Edellisenä vuonna tuloksena TGC Advanced kisassa oli tuloslistassa merkintänä DNS, startti jäi tekemättä matkalla saadun norovirustaudin vuoksi. Mieli teki kuitenkin päästä Kanarialle juoksemaan kun tuonne oli jo kerran yritetty, joten hyvissä ajoin tuli vuoden 2018 kisaan ilmottauduttua. Muutoksena aiempaan Advanced-matka oli lyhennetty 64 km:iin välille Artenara-Maspalomas. Edessä olisi ensimmäinen vuorijuoksukisani, ja ensimmäinen uudessa ikäsarjassa miehet 50 vuotta.
Alkutalven aikana juoksua tuli vähemmän kuin edellisenä vuonna, mutta uintia ja pyöräilyä sitten enemmän, liikunnan kokonaismäärä suunnilleen aiemmalla tasolla, joululahjaksi hankittu läskipyörä houkutteli pyöräilemään talvellakin ulkona.
Tänä vuonna suuntasimme Gran Canarialle hyvissä ajoin ennen kisaa, matkasimme Maspalomasiin jo 17.2.2018. Kisaviikolla ennen lauantain starttia ehtikin sitten ”rentoutua” ja ”levätä” ennen kisaa… No, pari päivää viikolla tuli leikittyä ihan turistia nähtävyyksiä katsellen, mutta silti viikolla kertyi pyöräilyä n. 15 h ja juoksuakin pari tuntia, valtaosa pyöräilystä toki varsin kevyttä pyörittelyä. Suunto Ambit3 näyttikin ennen starttia palautumisaikaa olevan jäljellä vielä vajaa vuorokausi, joten ehkä ei ihan optimaalisin keventelyviikko ollut kisaa edeltävästi. Hauskaa oli liikkua, kun suomalaisittain kesäkelissä tuota sai tehdä. Yksi pyörämatka suuntautui vuoristoonkin, mutta onneksi älysin tuolta reissulta suunnata ajoissa takaisin alas enkä alkuperäistä suunnitelmaa noudattaen jatkanut saaren huipulle asti, seurauksena olisi varmaan ollut varsin tönköt koivet jo alkumatkasta juoksua.
Keskiviikkona 21.2. kävimme aamusta katsomassa 360° matkan lähdön, matkaan lähtevillä seikkailijoilla oli edessä ainakin 269 km reissu, ja koskapa tuota ei ollut merkattu, niin varmaan joillakuilla hiukan pidempikin. No, reippaasti matkaan lähtivät ja hymyillen. Iltapäivällä olikin sitten aika käydä itsekin ilmoittautumassa ja noutamassa numerolappu.
Sää saarella vaihteli viikon mittaan, ja perjantaille suunniteltu maraton-matkan juoksu siirrettiin lauantaille huonon sään vuoksi. Muihin matkoihin säällä ei ollut vaikutusta. Perjantaina laittelin hyvissä ajoin valmiiksi juoksurepun ja muut kisavarusteet, aika pitkälti jo kotona olin valinnut vaatteetkin kisaan. Starttiin lähtevät urheilujuomatkin sekoittelin valmiiksi ja jääkaappiin jo illalla, lauantaiaamulla olisi aikainen herätys ja bussimatka lähtöpaikalle.
Lauantaiaamulla herätys klo 4.15. Olisi nukuttanut vielä, hiukan kuitenkin helpotti se, että olimme tarkoituksella koko viikon nousseet ajoissa. Aamupala, aamutoimet, aurinkorasvaa naamaan ja käsiin ja kävellen kohti Melonerasin kisakeskusta n. kilometrin matka bungaloviltamme. Bussien lähtöpaikalla hiukan sekavahko meininki, asetuin porukkaan, missä näytti olevan saman värisiä numerolappuja, eli samalle matkalle menijöitä. Sarilta vielä sain viimeiset onnentoivotukset ennen bussijonoon asettumista. Välillä vaihdettiin porukalla jonottamaan toiselle bussillekin, kun busseja ei täytettykään aivan oletetussa järjestyksessä. Bussin ovella numerolapusta tsekattiin, että löytyi merkintä kuljetuksesta, sitten vaan bussiin istumaan ja odottelemaan, ja viimein matkaan kohti Artenaraa.
