Trans Gran Canaria Advanced 64k 24.2.2018

Trans Gran Canaria Advanced 64k 24.2.2018

Edellisenä vuonna tuloksena TGC Advanced kisassa oli tuloslistassa merkintänä DNS, startti jäi tekemättä matkalla saadun norovirustaudin vuoksi. Mieli teki kuitenkin päästä Kanarialle juoksemaan kun tuonne oli jo kerran yritetty, joten hyvissä ajoin tuli vuoden 2018 kisaan ilmottauduttua. Muutoksena aiempaan Advanced-matka oli lyhennetty 64 km:iin välille Artenara-Maspalomas. Edessä olisi ensimmäinen vuorijuoksukisani, ja ensimmäinen uudessa ikäsarjassa miehet 50 vuotta.

trans

Alkutalven aikana juoksua tuli vähemmän kuin edellisenä vuonna, mutta uintia ja pyöräilyä sitten enemmän, liikunnan kokonaismäärä suunnilleen aiemmalla tasolla, joululahjaksi hankittu läskipyörä houkutteli pyöräilemään talvellakin ulkona.

Tänä vuonna suuntasimme Gran Canarialle hyvissä ajoin ennen kisaa, matkasimme Maspalomasiin jo 17.2.2018. Kisaviikolla ennen lauantain starttia ehtikin sitten ”rentoutua” ja ”levätä” ennen kisaa… No, pari päivää viikolla tuli leikittyä ihan turistia nähtävyyksiä katsellen, mutta silti viikolla kertyi pyöräilyä n. 15 h ja juoksuakin pari tuntia, valtaosa pyöräilystä toki varsin kevyttä pyörittelyä. Suunto Ambit3 näyttikin ennen starttia palautumisaikaa olevan jäljellä vielä vajaa vuorokausi, joten ehkä ei ihan optimaalisin keventelyviikko ollut kisaa edeltävästi. Hauskaa oli liikkua, kun suomalaisittain kesäkelissä tuota sai tehdä. Yksi pyörämatka suuntautui vuoristoonkin, mutta onneksi älysin tuolta reissulta suunnata ajoissa takaisin alas enkä alkuperäistä suunnitelmaa noudattaen jatkanut saaren huipulle asti, seurauksena olisi varmaan ollut varsin tönköt koivet jo alkumatkasta juoksua.

IMG_1251

Keskiviikkona 21.2. kävimme aamusta katsomassa 360° matkan lähdön, matkaan lähtevillä seikkailijoilla oli edessä ainakin 269 km reissu, ja koskapa tuota ei ollut merkattu, niin varmaan joillakuilla hiukan pidempikin. No, reippaasti matkaan lähtivät ja hymyillen. Iltapäivällä olikin sitten aika käydä itsekin ilmoittautumassa ja noutamassa numerolappu.

IMG_1380.JPG

Sää saarella vaihteli viikon mittaan, ja perjantaille suunniteltu maraton-matkan juoksu siirrettiin lauantaille huonon sään vuoksi. Muihin matkoihin säällä ei ollut vaikutusta. Perjantaina laittelin hyvissä ajoin valmiiksi juoksurepun ja muut kisavarusteet, aika pitkälti jo kotona olin valinnut vaatteetkin kisaan. Starttiin lähtevät urheilujuomatkin sekoittelin valmiiksi ja jääkaappiin jo illalla, lauantaiaamulla olisi aikainen herätys ja bussimatka lähtöpaikalle.

fullsizeoutput_10dc.jpeg

Lauantaiaamulla herätys klo 4.15. Olisi nukuttanut vielä, hiukan kuitenkin helpotti se, että olimme tarkoituksella koko viikon nousseet ajoissa. Aamupala, aamutoimet, aurinkorasvaa naamaan ja käsiin ja kävellen kohti Melonerasin kisakeskusta n. kilometrin matka bungaloviltamme. Bussien lähtöpaikalla hiukan sekavahko meininki,  asetuin porukkaan, missä näytti olevan saman värisiä numerolappuja, eli samalle matkalle menijöitä. Sarilta vielä sain viimeiset onnentoivotukset ennen bussijonoon asettumista. Välillä vaihdettiin porukalla jonottamaan toiselle bussillekin, kun busseja ei täytettykään aivan oletetussa järjestyksessä. Bussin ovella numerolapusta tsekattiin, että löytyi merkintä kuljetuksesta, sitten vaan bussiin istumaan ja odottelemaan, ja viimein matkaan kohti Artenaraa.

Bussimatka oli luku sinänsä. Soittolistana kuskilla oli hiukan varttuneempien nuorten sävellahja, musiikki n. 1960-80-lukujen suosikkeja. Alkumatka moottoritietä Las Palmasia kohti, sitten loppumatka pitkin vuoristoon vieviä, välillä varsin mutkitteleviakin teitä. Pahimmissa mutkissa kuski soitteli torvea. Muutama äkkijarrutuskin koettiin, kun mutkassa tulikin vastaan henkilöauto. Onneksi kuitenkin perille selvittiin havereitta. Perillä Artenarassa n. klo 8 eli tuntia ennen lähtöä. Aikaa vähän palloilla ympäriinsä, syödä vielä hiukan, hoitaa wc-reissu ja valmistautua lähtöön. Lähtökarsinaan menoon asti päällä kevyt tuulitakki, jonka sitten sijoitin reppuun. Artenarassa n. 1230m korkeudella oli hiukan viileää shortseissa, lyhythihaisessa merinopaidassa ja irtohihoissa. N. klo 8.45 lähtökarsinan tungokseen odottelemaan matkaan pääsyä.

IMG_1401

Musiikki soi, yleisöä oli kohtalaisesti, ja lopulta kuuluttaja piti pitkät puheet espanjaksi, varmaan innostaen jne, mutta ei tuosta kieltä taitamaton mitään ymmärtänyt. Mahtipontiselle kuulosti. Yhtään ei tullut taktikoitua sijoittumista lähtökarsinassa, väkeä oli edessä ja takana runsaasti. Lähdön jälkeen huomasin, että varmaan olin asettunut selkeästi puolen välin huonommalle puolelle.

Viimein lähtölaskenta kymmenestä alaspäin espanjaksi, sen sentään ymmärsin. Klo 9 matkaan! Ensimmäiset sadat metrit ylöspäin pitkin Artenaran katuja, pian sitten polulle ja suht jyrkkäänkin nousuun, kävellen jonossa kuin pienen talon porsaat. Ei hirveästi mahdollisuuksia mennä ohi, vaikka miten olisi haluja ollut, polku kapea. Kuitenkin koko ajan kyttäsin ohitustilaisuuksia, ja joitakin niitä tulikin, nopeasti polun reunan kivikkoa pitkin livahtaen ohi. Ensimmäisen kahden kilometrin aikana oli kiellettyä käyttää sauvoja, minkä tuossa ruuhkassa taivaltaessa ymmärsin hyvin. Omat sauvat pysyivätkin kiltisti kiinni juoksuliivissä, seassa oli kuitenkin joitakin jotka eivät kyseistä sääntöä noudattaneet, ja muut saivat sitten sauvojaan väistellä. Ensimmäiset reilut 2 km mentiin ylämäkeen ennen ensimmäistä pientä alamäkeä. Tuossa alamäessä alkoi pikkaisen porukka revetä ja alamäkeen juostessa pystyi hiukan sijoitusta kohentamaan ja jättämään edellä olleita hitaammin eteneviä taakse. Pienen alamäen jälkeen jälleen noustiin sitten taas ylöspäin, ensimmäisen reilun 4,5 km aikana nousua kertyi n. 500 m. Ylämäkeen tunkkaus tuntui ihan hyvälle, ei vaikeuksia. Alkunousun jälkeen sitten olikin aika lähteä pidempään laskuun kohti ensimmäistä ajanottopistettä ja huoltoa Tejedassa. Alamäkeen juoksukin sujui, ja sekä ala- että ylämäissä ohittelinkin kanssakulkijoita. Alamäkeen juoksua yritin pitää rentona ja jarrutella niin vähän kuin mahdollista, jotta en kipeyttäisi reisiä ja jalkapohjia. Jyrkimmissä alamäissä oli kuitenkin pakko jarrutella, nopeus ja juoksutekniikka ei yksinkertaisesti riittänyt päästellä täysillä. Tejedassa ajassa 1.37.54, takana 11.5 km. Oli jo lämmintä, aurinkokin paistoi.

