… Kehoitus kilpailijoille mennä sillalle, useampia kehoituksia siirtyä veteen, varsin hitaasti porukka kehoituksia noudatti ja itse olin lopulta ensimmäisten joukossa järvessä. Siinähän sitä sitten kelluttiin, ja odoteltiin lähtöä. Lopulta kaikki kuitenkin ajoissa vedessä.

KLo 11 soi torvi lähdön merkiksi, ja sitten lähdettiin uimaan. Porukka oli hajaantunut lähdössä niin leveälle, ettei ainakaan omalle kohdalleni sattunut mitään kontakteja, mahtui hyvin uimaan. Kuitenkin tilanne ihan uusi, uimareita joka puolella. Koetin välillä katsoa suuntaa kohti kääntöpoijua, välillä sen näin, ja välillä piti tyytyä luottamaan siihen että kun menee muun lauman kanssa samaan suuntaan, niin todennäköisesti menee suunnilleen kohti oikeaa kohdetta. Tai ainakaan ei eksy yksin. Koetin uida rauhallisesti ja pitää tekniikan niin hyvänä kuin vain osasin. Veto ja liuku, ja tuota toistaen, kunnon vetoja, kaikessa rauhassa. Ja hengitys joka kolmannella vedolla, tahti säilyi hyvin. Keli varsin tyyni, joten aallokkokaan ei haitannut. Minun on vaikea arvioida uintiaikaa ja matkaa avovedessä uidessa, ja matka ensimmäiselle poijulle tuntuikin pitkälle.  Lopulta poiju kuitenkin läheni, uimarit alkoivat vetäytyä tiiviimpään kaikilla tavoitteena ohittaa poiju läheltä turhia metrejä välttäen. Tuossa vaiheessa pientä kontaktia naapureihin, mutta aika siististi eteenpäin mentiin. Samalla lailla seuraava poiju. Ja sen jälkeen takaisin kohti ponttoonisiltaa ja sen alitusta. Tuolla pätkällä jouduin huuhtaisemaan lasit jotta sain huurun pois ja näkeminen taas helpottui. Vähitellen kohti siltaa, ja kohti kapeaa aukkoa. Aukon kohdalla tiivistä tunnelmaa, tuossa vaiheessa joku yritti uida ylitseni ja painoi minua pinnan alle. Minkäänlaista hätääntymistä ei onneksi tullut, sillan ali päästiin ja taas oli leveämpi rata uitavana. Seuraavaksi kohti lahdenpohjassa rannalla näkyvää oranssia kaariporttia, jonka ali jo juostaisiin kohti vaihtoaluetta. Lopulta saapuminen rantaan, huomasin vieressä jo noustavan pystyyn jatkaessani vielä uintia. Lopulta pystyyn itsekin, kello pois kädestä, märkäpuvun yläosaa pois, ja kahlaten kohti rantaa. Ylös noustua hetkisen pientä huimausta, hiukan kompurointia, mutta tuo meni nopeasti ohi. Kannustamassa tuossa vaiheessa olivat myös Sari ja vanhempani. Kelloon vilkaistessa ihmetys, minuutteja oli kulunut uidessa vasta 39, etukäteen arvelin uintiin kuluvan ehkä 42 min. No, parempi noin, tämähän alkoi hyvin, pohdin. Uintiaika 39.14

DSC07836
Pöllähtäneenä pois pärskeistä.

T1-vaihto, 5.04. En pitänyt hirveää kiirettä, parempi rauhassa kuin ensikertalaisena jotain unohtaen. Juosten varustepusseille, märkäpuku kokonaan pois, kypärä päähän, jalat suunnilleen kuiviksi pyyhkeeseen, sukat ja pyöräilykengät jalkaan, kello, pyöräilyhanskat ja lasit mukaan, uintikamat pussiin, pussi takaisin paikoilleen ja juosten kohti pyörää. Pyörä telineestä, talutusta juosten ajolupamerkintään saakka ja sitten ajamaan.