Bussimatka oli luku sinänsä. Soittolistana kuskilla oli hiukan varttuneempien nuorten sävellahja, musiikki n. 1960-80-lukujen suosikkeja. Alkumatka moottoritietä Las Palmasia kohti, sitten loppumatka pitkin vuoristoon vieviä, välillä varsin mutkitteleviakin teitä. Pahimmissa mutkissa kuski soitteli torvea. Muutama äkkijarrutuskin koettiin, kun mutkassa tulikin vastaan henkilöauto. Onneksi kuitenkin perille selvittiin havereitta. Perillä Artenarassa n. klo 8 eli tuntia ennen lähtöä. Aikaa vähän palloilla ympäriinsä, syödä vielä hiukan, hoitaa wc-reissu ja valmistautua lähtöön. Lähtökarsinaan menoon asti päällä kevyt tuulitakki, jonka sitten sijoitin reppuun. Artenarassa n. 1230m korkeudella oli hiukan viileää shortseissa, lyhythihaisessa merinopaidassa ja irtohihoissa. N. klo 8.45 lähtökarsinan tungokseen odottelemaan matkaan pääsyä.
Musiikki soi, yleisöä oli kohtalaisesti, ja lopulta kuuluttaja piti pitkät puheet espanjaksi, varmaan innostaen jne, mutta ei tuosta kieltä taitamaton mitään ymmärtänyt. Mahtipontiselle kuulosti. Yhtään ei tullut taktikoitua sijoittumista lähtökarsinassa, väkeä oli edessä ja takana runsaasti. Lähdön jälkeen huomasin, että varmaan olin asettunut selkeästi puolen välin huonommalle puolelle.
Viimein lähtölaskenta kymmenestä alaspäin espanjaksi, sen sentään ymmärsin. Klo 9 matkaan! Ensimmäiset sadat metrit ylöspäin pitkin Artenaran katuja, pian sitten polulle ja suht jyrkkäänkin nousuun, kävellen jonossa kuin pienen talon porsaat. Ei hirveästi mahdollisuuksia mennä ohi, vaikka miten olisi haluja ollut, polku kapea. Kuitenkin koko ajan kyttäsin ohitustilaisuuksia, ja joitakin niitä tulikin, nopeasti polun reunan kivikkoa pitkin livahtaen ohi. Ensimmäisen kahden kilometrin aikana oli kiellettyä käyttää sauvoja, minkä tuossa ruuhkassa taivaltaessa ymmärsin hyvin. Omat sauvat pysyivätkin kiltisti kiinni juoksuliivissä, seassa oli kuitenkin joitakin jotka eivät kyseistä sääntöä noudattaneet, ja muut saivat sitten sauvojaan väistellä. Ensimmäiset reilut 2 km mentiin ylämäkeen ennen ensimmäistä pientä alamäkeä. Tuossa alamäessä alkoi pikkaisen porukka revetä ja alamäkeen juostessa pystyi hiukan sijoitusta kohentamaan ja jättämään edellä olleita hitaammin eteneviä taakse. Pienen alamäen jälkeen jälleen noustiin sitten taas ylöspäin, ensimmäisen reilun 4,5 km aikana nousua kertyi n. 500 m. Ylämäkeen tunkkaus tuntui ihan hyvälle, ei vaikeuksia. Alkunousun jälkeen sitten olikin aika lähteä pidempään laskuun kohti ensimmäistä ajanottopistettä ja huoltoa Tejedassa. Alamäkeen juoksukin sujui, ja sekä ala- että ylämäissä ohittelinkin kanssakulkijoita. Alamäkeen juoksua yritin pitää rentona ja jarrutella niin vähän kuin mahdollista, jotta en kipeyttäisi reisiä ja jalkapohjia. Jyrkimmissä alamäissä oli kuitenkin pakko jarrutella, nopeus ja juoksutekniikka ei yksinkertaisesti riittänyt päästellä täysillä. Tejedassa ajassa 1.37.54, takana 11.5 km. Oli jo lämmintä, aurinkokin paistoi.