Ensimmäisen huoltovälin aikana olin nauttinut energiaa ainoastaan urheilujuoman muodossa. Huollossa ensimmäinen geeli, pullojen täyttö vedellä, pari appelsiinilohkoa imeskeltynä ja jatkamaan matkaa eteenpäin alkuun vielä alaspäin asfalttitietä pitkin ja sitten polulle ja kohti Roque Nublon nousua. Huollossa otin myös käyttöön sauvat, jotka pysyivätkin käytössä loppumatkan. Alimmillaan huollon jälkeen oltiin käyty n. 1000 m korkeudessa, ja siitä sitten lähdettiin tunkkaamaan ylöspäin Roque Nublolle 7 km matkalla n. 700 m. Nousussa ohitin useita juoksijoita, joillakin vaikutti ottavan koville jo tuossa vaiheessa. Tunkkasin sauvojen kanssa, lähes koko ajan tasatyönnöllä, muutamassa kohtaa loivemmassa ylämäessä vuorotyönnöllä. Lopulta päästiin jo siihen pisteeseen, että ylhäällä käyneitä juoksijoita alkoi tulla vastaan, vielä muutama sata metriä, Roque Nublo jo näkyvissä, käynti ajanottoa hoitavan toimitsijan luona, hän luki numerolapun koneellaan, muutama valokuva Roque Nublosta, kengännauhojen kiristys ja alaspäin. Tuossa vaiheessa juoksu tuntui hyvälle, pää oli yhtä pilvissä kuin maisema tuossa vaiheessa. Ylhäällä oli myös mukavasti hiukan viileämpää kuin laaksossa, ja sehän sopi. Väliaikapisteellä takana 18.7 km, aikaa mennyt 3.06.10, korkeutta 1718 m.

IMG_1405

Väliaikapisteeltä laskeuduttiin hiukan alaspäin, ennenkuin lähdettiin nousemaan kohti Garanónin huoltoa. Huollossa matkaa takana 21,7 km. Huollossa muutama appelsiinilohko imeskeltynä, tällä huoltopisteellä niiden sekaan oli kaadettu sokeria. Lisäksi muutama tomaattilohko, kurkkuviipaleita ja geeliä. Pullot täyteen järjestäjien urheilujuomaa, ja mahdollisimman nopeasti jatkamaan eteenpäin. Geelejä olin matkan varrella syönyt liian vähän aiottuun ja varmaan tarpeeseenkin nähden, mutta energiaa tuntui riittävän silti, käytännössä otin kun muistin ja tilanne tuntui sen sallivan. Juotavaa pyrin ottamaan säännöllisesti. Roque Nublolta laskeuduttua oli ollut aurinkoisempaa ja keli niin lämmin, että irtohihat olin jo rullannut ranteisiin.

Garanónin huollon jälkeen vielä hiukan nousua kävellen, sitten alkoikin loppumatkan enemmän laskua sisältävä osuus. Alkuun alamäkeen juoksu sujui, mutta vähitellen alkoi tuntua, että jo alkumatkasta ja myöhemminkin olin kuitenkin joutunut jarruttelemaan liikaa alamäissä. Maisemat olivat hienoja, väliin jyrkkään alaspäin viettävä polku noin metrin levyinen, rinne ylös vasemmalla ja tuntemattoman verran alaspäin tipahtava pudotus oikealla. Ei tehnyt mieli katsella alas. Mielessä kävi, että onneksi tuuli kävi kohti rinnettä, ei pudotusta… En suosittelisi korkeanpaikankammoiselle, huimaukseen taipuvaiselle tms. Ja välillä mentiin kivikkoa alaspäin niin jyrkästi, etten kertakaikkiaan pystynyt edes hölkkäämään. Jarruttelu alkoi tuntua kipeytyvinä etureisinä, lisäksi tunsin miten jalat kireälle vedetyistä nauhoista huolimatta liikkuivat kengissä, päkiät hiertyivät ja ukkovarpaat hakkasivat kengänkärkiin. Ei hyvä!

transgrancanaria2018-18259.jpg

Mutta alaspäin tultiin, turhan hitaasti, jonkin verran meni parempia alamäkijuoksijoita ohi. Pari kilometriä ennen Tunten huoltoa pieni herpaantuminen keskittymisessä, ja sitten mentiin nurin. Ei kuitenkaan pahasti, otin käsillä vastaan ja ainoat vahingot reiät hanskoissa ja myöhemmin ilmaantunut mustelma vasemmassa kämmenessä. Kaatumisen jälkeen pysähdys puskapissille, ja sitten hölkkää tietä pitkin Tunten huoltoon. Huoltoon tullessa aika 5.17.13, takana 34,8 km, korkeus 887 m. Huollossa geeli, muutama appelsiinilohko, tomaattia ja kurkkua ja muutama colapulloirtokarkki huollon tarjoilusta. Pullot täyteen urheilujuomaa ja eteenpäin. Huollossa aika paljon juoksijoita, ja näytti että jotkut viihtyivät siinä selkeästi liian hyvin, vähän hengailumeininkiä havaittavissa. Kivahan se olisi jäädä hengailemaan ja viihtymään, mutta oma ajatus oli, että mieluummin mentävä eteenpäin ja hengataan sitten maalissa.

IMG_1407.JPG

Huollon jälkeen nousua ensin Tunten kaduilla reilun kilometrin verran, sitten poluille ja nousuun vuoren rinteille. Nousussa sauvakävellen vuorotyönnöllä eteenpäin, maisemat hienoja. Nousua 4 km eteenpäin ja muutama sata metriä ylöspäin, jyrkkä mutka vasempaan ja sitten taas alas… Seuraavat 8 km laskua, etureidet niin kipeät, että isompi iskutus sattui. Loivaa alamäkeä kärsi hölkätä, jos pystyi pitämään askelen matalana, mutta ei tuolla matkalla paljoa loivaa pätkää ollut. Reisiin sattui sen verran, että jyrkemmät ja kivisemmät alamäet oli pakko kävellä, juoksu oli aikamoista kidutusta. Ohi meni porukkaa, mutta so what, koko ajan mentiin eteenpäin kuitenkin. Ja eiköhän tuo kärkitaistelu oltu hävitty jo lähtökarsinaan sijoituttaessa, joten mitä väliä… Loppumatka huoltoon mentiin asfalttitietä, aivan lopussa vastaan tuli huollossa jo käyneitä juoksijoita. Ennen huoltoa reissun synkimmät hetket, häivähtäen mielessä kävi myös se, että hommanhan voisi jättää keskenkin, jalkoihin sattui ja epäilytti ettei asia siitä tulisi matkan edetessä yhtään helpottumaan. Karistin moiset mielestä, tiesin että perille pääsee vaikka kävellen, ja että mieluummin haluaisin tulokseksi minkälaisen ajan tahansa kuin DNF. Mieleen tuli vaan, että vaikka pimeä puoli kutsuu niin sille ei saa antaa periksi. Oli vaan mentävä eteenpäin, tehtävä eikä meinattava.  Ayagauresissa huollossa ajassa 7.17.16, takana 47,1 km, korkeus 304 m.

Huollossa taas muutama appelsiinilohko, geeliä, tomaattia, kurkkua, pullot täyteen urheilujuomaa. Paellaa tarjolla, kuka helkkari tässä alkaa syömään paellaa, syödään sitten perillä. Joitakin ruokakin jo houkutti, juoksijoita istuskelemassa. Itse istahdin sen aikaa, että laitoin viestin Sarille, tulossa ollaan mutta hitaasti. Ja taas eteenpäin…

IMG_1410.JPG

Viimeiseen nousuun, pari kilometriä hiekkatietä, nousua noin 160 m. Sauvakävelyä vuorotyönnöllä tikuttaen, reippaasti. Noustessa mäkeä alkoi edessä päin näkyä meri, rannalla olisi tavoite, maali. Ja mäen päältä laskuun, ensin hiekkatietä, sitten polulle. Parhaani mukaan yritin saada kävelyn sekaan väliin hölkkää, sattui.

transgrancanaria2018-10000

Jyrkempi lasku johti alaspäin viettävään joen uomaan, jota pitkin jatkettiin laskeutumista loivemmin, suuren osan matkasta tuossa vaiheessa polku oli jalkojen alla pyörähtelevää irtokivikkoa. Ympärillä kaislikkoa ja pusikkoa. Turistiporukka, jonka mukana ambulanssikuskeja kantamassa paareilla loukkaantunutta naista, pian edessä maastoauto, johon ilmeisesti kantoivat. Mietin, mistä auto siihen oli ajanut ja mistä ajoi sairaalaan, kun ohi ei seuraavien kilometrien aikana ainakaan mennyt. Suomalaisia ei ollut kisan aikana juurikaan näkynyt, nyt ohi meni Toni, kyseli vointia ja sanoin reisien olevan loppu, mutta että maalin tullaan. Yritin pikkuisen lisätä juoksua, mutta pääasiassa sauvakävelin reippaasti. Väliin matkan viimeisiä geelejä naamaan, juotavaa, kuuma oli. Lopulta pääsy pois joen uomasta hiekkatielle. Sauvakävelyyn sai lisää tehoa, kellon mukaan mentiin sauvakävellen n. 8.30-8.40min/km vauhtia. Tien varressa kannustajia, kuului myös ”hyvä, hyvä” huutoa ja huusin ”kiitos!”, mukava kuulla omaa kieltä. Lopulta kanavaan, ja kohti viimeistä huoltoa, sauvakävellen minkä kintuista ja käsistä lähti.