Pyöräilyreitistä olin kuullut, että se olisi varsin mäkinen. No, olihan se, mutta kun edestakaisin mentiin ja lopulta lähtöpaikkaan palattiin niin nousujen ja laskujen summa oli sama, ja se mikä välillä oli kunnon ylämäkeä, oli sitten toiseen suuntaan mennessä vauhdikkaampaa ja helpompaa alamäkeä. Pyöräilymatkalle oli varattuna alkuun evääksi litra urheilujuomaa ja kuusi geeliä geelipulloihin valutettuina, geelipullot laukussa putken päällä helposti saatavilla. Geeleistä meni pyöräillessä vain puolet, puolet säästin juoksuun. Urheilujuomaa meni reilu litra, pääsin kokeilemaan myös miltä tuntuu kolmenkympin vauhdissa napata pullo huollossa sitä tarjoavan kädestä. No, ensikertalaisesta se tuntui jännältä, mutta onnistui ilman vahinkoja. Pyöräilyssä oli tavoitteena pyrkiä pitämään koko matka keskimäärin yli 30km/h nopeutta, ja lopulta tuo tuntuikin yllättävän helpolta. Tahkolta lähdettiin ensin ajamaan poispäin, sitten kääntyminen kohti Varpaisjärveä, siellä käännös takaisin ja ohi Tahkon risteyksen, muutaman kilometrin päästä taas käännös, uudelleen Tahkon risteyksen ohi, Varpaisjärvelle ja takaisin, toisen kierroksen jälkeen sitten loppu taas Tahkoa kohti. Ensimmäisen kierroksen aikana väliin satoi, väliin satoi kaatamalla. No, sade ei tuntunut ainakaan itselläni menoa haittaavan, eteenpäin mentiin ja lopulta jopa yllättävän helposti. Väliin ohittelin muita, välillä tulin ohitetuksi. Kilpailussa oli 10 metrin peesikielto, ja sitä myös moottoripyörien selästä valvottiin. Itse en tullut huomautetuksi asiasta, ainoa kohta jossa tuota kieltoa oli vaikea noudattaa olivat jyrkimmät ylämäet missä vauhdin laskiessa porukka tuppasi menemään jonoihin. Ainoa vaaratilanne matkalla oli, kun ohittaessani ylämäessä hitaampaa polkijaa ja palatessani tien reunaan takaani tulikin joku, joka katsoi olevan järkevää ohittaa minut tuossa vaiheessa oikealta. Huudoistaan päätellen hän koki olevansa oikeassa ja katsoinkin viisaimmaksi päästää tuota kautta ohitse, ja törmäys saatiin vältettyä.

67108749-_TWP8273-2

Lopulta siis elämäni pisin pyörälenkki oli saatu suoritettua ja olin palaamassa Tahkolle kohti vaihtoa. Kellosta totesin pystyneeni pitämään suunniteltua vauhtia ja hiukan parempaakin, ja pyöräilyn viimeisillä kilometreillä tuli jo pientä liikutusta, kun tajusin että itselleni asettamani 6 tunnin raja puolimatkalla olisi todennäköisesti alitettavissa kunhan vaan juoksu sujuisi edes jotenkin. Viimeiset kilometrit kevensin vauhtia ja polkemisen tehoa, ajatuksena josko noin pystyisi helpottamaan juoksuun lähtöä. Viimeinen mäki alas, kyltti ”Nouse pyörältä”, jalat irti polkimista, pois satulasta, pyörää taluttaen juosten kohti telinettä mihin pyörän paikalleen nostin. Täysi geelipullo puseron takataskuun ja kohti T2 vaihtopussia juosten. Pyöräily 90km 2.53.59, nopeus 31.0km/h.

T2-vaihto, 3.21. Pyöräilykengät pois, Adiokset tilalle, kuivat sukatkin olisi ollut, mutta en katsonut välttämättömäksi vaihtaa. Lippa päähän, kypärä ja lasit pussiin, pussi paikalleen riippumaan ja taas menoksi.

Juoksun alussa tuntui, että takareidet olivat jumissa pyörän jäljiltä, kuitenkin tuo alkoi helpottaa ja juoksu alkoi pikkuhiljaa sujua. Tuohan oli lajeista tutuin, ei pitänyt olla ongelmaa. Vauhti meinasi lähteä kiihtymään, mutta hiljensin, ajatuksena oli hölkätä 2 tunnin puolimaraton hyvällä fiiliksellä, loppuajalla ei kuitenkaan niin suurta merkitystä kuin ekan puolimatkan läpäisyllä sinänsä, tarkoitus oli jatkaa hauskanpitoa juoksun merkeissä, sen verran mukavaa oli ollut jo uida ja pyöräillä. Huoltopisteitä matkalla taisi olla 4 kappaletta reilun 10 km matkalla, tuntui että niitä oli koko ajan. Join vettä, ja kaadoin osan päähäni, pyöräilyn sadesää oli vaihtunut hautovaksi lämmöksi. Eka kymmenen kilsaa n. 55 min, ihan suunnitellussa suht leppoisassa vauhdissa. Sitten se iski… Toista kertaa siltaa pitkin juostessa ja kisakeskusta lähestyessä alkoi tuntumaan vatsassa hölskyntää, minkä myös kuuli ainakin omiin korviin. Juotu vesi ei ollut imeytynyt, vaan hölskyi vatsassa. Tunne oli aikalailla ikävä. No, aikaa on eikä matkaakaan enää kuin kymppi, ajattelin, ja kokeilin välillä kävellä josko tuo auttaisi. No, ei auttanut. Huoltopisteillä olisi ollut tarjolla suolaakin, mutta ajattelin, ettei tuo enää kuitenkaan ehdi auttaa, matkaa ja aikaa ei enää paljoa jäljellä. Päätin siis lopettaa juomisen ja mennä vain eteenpäin. Isommat ylämäet kävellen, muuten hölkäten. Viimeinen kilometri juosten kokonaan, siltaa pitkin lahden yli, viimeinen ylämäki, ei enää kaarrosta oikealle kierrokselle vaan vasemmalle maalisuoralle. Viimeiset metrit hymy kasvoilla nauttien maaliin pääsyn riemusta, kädet ilmaan, maaliviivan yli. Juoksuaika puolimaratonilla 2.09.18.