Ensimmäisen huoltovälin aikana olin nauttinut energiaa ainoastaan urheilujuoman muodossa. Huollossa ensimmäinen geeli, pullojen täyttö vedellä, pari appelsiinilohkoa imeskeltynä ja jatkamaan matkaa eteenpäin alkuun vielä alaspäin asfalttitietä pitkin ja sitten polulle ja kohti Roque Nublon nousua. Huollossa otin myös käyttöön sauvat, jotka pysyivätkin käytössä loppumatkan. Alimmillaan huollon jälkeen oltiin käyty n. 1000 m korkeudessa, ja siitä sitten lähdettiin tunkkaamaan ylöspäin Roque Nublolle 7 km matkalla n. 700 m. Nousussa ohitin useita juoksijoita, joillakin vaikutti ottavan koville jo tuossa vaiheessa. Tunkkasin sauvojen kanssa, lähes koko ajan tasatyönnöllä, muutamassa kohtaa loivemmassa ylämäessä vuorotyönnöllä. Lopulta päästiin jo siihen pisteeseen, että ylhäällä käyneitä juoksijoita alkoi tulla vastaan, vielä muutama sata metriä, Roque Nublo jo näkyvissä, käynti ajanottoa hoitavan toimitsijan luona, hän luki numerolapun koneellaan, muutama valokuva Roque Nublosta, kengännauhojen kiristys ja alaspäin. Tuossa vaiheessa juoksu tuntui hyvälle, pää oli yhtä pilvissä kuin maisema tuossa vaiheessa. Ylhäällä oli myös mukavasti hiukan viileämpää kuin laaksossa, ja sehän sopi. Väliaikapisteellä takana 18.7 km, aikaa mennyt 3.06.10, korkeutta 1718 m.
Väliaikapisteeltä laskeuduttiin hiukan alaspäin, ennenkuin lähdettiin nousemaan kohti Garanónin huoltoa. Huollossa matkaa takana 21,7 km. Huollossa muutama appelsiinilohko imeskeltynä, tällä huoltopisteellä niiden sekaan oli kaadettu sokeria. Lisäksi muutama tomaattilohko, kurkkuviipaleita ja geeliä. Pullot täyteen järjestäjien urheilujuomaa, ja mahdollisimman nopeasti jatkamaan eteenpäin. Geelejä olin matkan varrella syönyt liian vähän aiottuun ja varmaan tarpeeseenkin nähden, mutta energiaa tuntui riittävän silti, käytännössä otin kun muistin ja tilanne tuntui sen sallivan. Juotavaa pyrin ottamaan säännöllisesti. Roque Nublolta laskeuduttua oli ollut aurinkoisempaa ja keli niin lämmin, että irtohihat olin jo rullannut ranteisiin.
Garanónin huollon jälkeen vielä hiukan nousua kävellen, sitten alkoikin loppumatkan enemmän laskua sisältävä osuus. Alkuun alamäkeen juoksu sujui, mutta vähitellen alkoi tuntua, että jo alkumatkasta ja myöhemminkin olin kuitenkin joutunut jarruttelemaan liikaa alamäissä. Maisemat olivat hienoja, väliin jyrkkään alaspäin viettävä polku noin metrin levyinen, rinne ylös vasemmalla ja tuntemattoman verran alaspäin tipahtava pudotus oikealla. Ei tehnyt mieli katsella alas. Mielessä kävi, että onneksi tuuli kävi kohti rinnettä, ei pudotusta… En suosittelisi korkeanpaikankammoiselle, huimaukseen taipuvaiselle tms. Ja välillä mentiin kivikkoa alaspäin niin jyrkästi, etten kertakaikkiaan pystynyt edes hölkkäämään. Jarruttelu alkoi tuntua kipeytyvinä etureisinä, lisäksi tunsin miten jalat kireälle vedetyistä nauhoista huolimatta liikkuivat kengissä, päkiät hiertyivät ja ukkovarpaat hakkasivat kengänkärkiin. Ei hyvä!