Viimeinen huolto Parque Sur ajassa 9.31.24, matkaa takana 61,1 km ja korkeus enää 28 m. Pullot täyteen, muutama appelsiinin ja tomaatin lohko ja eteenpäin. Jotain ruokaa tyrkytettiin, mutta enää niin vähän matkaa ettei nyt sorruta ruokapöytään istuskelemaan.

Huollosta takaisin kanavaan ja eteenpäin. Nyt jäljellä enää viimeiset kilometrit, kohta perillä. Pian huollon jälkeen kanavan laidalta kuului Sarin ääni. Noustuani reitin myötä kevyen liikenteen väylälle sauvakävelemään ajeli Sari vieressä pyörällä, kunnes lähti maalialueelle odottelemaan saapumistani. Sauvakävelyä, hurja sauvojen kolina asfaltilla ja laatoituksella,  vuorotyönnöllä mentiin. Viimeinen n. 1,5 km jäljellä, enää ei ollut väliä minkä verran koskee, tiedossa oli jo kivun loppuminen pian. Askellus hölkälle ja vähän nopeammin kohti maalia. Takana tuli 4 miehen espanjalaisporukka saavuttaen minua, juuri ennen loppusuoran alkua saivat kiinni. Loppusuoralla peliin kaikki mitä irtoaa, ja pikkuisen sain vielä heiltä karattua, lopulta sekunnin voitto seuraavasta. Maalissa hyvillä mielin, kaulaan mitali, käteen buffi ja finisher-liivi, urakka hoidettu ja päivän työ tehty! Se siitä, hetkinen lepoa ja löntystelemään kohti majoitusta.

59ee155c-1383-4bde-a07b-0d5339729bac.jpg

Kisan loppuaikani 10.00.35, sijoitus miehet 50 sarjassa 26./74, maaliin sarjassa tuli 68 miestä, suomalaismiehistä 6./14. Sijoitus ihan tyydyttävä ottaen huomioon, että kisan loppupuoli oli aika hankalaa, juoksu jäi lopussa vähäiseksi.

Kisa vahvisti sen, minkä tiesin etukäteenkin: ylämäkeen pärjään suht hyvin, mutta jyrkempää alamäkeä juostessa olen aika surkea. Ei ollut ensimmäinen kisa, missä sain etureidet jumiin jarruttelemalla. Eli siinä sitten kehittämiskohde seuraavaksi. Mutta uskon, ettei jäänyt viimeiseksi vuorikisaksi. Maisemat olivat hienot, tunnelma hyvä, huollot pelasivat, yleisön kannustus oli hyvää. Eikä alun ruuhkan jälkeen enää tungoskaan poluilla ollut liiallista. Ensimmäiseksi vuorikisaksi Trans Gran Canariaa voin kyllä suositella muillekin.

Kisan jälkeen palautuminen lähti käyntiin varsin hyvin, parin päivän päästä portaita pääsi jo alaspäin etuperinkin, muutama pieni rakko parani nopeasti. Molempien ukkovarpaiden kynnet ovat mustina ja lähtevät aikanaan.

 

Mainokset

Joensuu Night Run 12h 2017 4.-5.11.2017

Joensuu Night Run 12h 2017 4.-5.11.2017

Vaarojen ultramatkan jälkeen juoksutaukoa oli 6 päivää, sen jälkeen piti lähteä kokeilemaan miten juoksu taas sujuisi. Ja ihmeen hyvinhän se sujui. Toipuminen oli edistynyt nopeammin kuin olisi uskonutkaan, muutamat rakot jalassa myös kuivuivat nopeasti kun niiden antoi vaan olla paljaaltaan. Toipuminen sujui sen verran hyvin, että viikko Vaarojen jälkeen huomasin ilmoittautuneeni taas yöjuoksuun Pohjois-Karjalaan, tällä kertaa Joensuu Night Run 12h merkeissä. Edelliseltä vuodelta oli pienoinen epäonnistuminen, osittain oikuttelevan mahan ja toistuvien vessareissujen vuoksi, jäänyt kaivamaan mieltä. Silloin tavoitteena ollut 100km jäi toteutumatta. No, parin päivän kuluttua ilmoittautumisesta iskikin sitten flunssa, joka esti juoksun puolentoista viikon ajan. Tulipahan ainakin levättyä, niistämisen ja yskimisen lomassa.

Flunssasta toivuttua ei sitten ollutkaan enää aikaa juuri varsinaiseen treenaamiseen ennen kisaa, joitakin pidempiä hitaita lenkkejä ja muutamia hiukan reippaampia lyhyitä, ja sitten olikin jo aika lepuuttaa jalkoja muutama päivä ennen kisaa.

Viikolla ennen kisaa tuli jo hyvissä ajoin valittua kisavaatteet ja kengät ja pakattua eväslaatikot omaa huoltopöytää varten. Pakattua tuli mukaan monenlaista syötävää, ajatuksella, että onpahan varmuuden vuoksi, kun ei tiedä mikä maistuisi. Ja nythän noita eväitä ei edes tarvitsisi raahata repussa pitkin metsiä, joten painolla ei niin väliä.

Matkaan kohti Joensuuta lähdimme Sarin kanssa juoksupäivänä vasta iltapäivällä, lähtö olisi vasta klo 20 joten oli aikaa nukkua aamulla vähän pidempään. Matkaan lähdimme matkailuautolla, jotta olisi paikka missä levähtää hetkinen rauhassa juoksun jälkeen ennen ajomatkaa kotiin. Joensuu Areenan parkkipaikalle saavuimme jo klo 17 jälkeen, keitimme nuudeleita kastikkeen kanssa vielä päivälliseksi, kuitenkin suhteellisen kevyesti tuli tuo päivä jo syötyä vatsavaivojen välttämiseksi. Pian klo 18 jälkeen siten ilmoittautumaan, varaamaan huoltopöytää ja kantamaan varusteet autosta Areenalle.

37509029934_f855bddb84_o.jpg
Huoltopöytämme (kuva Pete Jokela)

Lopulta myös vaihtamaan juoksukamat päälle. Jalkoihin hiukan rasvaa ja talkkia hiertymien estoon. Vielä ennen lähtöä vähän valokuviakin muistoksi.

IMG_0891.JPG
Ryhmäkuva ennen juoksua

Alkuun valitsin kengiksi Adidas Boston boost 6:t. Olin juossut kengillä aiemmin vain 2 lenkkiä, mutta nuo olivat heti tuntuneet hyviltä. Tiesin, että tuskin noilla pystyisin koko matkaa juoksemaan, vaimennus ei todennäköisesti riittäisi, mielessä oli vielä jalkapohjien kipeytyminen edellisvuoden kisassa. Halusin kuitenkin lähteä alkuun liikkeelle hiukan nopeampaan juoksuun innostavilla kengillä, tarkoituksena oli kuitenkin alussa koettaa pitää vauhtia sen verran, että lopussa olisi varaa hidastaa, koska hidastuminen olisi kuitenkin jossain kohti edessä. Hallissa oli myös aika lämmintä, joten matkaan lähdin hihattomassa paidassa.