DSC07932

Mitali kaulaan, tägi otettiin pois nilkasta, maalissa pari mukia urheilujuomaa, palautusjuoma ja limut mukaan ja onnittelijoiden seuraan. Maalissa olivat vastassa Sari ja vanhempani. Onnitteluhalaukset ensimmäisen triathlon-kisan läpäisystä heti tuoreeltaan hikiselle jä märälle tuoreelle triathleetille. Loppuaika kokonaisuudessaan 5.50.59, sekeästi alle tavoitteen 6 tuntia.

Illalla vielä sitten suihkun jälkeen pyörän ja tavaroiden nouto vaihdosta, välinehuoltoa, välillä seuraamassa muiden maalintuloa, syöden ja lepäillen. Illalla olisi ollut bileetkin, mutta tuntui ettei vanha enää jaksanut noihin lähteä, lepo tuntui tarpeellisemmalle.

IMG_3039

Miten sitten meni niinkuin omasta mielestä. No hyvin! Lähes koko matkan oli hauskaa ja hymyilytti! Hymy hyytyi ainoastaan lopussa vatsavaivojen vuoksi, mutta tuon tiesi olevan lyhytaikainen kärsimys. Polku-ultrilla kehitetty kyky sietää epämukavuutta taatusti auttoi kestämään ja suhteuttamaan tuon vaivan sopivaan mitättömään mittasuhteeseensa. Uinti meni odotettua paremmin, pyörä meni suhteellisen helposti tavoitteen mukaan vaikka välillä kelikin oli aika haasteellinen, juoksu ei parasta omaa tasoa mutta olosuhteisiin nähden ok, reittikään ei ollut mikään tasainen baana jolla omia puolimaratonin ennätyksiä kannattaa yrittää. Puolimatka läpäisty kunnialla. Olisiko ollut parannettavaa… Varmaan. Uinnin otin varman päälle ja kaikessa rauhassa, kiristettävää olisi ollut, vaikka aika oli parempi kuin odotin olisi tuosta saanut vielä aikaa poiskin. Vaihdoissa en pitänyt kiirettä, noista lähtisi jonkin verran pois yrittämällä ilman että tarvitsisi hosua. Pyöräilyssä menin varman päälle ja tyydyin siihen että pysyin tavoitteessa, en yrittänyt kovempaa kun ei tarvinnut, tuosta olisi lähtenyt minuutteja pois. Juoksun suhteen pystyisin hyvänä päivänä taatusti selkeästi parempaan aikaan… No, vatsavaivat osin huonoa tuuria, osin varmaan hölmöyttä, olisi pitänyt ottaa suolaa ennen ongelmia ja juoda vain urheilujuomaa, mutta kun tuntui että vesi maistui. No, tästäkin voi taas oppia. Kaikkinensa voisi sanoa, että aika olisi ollut kovemmin yrittämällä parempi, mutta ensikertalaisena ilman aiempaa kokemusta en tiennyt miten kovaa pystyisin nuo lajit putkeen suorittamaan. Siksi siis suoritus varman päälle, varmasti perille. Ensi kerralla kovempaa, nyt tiedän että kroppa olisi sen kestänyt. Seuraavana päivänä olisin ollut jo lenkkikunnossa, ei ihmeempiä kolotuksia suorituksen jälkeen.

Ja miten eteenpäin? Tiedän, että tämä ei ollut viimeinen triathlonkisani, sen verran kivaa oli! Puolimatka oli itselleni ensimmäiseksi kisaksi hyvä ja sopivan kokoinen valinta. Mutta ehkäpä joskus vielä täydellekin matkalle, mieli ainakin tekisi. Seuraavana kisana kuitenkin luvassa taas polkujuoksua, Vaarojen ultra 131k 31.9.-1.10.2016 Kolilla. Eli harjoittelun painotus siihen suuntaan, mutta koko ajan myös pyörä ja uinti mukana harjoittelussa.

Näyttökuva 2016-08-09 kello 17.16.07

 

 

 

 

Mainokset