Mutta alaspäin tultiin, turhan hitaasti, jonkin verran meni parempia alamäkijuoksijoita ohi. Pari kilometriä ennen Tunten huoltoa pieni herpaantuminen keskittymisessä, ja sitten mentiin nurin. Ei kuitenkaan pahasti, otin käsillä vastaan ja ainoat vahingot reiät hanskoissa ja myöhemmin ilmaantunut mustelma vasemmassa kämmenessä. Kaatumisen jälkeen pysähdys puskapissille, ja sitten hölkkää tietä pitkin Tunten huoltoon. Huoltoon tullessa aika 5.17.13, takana 34,8 km, korkeus 887 m. Huollossa geeli, muutama appelsiinilohko, tomaattia ja kurkkua ja muutama colapulloirtokarkki huollon tarjoilusta. Pullot täyteen urheilujuomaa ja eteenpäin. Huollossa aika paljon juoksijoita, ja näytti että jotkut viihtyivät siinä selkeästi liian hyvin, vähän hengailumeininkiä havaittavissa. Kivahan se olisi jäädä hengailemaan ja viihtymään, mutta oma ajatus oli, että mieluummin mentävä eteenpäin ja hengataan sitten maalissa.
Huollon jälkeen nousua ensin Tunten kaduilla reilun kilometrin verran, sitten poluille ja nousuun vuoren rinteille. Nousussa sauvakävellen vuorotyönnöllä eteenpäin, maisemat hienoja. Nousua 4 km eteenpäin ja muutama sata metriä ylöspäin, jyrkkä mutka vasempaan ja sitten taas alas… Seuraavat 8 km laskua, etureidet niin kipeät, että isompi iskutus sattui. Loivaa alamäkeä kärsi hölkätä, jos pystyi pitämään askelen matalana, mutta ei tuolla matkalla paljoa loivaa pätkää ollut. Reisiin sattui sen verran, että jyrkemmät ja kivisemmät alamäet oli pakko kävellä, juoksu oli aikamoista kidutusta. Ohi meni porukkaa, mutta so what, koko ajan mentiin eteenpäin kuitenkin. Ja eiköhän tuo kärkitaistelu oltu hävitty jo lähtökarsinaan sijoituttaessa, joten mitä väliä… Loppumatka huoltoon mentiin asfalttitietä, aivan lopussa vastaan tuli huollossa jo käyneitä juoksijoita. Ennen huoltoa reissun synkimmät hetket, häivähtäen mielessä kävi myös se, että hommanhan voisi jättää keskenkin, jalkoihin sattui ja epäilytti ettei asia siitä tulisi matkan edetessä yhtään helpottumaan. Karistin moiset mielestä, tiesin että perille pääsee vaikka kävellen, ja että mieluummin haluaisin tulokseksi minkälaisen ajan tahansa kuin DNF. Mieleen tuli vaan, että vaikka pimeä puoli kutsuu niin sille ei saa antaa periksi. Oli vaan mentävä eteenpäin, tehtävä eikä meinattava. Ayagauresissa huollossa ajassa 7.17.16, takana 47,1 km, korkeus 304 m.
Huollossa taas muutama appelsiinilohko, geeliä, tomaattia, kurkkua, pullot täyteen urheilujuomaa. Paellaa tarjolla, kuka helkkari tässä alkaa syömään paellaa, syödään sitten perillä. Joitakin ruokakin jo houkutti, juoksijoita istuskelemassa. Itse istahdin sen aikaa, että laitoin viestin Sarille, tulossa ollaan mutta hitaasti. Ja taas eteenpäin…
Viimeiseen nousuun, pari kilometriä hiekkatietä, nousua noin 160 m. Sauvakävelyä vuorotyönnöllä tikuttaen, reippaasti. Noustessa mäkeä alkoi edessä päin näkyä meri, rannalla olisi tavoite, maali. Ja mäen päältä laskuun, ensin hiekkatietä, sitten polulle. Parhaani mukaan yritin saada kävelyn sekaan väliin hölkkää, sattui.