IMG_0889.JPG

Ennen lähtöä saapui paikalle myös triathlonkoulun aikainen valmentajani Imke, jolle olin maininnut olevani tulossa Joensuuhun kisaamaan. Kellon lähestyessä 20 siirryttiinkin sitten lähtöpaikalle, viimeiset tsemppaukset tuttujen kanssa ja lähtömerkistä liikkeelle. Jo alusta sykkeet lähtivät nousemaan vähän turhan paljon, itseasiassa ensimmäiset 6 h mentiin vähän reilut 10 lyöntiä alle maratonsykkeiden, ja nyt olisi kuitenkin tarkoitus jaksaa paljon pidemmälle. Mutta kun ei tuntunut kovin pahalle niin noilla mentiin, koko ajan oloa kuulostellen ja ajatuksella, että mikäli tarvis, niin hiljennetään. Vaikka jo alusta lähtien radan varrella oli näyttö mistä näkyi kunkin matkat, sijoitus ja viimeisen kierroksen aika, niin en ollut tullut katsoneeksi sijoitusta. Ensimmäisen tunnin jälkeen kuulutettiin tilannetta, ja kun kuulin olevani miesten kolmantena niin suorastaan ihmettelin ja hiukan huolestuinkin, vaikka kisaamassa oltiinkin, niin kuitenkin lähinnä itseä ja matkaa vastaan. No, lähes samaa vauhtia jatkettiin alkuun, eka tunti vajaat 11 km. Maraton 4.18.34, tuossa vaiheessa viidentenä. Maratonin jälkeen ensimmäinen pysähtyminen lyhyelle syönti- ja juontitauolle. N. 2,5 km välein join, omat juomat riittivät reilun 60 km matkan ja sitten siirryttiin järjestäjien juomiin. N. 5 km välein söin, alkuun 10 km välein geelin ja välillä muuta (karkkia, pähkinöitä), mutta pian taas huomasin että kaiken muun kuin geelien syöminen oli juostessa niin paljon hankalampaa, että jäivät syömättä, ja ruokavalio siirtyi kokonaan geeleihin. Ja matka jatkui, hiukan hidastuen, kuitenkin 6 h kohdalla takana jo 57,4858 km ja ihme kyllä taas kolmantena. Tiesin kuitenkin, etten jaksaisi alun vauhtia loppuun asti, ja 6 h kohdalla annoin itselleni luvan kävellä 2 kierrosta. Tuon jälkeen sovin itseni kanssa kävelyt 1 kierros (325,336 metriä) aina 5 km välein, ja muulloin, jos oli olevinaan pakko. Ja 5 km välein lyhyt istahdus huoltopöydän taakse ja nopeasti syötävää ja juotavaa, pitkiin pysähdyksiin ei ollut varaa, juoksuun uudelleen lähtö oli vaikeaa. pysähdyksen jälkeen

Jalkapohjissakin alkoi tuntua jo iskutuksen aiheuttama kipu päkiöiden seudussa. Ja jomotusta reisissä. Ja varsinkin oikean kyynärvarren sisäpuolella hiertymää, hihaton paita oli hiotessa alkanut hiertää. 70 kohdalla vaihdoin paidan hihalliseen, olisi pitänyt jo paljon aiemmin, ja 75 km kohdalla vaihdoin sitten kengät, jalkaan Hoka Oneone Clifton 2:t, heti tuntuikin pehmeämmälle, ei tosin täysin kivuttomalle.

37485668634_8d5db23830_o.jpg
Juoksun nautinnon näkee jo ilmeestä… (kuva Heidi Ikäheimo)

Tavoitteena kisassa oli siis ylittää 100 km. Ja kun viimeisille tunneille tultiin, ja 10 tunnin kohdalla kuulin kuulutuksesta olevani viidentenä ja 2 km edellä seuraavaa, niin päätin myös etten enää ohi päästäisi, sentään pieni kilpailuhengen pikkupiru iski päähän. Edellä olevien tavoittaminen olisi jo omalla juoksulla ilman muiden epäonnea ollut tuossa vaiheessa mahdotonta. Lopulta kuulutettiin sitten sekin, että olin ylittänyt sadan km rajan, tuossa vaiheessa pieni tuuletus. Tuntui, että tuossa vaiheessa taas kivut hetkeksi helpottivat, ja tuon jälkeen oli helpompaa juosta, kun tavoite oli saavutettu. Väsymys kuitenkin jo painoi, ja kävelyäkin väliin alkoi tulla lisääntyvästi. Tutuilta tuli koko matkan hienoa tsemppausta matkan varrella (kiitos Sari, Jaana, Ansku, Sanna ja super-tsemppari Pasi!), ihan kaikkeen ei jaksanut edes vastata, siitä pahoittelut, mutta keskittyminen oli jo aikalailla vaan omassa tekemisessä, välillä varmaan jäi paljonkin ympärillä tapahtuvaa näkemättä ja kuulematta. Viimeisten kymmenien minuuttien aikana vielä pientä yritystä lisätä vauhtia. Lopulta sain käteen kapulan numero 39, kapula jätettäväksi mittausta varten siihen mihin juoksu loppumerkin tullessa päättyisi. Imkekin oli taas ilmaantunut katsomoon, ja valmentajan nähdessään nyt on vaan pakko juosta hiukan kovempaa kuin jaksaisikaan, ainakin kisassa. Viimeisen minuutin koittaessa viimeinen kiri, ihan ok vauhdin sainkin vielä päälle, mutta ihan loppuun en täysillä jaksanut. Lopulta vapauttava loppumerkki, kapula maahan ja makuulle. Hetken levättyä ja mittamiesten paikalle saavuttua kohti huoltopöytää, keräämään kamat kasaan ja suihkuun ennen muutaman tunnin lepohetkeä ja kotimatkaa. Ainoina vammoina lihaskipujen lisäksi oikeassa ukkovarpaassa pieni rakko ja hiertymää olkavarsissa.

IMG_0892.JPG
Sarin kanssa maalissa, onnelliset ultrajuoksijat

Lopputulos 105,5814 km, miesten sarjan 5/23. Täysiä kierroksia 323, viimeisen kierroksen päälle vielä 271,3 m. Lopputulokseen olen todella tyytyväinen, matkatavoite ylitetty ja sijoitus yllättävän hyvä. Nopein kierros 1.48 min, hitain 5.16 min, keskimäärin 2.13 min. Sarillakin kisa onnistui, 93.3392 km. Molempien ensimmäinen mielipide heti kisan jälkeen oli, että ei tätä lajia enää uudestaan, mutta saa nähdä miten käy. Tapahtuma hyvin järjestetty, tunnelma mukava, musiikki soi koko yön, mielen virkistyksenä hyvä seura ja suunnan vaihdot 3 h välein. Jos jotakuta kiinnostaa omien rajojen kokeilu juosten, niin Joensuun kisaa voi suositella.

Nyt seuraavaksi onkin sitten aika hiukan vetää henkeä kauden päätteeksi ja pohdiskella jo hiukan ensi vuoden haasteita.

 

 

Vaarojen maratonin ultramatka 130k 2017, finisher-liiviä jahtaamassa

Vaarojen maratonin ultramatka 130k 2017, finisher-liiviä jahtaamassa

Tahkon täysmatkan triathlonin jälkeen ei ohjelmassa ollut kisoja ennen Vaarojen 130 matkaa. Koko ajan sain myös treenata terveenä, ei ongelmia. Kisan lähestyessä tuli käytyä myös muutamia kertoja lamppulenkeilläkin, pari kertaa myös Repovedellä, missä tuli koluttua Kaakkurinkierros pilkkopimeässä lampun valossa, viimeisin kerta kaksi viikkoa ennen kisaa, tuolloin Repovedellä märkää ja mutaista, mikä sitten ikävä kyllä olikin oikein täsmätreeniä vaaroille.

Viime vuonna Vaarat jäi kesken, mutta tänä vuonna panoksena olisi paljon enemmän kuin yksi kisa, tavoite oli kuitenkin läpäistä kaikki kolme Ultra Trail Tour Finlandin osakilpailua ja saavuttaa finisherin titteli ja sen merkiksi finisher-liivi. Läpäisyn lisäksi ajattelin, että jos olisi vielä mahdollisuuksia nostaa sijoitusta UTTF:llä niin aina parempi, ennen Vaaroja sijoitus oli 20. Niin että matkaan oli tarkoitus lähteä sillä asenteella, että perille mennään ellei nyt ihan avomurtumia tule.

IMG_0809.JPG

Ennen vaaroja aloitin varusteiden pakkaamisen jo hyvissä ajoin alkuviikosta. Tiistaina oli hieronta jaloille, tuntui että auttoi, vähän olivat jumissa olleetkin. Torstaina lähdimme Sarin kanssa matkaan, ensin yöksi Joensuuhun, ja  perjantaina jatkoimme matkaa Kolille. Kolilla löysimme vielä autolle parkkipaikan ja heti hotelliin saavuttuamme saimme myös huoneen, huone oli n. 50 m maalista joten ei olisi pitkä matka raahautua suihkuun suorituksen jälkeen. Syömään, ilmoittautumaan kisaan, tuolla jo muutamia tuttujakin tuli vastaan. Sitten huoneeseen laittamaan dropbag-laatikko kuntoon, täyttämään pulloihin nesteet ja valuttamaan geelit pulloihin. Samalla reissulla, kun veimme dropbagin, käväistiin myös vähän kävelyllä katsomassa maisemia Kolin laelta. Ja sitten valmistautumaan kisaan. Meinasi jo käydä aika pitkäksi odotellessa iltaa…