Jyrkempi lasku johti alaspäin viettävään joen uomaan, jota pitkin jatkettiin laskeutumista loivemmin, suuren osan matkasta tuossa vaiheessa polku oli jalkojen alla pyörähtelevää irtokivikkoa. Ympärillä kaislikkoa ja pusikkoa. Turistiporukka, jonka mukana ambulanssikuskeja kantamassa paareilla loukkaantunutta naista, pian edessä maastoauto, johon ilmeisesti kantoivat. Mietin, mistä auto siihen oli ajanut ja mistä ajoi sairaalaan, kun ohi ei seuraavien kilometrien aikana ainakaan mennyt. Suomalaisia ei ollut kisan aikana juurikaan näkynyt, nyt ohi meni Toni, kyseli vointia ja sanoin reisien olevan loppu, mutta että maalin tullaan. Yritin pikkuisen lisätä juoksua, mutta pääasiassa sauvakävelin reippaasti. Väliin matkan viimeisiä geelejä naamaan, juotavaa, kuuma oli. Lopulta pääsy pois joen uomasta hiekkatielle. Sauvakävelyyn sai lisää tehoa, kellon mukaan mentiin sauvakävellen n. 8.30-8.40min/km vauhtia. Tien varressa kannustajia, kuului myös ”hyvä, hyvä” huutoa ja huusin ”kiitos!”, mukava kuulla omaa kieltä. Lopulta kanavaan, ja kohti viimeistä huoltoa, sauvakävellen minkä kintuista ja käsistä lähti.
Viimeinen huolto Parque Sur ajassa 9.31.24, matkaa takana 61,1 km ja korkeus enää 28 m. Pullot täyteen, muutama appelsiinin ja tomaatin lohko ja eteenpäin. Jotain ruokaa tyrkytettiin, mutta enää niin vähän matkaa ettei nyt sorruta ruokapöytään istuskelemaan.
Huollosta takaisin kanavaan ja eteenpäin. Nyt jäljellä enää viimeiset kilometrit, kohta perillä. Pian huollon jälkeen kanavan laidalta kuului Sarin ääni. Noustuani reitin myötä kevyen liikenteen väylälle sauvakävelemään ajeli Sari vieressä pyörällä, kunnes lähti maalialueelle odottelemaan saapumistani. Sauvakävelyä, hurja sauvojen kolina asfaltilla ja laatoituksella, vuorotyönnöllä mentiin. Viimeinen n. 1,5 km jäljellä, enää ei ollut väliä minkä verran koskee, tiedossa oli jo kivun loppuminen pian. Askellus hölkälle ja vähän nopeammin kohti maalia. Takana tuli 4 miehen espanjalaisporukka saavuttaen minua, juuri ennen loppusuoran alkua saivat kiinni. Loppusuoralla peliin kaikki mitä irtoaa, ja pikkuisen sain vielä heiltä karattua, lopulta sekunnin voitto seuraavasta. Maalissa hyvillä mielin, kaulaan mitali, käteen buffi ja finisher-liivi, urakka hoidettu ja päivän työ tehty! Se siitä, hetkinen lepoa ja löntystelemään kohti majoitusta.
Kisan loppuaikani 10.00.35, sijoitus miehet 50 sarjassa 26./74, maaliin sarjassa tuli 68 miestä, suomalaismiehistä 6./14. Sijoitus ihan tyydyttävä ottaen huomioon, että kisan loppupuoli oli aika hankalaa, juoksu jäi lopussa vähäiseksi.
Kisa vahvisti sen, minkä tiesin etukäteenkin: ylämäkeen pärjään suht hyvin, mutta jyrkempää alamäkeä juostessa olen aika surkea. Ei ollut ensimmäinen kisa, missä sain etureidet jumiin jarruttelemalla. Eli siinä sitten kehittämiskohde seuraavaksi. Mutta uskon, ettei jäänyt viimeiseksi vuorikisaksi. Maisemat olivat hienot, tunnelma hyvä, huollot pelasivat, yleisön kannustus oli hyvää. Eikä alun ruuhkan jälkeen enää tungoskaan poluilla ollut liiallista. Ensimmäiseksi vuorikisaksi Trans Gran Canariaa voin kyllä suositella muillekin.
Kisan jälkeen palautuminen lähti käyntiin varsin hyvin, parin päivän päästä portaita pääsi jo alaspäin etuperinkin, muutama pieni rakko parani nopeasti. Molempien ukkovarpaiden kynnet ovat mustina ja lähtevät aikanaan.