image1.jpeg
Timon kanssa lähdössä

Lähtö oli klo 20, vajaat puoli tuntia ennen huoneesta matkaan ja kohti lähtöpaikkaa kaikessa rauhassa. Viimeisiä jutteluita tuttujen kanssa, pari valokuvaa, ja lähtöpaikalle odottamaan lähtömerkkiä. Hiukan ennen lähtöä Kaija bongasi minut, halaus ja ihmettely miksi ihmeessä olimme taas tuossa tilanteessa, lähdössä kiusaamaan itseämme. No, itsehän tuonne oli ilmoittauduttu. Kuuluttaja laski jo aikaa lähtöön, lamppu päälle valmiiksi. Lähtömerkki klo 20, kello päälle ja juoksuun! Ihan alku oli edellisvuoden tapaan juostavaa, matkaan reipasta tahtia. Ja jo puolen kilometrin kohdalla astuin oikealla jalalla jotenkin huonosti, jotain epätasaista alla oli ja nilkka nuljahti… Nielin pienet kiroilut, en hiljentänyt, ajattelin että eiköhän kipu kohta helpota ja jatkoin juoksemista. Sen verran opin, että jätin edellä menevään väliä sen verran että näin jalkoihin. Pian alkoikin sitten tulla jo nousujakin, ja porukka siirtyi tunkkaamaan rinnettä kävellen. Samalla alkoi myös selvitä, että polku olisi varsin märkä ja mutainen. Olin lähtenyt matkaan takki päällä ja hanskat kädessä, ja rupesi tulemaan turhan lämmin. Niinpä ensimmäisessä kunnon ylämäessä kävellessä heitin takin pois. Alkumatka sujui letkassa juosten mukavasti, välillä aina itse tai joku muu pyllähti nurin mutaisella polulla, ja vajaan parinkympin kohdalla tulikin sitten vastaan Herajoki, josta yli painuttiin kahlaamalla kahluuvaijerin avulla. Virkistävä kokemus!

vaarojenmaraton2017-onevision-juha-saastamoinen.jpg
Herajoki (kuva: Onevision, Juha Saastamoinen)

Joen ylityksen jälkeen olikin Rykiniemen huoltopiste, join pullot tyhjiksi ja täytin ne, takki ja hanskat reppuun ja jatkamaan matkaa. Ensimmäisen huollon jälkeen alkoi joukkokin hajaantumaan, ja varsin pitkälti eteläpään kierron sai taivaltaa yksin. Välillä joku tavoitti ja meni ohi, välillä taas toisinpäin, mutta pääosin kiroilin siellä itsekseni. Siis kiroilin ainakin mielessäni, minun kunnollani ja juoksutekniikallani tuolla ei juuri juostu, koko parinkympin pätkä on yhtä hemmetin ylä- ja alamäkeä, yleensä varsin jyrkkääkin sellaista, seassa kivikkoa ja juurakkoa ja nyt siis mutaakin, välillä sai kiivetä käsiäkin apuna käyttäen. Väliin toki oli sileää kalliota, joka oli niin sileää, ettei se märkänä tarjonnut mutaisille kengänpohjille juurikaan kitkaa. Ja sitä mutaista polkua riitti! Tuo pätkä meni siis jo ensimmäisellä kierroksella pitkälti reippaaksi kävelyksi. Viimein alkoi kuitenkin jo Kiviniemen huolto lähestyä, oli jo aikakin, pullot olivat jo hetkisen olleet tyhjinä ja janotti. Kiviniemeen sitten juosten tietä pitkin, pullojen täyttö, puucee-reissu ja yksin matkaa jatkamaan.

Kiviniemen jälkeen 15 km pätkä seuraavaan huoltoon, matkalla myös Ryläys, joka nyt sinänsä ei eteläpään rymyn jälkeen juuri pahallekaan vaikuttanut. Taivallusta pimeässä, väliin ylämäet kävellen, tasaisemmalla ja osassa alamäkiä juosten. Ei isompia ongelmia. Vähän ennen 54 km vesipistettä tosin liukastuin kivikossa niin, että kaaduin siihen selälleni, jälkikäteen tarkasteltuna seurauksena vain mustelma.  Huollossa pullot täyteen  lämmintä vettä ja matkaan kohti Kolia ja puolimatkan huoltoa.  Reilu kilometri huollosta tein sitten pienen suunnistuspummin risteyksessä, äly ei ehkä pelannut tuohon aikaan aamusta täysin, mutta osansa oli kyllä hiukan harhaanjohtavilla opasteillakin. No, onneksi aika pian älysin jotain olevan pielessä, huomasin että reitti vaikutti edellisillalta tutulle, nousin portaat ylös (turhaan!), kaivoin kartan repusta ja totesin että takaisin on käännyttävä, ehkä reilut puoli kilometriä tuli turhaan ylä- ja alamäkiä kavuttua. Takaisin reitille, kipuamista Kolin rinteille, sitten alas kohti rantatietä, tosi liukkaita pitkoksia olikin matkalla. Rantatiellä alamäkeä juosten kohti satamaa ja loppunousua. Ja sitähän sitten riittikin! Parin kilometrin matkalla n. 200 m ylöspäin, välillä hiukan puhallutti. Lopulta näköpiiriin tuli Kolin hotelli, aamukin oli jo valjennut ja lampun saattoi sammuttaa. Mäen yläpäässä oli odottamassa Sari, joka saattoi huoltoon ja huollossa tsemppasi eteenpäin.

image2.jpeg
Ensimmäinen kierros takana ihan kohta

Puolen välin huollossa tapasin Kaijan, joka oli keskeyttänyt, harmi! Oma fiilis oli kuitenkin vielä ihmeen hyvä, ja kun sai lämmintä keittoa ja leipää syödäkseen ja kuivan paidan ja kuivat sukat päälle niin kummasti olo vielä parani. Oikeassa jalassa oli jo pari rakkoa ilmaantunut, mutta totesin, että rakkolaastarin laitto olisi turhaa, ei tulisi tarttumaan ja pysymään, tiukemmat sukat vaan jalkaan. Pulloihin urheilujuomat, täydet geelipullot mukaan, lampun vaihto ja sauvat mukaan ja Sarin tsemppaamana matkaan uudelle kierrokselle. Sarilla olisikin itsellään jo tuosta reilun tunnin päästä lähtö maratonille.

image3.jpeg
Ja eikun kierros vielä…

Toiselle kierrokselle lähtö juosten, tietä pitkin alamäkeä edellisillan lähtöpaikalle ja siitä taas uudelleen poluille. Alkuun matkanteko sujui mukavasti, ehkä jopa turhan huolettomasti hölkäten kunnes muutaman kilometrin matkaa tehtyäni lipesin kiveltä, taas kerran nurin kivikkoon, löin oikean kyynärpään ja vasemman kyynärvarren. Paidan läpi ei tullut verta joten ajattelin, että ei hätää, vammat ehtii tarkistaa maalissa. Ruhjeilla tuostakin siis selvittiin.

IMG_0850.JPG
”Pirteä” matkalainen

Noin 10 km toista kierrosta taivallettuani ohi alkoi painella maratonin kärkeä. Ja ehdinpä itsekin ohittaa puolenkymmentä retkisarjalaista ennenkuin erkanin maratonin reitiltä ultran lisälenkille. Tuon jälkeen seuraavassa risteyksessä pientä arpomista, olisi ehkä vaatinut yhden reittiviitan lisää tuohon. Yksin jatkoin matkaani kohti Herajoen kahlausta, ylämäet kävellen, muuten hiljakseen hölkäten. Valoisassa kahlaamo ei ollut ollenkaan niin tunnelmallinen kuin yöllä. Joen yli, huollossa pullot täyteen, kello lataukseen ettei jäisi suorituksen tallennus kesken ja uudelleen matkaan eteläpään mutaisiin mäkiin.

Kohta huollon jälkeen seuraan liittyikin sitten Mikko, jonka kanssa taivalsimme reitin yhdessä loppuun, minä kahden miehen letkaa vetäen ja Mikko työntäen. Molemmilla oli maalissa odottamassa tourin finisher-liivit, jos maaliin aikarajan puitteissa pääsisimme, ja totesimme molempien päämäärän olevan sama, eli hyvissä ajoin ennen ajan loppua maaliin, muuten ei kiirettä, mieluummin etenemistä varman päälle. Kahdestaankin matka oli vielä pitkä, mutta ei ehkä ihan niin synkkä ja yksinäinen. Eteläpään kierros valoisalla näytti, millaisessa maastossa yöllä oli rymytty, ihme ettei sen kummempia sattunut. Matkaa taitettiin sauvakävellen, eteläpään leiripaikalla istahdimme hetkeksi ensiapuryhmän nuotiolle ja joimme tarjottua vichyä, maistuikin hyvälle. Ja matkaan uudelleen. Matka kohti Kiviniemeä tuntui toisella kierroksella melkein vielä pidemmälle, mutta vihdoin siellä. Pullot täyteen, ja tien päälle sauvakävelemään.

Ryläyksen kohdalla tuli uudelleen jo sen verran pimeä, että oli taas aika ottaa otsalamput käyttöön. Varovaista etenemistä kohti ensin seuraavaa huoltoa ja sitten maalia. Välillä ohi meni 86 km sarjan taivaltajia, monta vanhastaan tuttuakin tuli tavattua pimeillä poluilla. Mikon kanssa matkalla vaihdettiin ajatuksia harrastuksesta, ja aikalailla yhteinen näkemys oli, että jos ja kun nyt maaliin saapuisimme, emme todellakaan tapaisi täällä ensi vuonna! Lopulta viimeiseen huoltoon, taas pullot täyteen lämmintä vettä (miksi ihmeessä tuossa huollossa oli tarjolla lämmintä vettä!) ja matkaan, enää reilut 10 km maaliin!

Viimeisestä huollosta seuraavat n. 5 km pelkkää ylämäkeä, tuossa vaiheessa matkaa tuo tuntui jo aika hapokkaalle mutta ihan ok tahtia sauvottiin menemään, minä edellä ja Mikko perässä. 5 km maalia nautittiin vielä viimeiset energiat, jotta ei loppuisi jaksaminen ennen maalia. Kolin rinteille, alas rantatielle, nyt rantatie kävellen ja satamasta loppunousuun. Loppunousua tikattiinkin sitten vielä puolisen tuntia, kuitenkin tuntui että tuossa vaiheessa aika jo meni hiukan nopeammin ja mielessä oli tieto siitä, että kohta tämä olisi taas ohi, kohta oltaisiin perillä, maalissa ja tavoitteessa! Vielä pari juoksijaa jaksoi painua ohi juosten, mutta meillä ei ollut niin kiire. Viimein tuli kyltti Maali 200 m, vielä vähän ylämäkeä ja sitten oltiin tasaisella! Maalin alkaessa näkyä siirryttiin juoksuun ja juosten maaliviivan yli, molempien aika 26.30.34 (myös nettoajat samat!).

DSC09820
Maalissa!

Maalissa vastassa olivat myös Sari ja Arto. Maalissa kysyttiin miltä tuntuu… mitä tuohon osasi vastata… vähän hölmistyneeltä, väsyneeltä mutta upealta! Eikä todellakaan vaan siksi, että tämän matkan Vaarat (kirjaimellisesti) oli selätetty, vaan koko UTTF-sarja! Pari valokuvaa,  suihkuun, ja ennen ruokaa oli haettava päälle finisher-liivi! Sen saamisen takiahan tässä oli toista vuorokautta metsässä taivallettu! Ei ollut mitenkään hirveän hyvä ruokahalu, mutta piti pakottautua syömään. Mieli sen sijaan todella hyvä, ja saadut onnittelut tuntuivat ansaituille!

UTTF-finisher! Tänä vuonna samaan liivijengiin pääsi 14 miestä ja 1 nainen. Aika pieni joukko siis, on kunnia kuulua tuohon suoraan sanottuna sopivasti tärähtäneeseen mutta upeaan porukkaan. Sijoitukseni miesten sarjassa UTTFlla oli 15. eli parani 5 pykälää. En tiedä oliko tämä viimeinen kerta kun sarjan läpäisyä yritän, mutta ainakaan ensi vuonna en sitä tee.

Mitähän opin tällä kertaa… en tiedä, mutta ainakin sen, että kova tahto vie läpi 130 km matkan mutaista polkua. Ei ollut helppoa, ei olisi aina jaksanut eikä oikein huvittanutkaan, mutta kun oltiin päätetty että mennään niin sitten mentiin. Motivaatiota läpäisyyn oli, eikä onneksi ollut vaivoja ennen juoksua tai liian pahoja vammoja juoksun aikanakaan, lukuisista kaatumisista selvittiin ruhjeilla. Reitti oli raskas, ehkä voisi sanoa että paikoitellen vaarallinenkin, ja keskeytysprosentti varmaan 50 prosentin luokkaa, eli omasta maaliin pääsystä saa olla tyytyväinen.

Alkaako nyt sitten pieni lepokausi vai keksiikö loppuvuodesta vielä pientä kisailua, tämä ratkennee lähipäivinä. Nyt pari päivää juoksun jälkeen on olo edelleen väsynyt, portaat sentään pääsee jo taas alas etuperinkin eli ilmeisimmin tästä taas toivutaan!

IMG_0862
Finisherit Ville, Ari ja Mikko

Näyttökuva 2017-10-09 kello 19.39.45.png

Finntriathlon Tahko, täysmatka 5.8.2017

fullsizeoutput_ee8.jpeg

Sen jälkeen kun vuoden 2016 alussa aloin harjoittelemaan triathlonia varten, oli oikeastaan aika arvattavaa, että jossain vaiheessa tulee eteen täysmatkan suorittaminen. Olihan juoksukin karannut käsistä, alkuun tavoitteena oli puolimaraton, siitä eteenpäin maraton ja seuraavana vuonna jo ensimmäinen ultramatka… Liikunnan suhteen olen ilmielävä varoittava esimerkki porttiteorian paikkansapitävyydestä. Triathlonilla tosin järjestys ei mennyt ihan matkan pituuden mukaan, ensin puolikas, sitten perusmatka ja kolmantena kisana täysmatka. Tässä pitkähkö kertomus reilusta puolesta vuorokaudesta uiden, pyöräillen ja juosten.

NUTS Ylläs-Pallas kisan jälkeen oli tilanne se, että edessä oli kolmen viikon kuluttua ensimmäinen täysmatkan triathlon-kisa, palautumisen oli siis parasta olla nopeaa. Hetasta suunnattiin kisan jälkeen kohti Lofootteja. Kahden päivän kuluttua 134k kisan jälkeen kykenin juoksemaan alamäkeenkin, kolmen päivän kuluttua onnistui jo juokseminen Uttakleivin rantakiviä pitkin ja neljän päivän kuluttua jo tunkattiin vuoren yli ”ei ihan helpointa” reittiä Kvalvikan rannalle, eli palautuminen lähti käyntiin lupaavasti.

img_0360.jpg
Auringonpalvojia Uttakleivin rannalla ihmettelemässä kivikossa juoksentelevaa pöhköä.

Kotimaahan palattua harjoittelu oli rauhallista uintia, hiukan pyöräilyä ja juoksua lähinnä poluilla. Viimeinen pyöräily-juoksu-yhdistelmäharjoitus 1.8., pyöräilyn jälkeen juoksu sujui ihmeen hyvin, tosin jaloissa tunsi ettei asfalttijuoksukilometrejä koko alkuvuoden aikana ollut takana paljoakaan, ja pyöräillessä vielä tuolloinkin tuntui etureisissä, ettei palautuminen edelliseltä ultralta ollut ihan täydellistä. Keskiviikkona 2.8. jalkojen hieronta, ja sen jälkeen lepoa ennen lauantain kisaa.

Kisakamppeet pakkasin valmiiksi jo kotona, eri lajien varusteet omiin pusseihinsa, samoin energiat pyöräilyyn ja juoksuun valmiiksi, tarkoitus välttää kiireen tekemistä, lauantaina kisa alkaisi aikaisin. Matkaan kohti Tahkoa lähdimme Sarin kanssa torstaina, ensimmäinen yö Leppävirralla mökillä ja perjantaina Kuopiossa pysähtyen perille Tahkolle. Perjantaina oli poikkeuksellisen nälkä, lounaaksi puolitoista pizzaa ja päivälliseksi pastaa kastikkeella, ihan kuin elimistö olisi tiennyt että nyt oli syytä tankata, ruokaa teki mieli poikkeuksellisen paljon. Perjantaina Tahkolle saavuttua ilmoittautumaan ja hakemaan kisamateriaalit, heti perään klo 16 kisa-infoon. Sen jälkeen etsimään yöpymispaikkaa, paikka matkailuautolle löydettiinkin paikallisen kaupan pihamaalta. Illalla vielä katsomaan lasten triathloneja, mukana vanhempani jotka olivat tulleet katsomaan kisoja.

IMG_0546.JPG
Antin kanssa katsomassa lasten triathlonia.

Ajoissa sitten vielä valmistautumaan kisapäivään, numerotarrat pyörään ja kypärään ja vaihtopussit valmiiksi samoin kuin pyörään lähtevä pullo urheilujuomaa ja juomapulloon kaadettuna 10 geeliä veden seassa, pikkaisen sekaan myös suolaa.

Lauantaiaamuna kello soimassa klo 5… Aamupala, sitten viemään pyörä katsastukseen ja vaihtopussit paikoilleen. Täysmatkan kilpailijoiden tuli viedä tavarat klo 6-7 välillä, ja Aquila triathlonin seurakaverini Antin kanssa olimmekin paikalla puoli seitsemän jälkeen. Pyörä läpäisi katsastuksen ja sille ja pusseillekin löytyi omat paikat telineistä. Vielä hakemaan märkäpuku ja kisa-asu autosta, ja pukeutumaan vanhempien hotellihuoneeseen. Pientä jännitystä alkoi jo viimeistään tuossa vaiheessa tuntua. Hiukan liukastetta nivusiin ja niskaan hiertymiä estämään. Sitten kohti rantaa, märkäpuku päälle vasta pihalla ja pikaisesti kohti laituria. Matkalla vielä tsemppaukset lähtöä katsomaan tulleilta seurakavereilta.

IMG_0554.JPG
Matkalla rantaan lähtöön, liekö pojalla aavistustakaan mitä tuleman pitää…

Laiturilla Antti olikin jo odottelemassa, hän oli ehtinyt käväistä vedessäkin. Nyt oli kahdella täysmatkan ensikertalaisella edessä jännät paikat. Komento mennä veteen, kävely laituria pitkin aukolle kaiteessa ja ei kun veteen. Molemmat asetuimme aikalailla oikeaan laitaan lähtöön, viimeiset tsempit toisillemme. Vielä tähystämistä kohti kääntöpoijuja etsin kiintopistettä jota kohti pystyisi suunnistamaan huurteisemminkin lasein. Klo 8 sitten lähtö! Alkuun aika hyvin tilaa uida, joka puolella uimareita mutta ei liikaa tungosta. Lähdin aika rauhallisesti, aika nopeasti pääsi uimarytmiin. Hengitys vuoroon vasemmalta, vuoroon oikealta, kolmen vedon välein. Ja aina väliin tähystys suunnan pitämiseksi. Väliin enemmän tungosta, väliin sormet ottivat edellä menijän varpaisiin, kertaalleen sain jalasta päähäni, väliin tuntui jonkun sormet varpaissa. Sivusuunnassa ei juuri kontakteja. Matka ensimmäiselle kääntöpoijulle tuntui pitkälle, vähitellen kuitenkin ohitin lyhyempien matkojen poijut ja lopulta täysmatkan keltainen poijukin alkoi näkymään. Suunta kohti poijua, ohi ihan poijun vierestä oikealta puolen ja käännös vasempaan kohti seuraavaa poijua. Vähitellen alkoi tulla yhä enemmän tilaa ympärille, porukka hajosi.

fullsizeoutput_ef5
Uimareitti, täysmatkalla ensin sillalta poispäin lahdenpohjan vaihtoalueelta, kaksi kierrosta tuolla ja sitten sillan ali ja kohti lahden pohjukkaa ja vaihtopaikkaa.

Toisen poijun jälkeen pikainen lasien huuhtominen, sitten kohti siltaa. Ennen siltaa kääntyminen toiselle kierrokselle. Tuossa vaiheessa yritin hiukan lisätä vauhtia, tuntui että voimia oli ja uinti oli suht helppoa. Ei kuitenkaan syytä hirveästi tuhlata voimia, pitkä päivä olisi edessä. Uusi kierros samaa reittiä kuin ensimmäinen, palatessa suunta kohti sillan korkeinta kohtaa ja reittiä sen alla. Vielä ennen sillan alitusta lasien huuhtominen. Sillan ali ilman ruuhkaa. Sillan alituksen jälkeen alkoi tuntua pikkaisen huimausta, vesi oli 17,6 asteista, mutta ilmeisesti sen verran viileää että se päätä ja korvia jäähdytti pidemmällä uintireissulla. Ei kuitenkaan mitään hätää, eli eteenpäin vaan. Vähitellen alkoi näkymään lahdenpohjassa kaari jonka ali jo rannalla juostaisiin, suunta hiukan siitä vasemmalle, missä tiesin rantautumiskohdan olevan. Viimeiset sadat metrit uintia ja lopulta jalat pohjaan ja juoksuun, välittömästi märkäpukua auki ja pois päältä juostessa, pientä ohimenevää huimausta. Ennen varusteiden vaihtoa vielä mukillinen urheilujuomaa. Uintiaika 1.24.14, hiukan hitaampi kuin olin toivonut. Tosin kello mittasi matkaa 4,1km, eli 300 metriä ylimääräistä, jonkin verran saattoi suunnistus vedessä ja uintilinjat poiketa optimista. Uinnin aikana oli alkanut sataa, minkä havaitsin vasta vedestä noustessa.

T1-vaihto 5.44. Pussi telineestä, maahan istumaan, suht rauhallisesti märkäpuku kokonaan pois, jalkojen kuivaus, sukat ja pyöräilykengät jalkaan, kypärä ja lasit päähän ja numerolappu mukaan, pyöräilyhanskat käteen ja hölkäten kohti pyörätelinettä. Pyörä telineeltä talutukseen, hölkäten pois vaihtoalueelta. Mielestäni ihan tyydyttävän ripeä vaihto.

IMG_0558
Lähdössä pienelle pyörälenkille.

Pyöräilyyn lähtiessä satoi siis vettä, ja sadettahan jatkui eteen päinkin. Itse asiassa valtaosan pyöräilystä satoi, välillä reilusti ja välillä vähän enemmän. Vaihtopaikalta hölkkäsin pyörää taluttaen paikkaan, missä sai lähteä ajamaan, paikka oli merkitty hyvin ja paikalla oli myös toimitsijoita näyttämässä kohtaa. Pyöräily lähti ensin poispäin Tahkolta suuntautuen Nilsiä-Varpaisjärvi-tielle. Tuon tien risteyksessä käännös oikeaan kohti Varpaisjärveä, käännös Varpaisjärvellä ja takaisin ohi Tahkon risteyksen ja kääntöpaikkaan Nilsiän risteykseen, mistä taas kohti Varpaisjärven käännöstä. Tuota lenkkiä täysmatkalla 4 kierrosta ja sitten lopulta takaisin Tahkolle. Ensimmäisellä kierroksella ajettiin reilun kymmenen km lisälenkki, käytiin kääntymässä Varpaisjärvellä, sitten reilut 5 km takaisin Tahkoa päin ja käännös takaisin kohti Varpaisjärven kääntöpaikkaa. Huolto pyöräilyssä oli noin kierrettävän lenkin puolivälissä molempiin suuntiin, Varpaisjärvelle mentäessä vettä ja urheilujuomaa, palatessa lisäksi banaaneja. Käännökset ja huollot oli merkattu hyvin sekä ennakoiden että pisteiden kohdalla, samoin lisälenkin käännöksessä toimitsija huolehtimassa että käännös tuli suoritettua. Opastuksista arvosana kiitettävä.

finntriathlon-tahko_pyorailyreitti-2017.jpg

Pyöräilyyn lähtiessä alkuun vauhti rauhallisempi, alkumatka enimmäkseen ylämäkeä, ja eihän tuolta Tahkon pyöräilyreitilta muutenkaan taida juuri tasaista kohtaa löytyä, koko ajan mentiiin ylös tai laskettiin alas. Ensimmäinen kierros lisälenkkeineen meni mukavasti vaikka satoi lähes koko ajan, ainoastaan Tahkon päässä taisi olla jokin kuivempi hetki. Vettä tuli väliin reilusti ja väliin kaatamalla. Tielläkin vettä oli välillä reilusti, mutta ei tuo menoa haitannut. Ajolasit olivat tarpeen, 60 km/h alamäkeen tullessa sade pisteli aikalailla kasvoja. Kuumakaan ei päässyt tulemaan, ajovarustuksena oli hihaton triathlonpaita ja triathlonhousut, jälkikäteen ajatellen irtohihat olisivat ehkä olleet paikallaan, mutta kun jäivät kaikki kotiin. Tavoitteenani oli pitää n. 30 km/h keskinopeutta, mikä onnistuikin aika mukavasti, Varpaisjärven päässä sai hiukan tasaisemmalla osuudella pidettyä kovempaa vauhtia ja Tahkon päässä taas mentiin hiljempaa ylämäkien ollessa jyrkempiä. Ensimmäisellä lenkillä otin huollosta vesipullon. Oikeastaan koko pyöräilyn aikana ei oikein janottanut, mutta yritin juoda silti ja muistaa ottaa myös säännöllisen epäsäännöllisesti huikkaa juomapullosta missä oli geeliä sekoitettuna veteen. Ensimmäisellä kierroksella ei juuri päässyt muodostumaan jonoja, kilpailijat jakautuivat pitkälle matkalle. Aina väliin joku meni ohi, välillä itse ohitin jonkun, tilaa niin paljon ettei pelkoa vahingossakaan päätyä peesaamaan, kisassa oli 10 m peesikielto jota valvottiin moottoripyörien selästä. Aina kääntöpaikkojen jälkeen aloin seuraamaan vastaantulijoita katsoen missä Antti oli tulossa, uintini oli ollut nopeampi ja olin edellä. Ja aina vastaantullessa moikattiin.

20689501_1739980589407858_4877049215918440462_o
Pyöräilyssä ensimmäisellä kierroksella. (kuva Bullseye Photography)

Toisella kierroksella alkoi Tahkolle palatessani tulla vastaan lyhyempien matkojen kilpailijoita. Toisella kierroksella otin huollosta pullon urheilujuomaa. Molemmilla kerroilla pullojen otto sujui hyvin, mutta mieleen tuli, että tuotakin olisi hyvä harjoitella muuallakin kuin kisoissa, kolmenkympin vauhdissa tilanne tuli aina aika nopeasti ja oli kokemattomalle jännittävä. Kolmannella kierroksella alkoi olla jo samaan suuntaan meneviä lyhyemmän matkan kilpailijoita joukossa. Sain edelleen pidettyä varsin hyvin yllä suunniteltua nopeutta, ja oikeastaan selkä edellä vastaan tulevien ohittelu hiukan piristikin menoa. Tosin sitten osa lyhyemmän matkan menijöistä tuli takaa ohi sitäkin kovempaa, joten täytyi koko ajan olla tarkkana omissa ohituksissa. Seurakavereista ohitin perusmatkalla olleet Marin ja Heidin, ja mukava oli edes muutama sana tuossa vaiheessa vaihtaa. Kelikin alkoi kuivamaan, tosin Varpaisjärven pää reitistä ei pettänyt vaan tuolla satoi joka kierroksella. Kelin lisäksi kuivumaan alkoivat myös pyörän ketjut. Märän kelin ketjuöljytkään eivät pysyneet loppuun asti, vaan jossain 140 km jälkeen alkoi kuulumaan ketjuista rahinaa ja viimeisillä kympeillä ylämäissä tunsi, että ihan kaikki ei enää pyörässäkään toiminut kuin rasvattu. Tosin viimeisellä kierroksella alkoi myös miehestä vähetä virta, entinen pisin pyörälenkki oli vuotta aiemmin Tahkon puolimatkan kisan 90 km, joten nyt oli tulossa tuohon tuplaus. Viimeisellä kierroksella tie oli taas varsin tyhjänä, ei oikeastaan taipaleella enää muita kuin täysmatkan taivaltajia, ja useammalla samoin kuin itsellänikin oli hurjin meno jo rauhoittunut. Viimeistä kertaa käännös Varpaisjärvellä, viimeistä kertaa kohti Nilsiää ja viimeinen kääntöpaikka siellä, ja viimein sai valita Tahkon risteyksessä reitin ”vaihtoon” reitin ”kierrokselle” sijasta. Viimeiset reilut 5 km vaihtoalueelle. Alamäkeä kohti vaihtoa, viivalla pois pyörän selästä ja oudolta tuntuvin askelein pyörää taluttaen hölkkää kohti pyörätelinettä, pyörä jarruista roikkumaan ja kohti varustepussia. Pyörätelineellä Sari ja vanhempani vastassa. Kysyttäessä vointia sanoin, että ainakin tarpeeksi oli nyt lämmitelty maratonia varten… Pyöräily 6.08.10, keskinopeus 29,3 km/h eli viimeisen kierroksen raskailta tuntuvat jalat ja hitaan oloiset kilometrit eivät kuitenkaan hirveästi hidastaneet menoa, mielestäni ok suoritus ensikertalaiselta 180 km pyörälenkillä. Takapuolikin kesti hyvin matkanteon, ei puutumista, hiertymiä tms. ISM Adamo road satula on takapuolelleni ilmeisen sopiva. Ajoasento aerotangon kanssa oli ihan mukava, mutta sen totesin, että kyynärpäiden tuet on siirrettävä vielä leveämmälle, viimeisellä kierroksella oli pakko ajaa välillä kädet sarvilla kun tuntui että muuten hartiat kapenevat pysyvästi.

T2-vaihto 4.25. Pyörän putken laukusta mukaan geelipullo jossa 4 geeliä. Vaihtokatoksessa istumaan maahan, pyöräilykengät ja sukat pois, kuivat sukat jalkaan ja kengiksi Hokan Clifton 2 juoksuun. Pyöräilykengät, sukat, kypärä ja lasit pussiin, lippa päähän, numerolappu eteen, pussista mukaan eväät juoksuun, ne heitin Sarille annettavaksi oman huollon alueella. Geelipullo kantoon ja juosten matkaan.

Juostessa yllättäen ei isompaa ongelmaa alussa, ihan pientä kireyttä takareisissä, mutta tuo meni ohi nopeasti. Tai jos rehellisiä ollaan, niin vähän ongelmaa oli siinä mielessä, että uinnin ja pyöräilyn jälkeen lähes 8 tunnin matkanteko tuntui jo siinä määrin, että maratonin juoksu ei ollut enää suurimpana haaveena siinä kohden. Mutta kun reissuun oli lähdetty ja tuohon asti edetty, niin homma olisi hoidettava kotiin. Juoksureitti vei vaihtoalueelta ensin sillan yli Tahkon maalialueelle, sieltä kierrokselle, ja neljän kierroksen jälkeen oli lupa kääntyä kierroksen sijasta maalisuoralle. Alusta lähtien oli taktiikkana kävellä isommat ylämäet ja muuten pyrkiä juoksemaan. 2 geeliä / kierros suht tasaisin välein ja urheilujuomaa päälle, väliin vesimuki päähän kaadettuna. Huoltoja matkalla oli runsaasti, huolloissa hyvä ja riittävä tarjoilu ja mukavaa väkeä joka aktiivisesti tarjosi syötävää ja juotavaa, kiitos heille! Ensimmäinen kierros meni suht ok suunnitelmien mukaan, vauhti ei päätähuimaava mutta tyydyttävää. Ensimmäisellä kierroksella myös vierailu bajamajaan. Matkan varrella yleisöä kannustamassa, tosin myös yksinäisempiä pätkiä metsän keskellä. Aikalailla reitillä juoksijoita, kun tuossa vaiheessa vielä kaikkien matkojen taivaltajia liikkeellä. Ekalta kierrokselta maalialueen kautta kiertämään Tahkolahtea, ja taas uudelle kierrokselle. Toinenkin kierros suht siedettävää menoa, vähän verkkaista mutta ei ollut niin kiirekään, päätavoitteena oli viedä homma maaliin. Toisen kierroksen omassa huollossa tyhjä geelipullo Sarille ja kaksi geeliä paidan taskuun seuraavalle kierrokselle. Kolmannella kierroksella alkoi sitten tulla ongelmaa vatsan kanssa. Juotu neste ei enää imeytynyt kunnolla, vaan jäi mahaan loiskumaan, sama juttu kuin edellisen vuoden puolimatkalla. Kävelyn osuus lisääntyi juoksun vähentyessä. Yritin josko suolan syönti auttaisi, mutta ei tuosta ainakaan isompaa apua ollut. Mutta vaikka vatsa loiskui, niin mieli pysyi hyvänä, enää oli vajaat parikymmentä vaivaista kilometriä maaliin, tuohan hoituisi säälliseen aikaan vaikka sitten kokonaankin kävellen. Kuitenkin aina väliin juoksun yritystä. Kolmannella kierroksella omasta huollosta vielä 2 geeliä matkaan viimeiselle kierrokselle, tuolloin paikalla myös Aquilan kannustusporukka, joka oli jo omat lyhyemmät matkansa tai viestit suorittanut. Ja joka kierroksella satuttiin tulemaan myös perässä tulevan Antin kanssa vastakkain, ja heitettiin ylävitoset, molemmat tekivät päättäväisesti matkaa kohti maalia aikeena tulla teräsmiehiksi! Viimein viimeiselle kierrokselle, minkä kuulin myös kuuluttajan kertovan. Oli kuulemma kertonut myös, että olin menossa kauden kolmatta ultramatkaani, hyvät pohjatyöt oli kuuluttajilla tehtynä kun näin peruskuntoilijankin osalta oli kaivettu esiin tilastot vuoden aiemmista tekemisistä ja mm. NUTS Ylläs-Hetasta! Viimeinen kierros… Alkujaan oli tarkoituksena, että viimeisellä kierroksella sitten voisi mennä kovempaa, jos kiristämisen varaa olisi. No, ei hirveästi ollut, sen juoksin minkä jaksoin ja pystyin, mutta kävelyä tuli paljon, jalat painoivat jo aikalailla. Viimeisellä kierroksella uskaltauduin juomaan jo tarjolla ollutta colaakin, mieli teki eikä tuosta enää ehtisi isompaa vahinkoakaan olla. Viimeisen kerran kierrokselta maalialueen kautta viimeiselle Tahkolahden kierrolle, viimeistä kertaa kävelysillalle, viimeinen ylämäki (kävellen) ja sitten kohti maalia, ei enää kierrokselle. Maalisuora juosten, kädet ilmaan, maaliviivan yli teräsmiehenä ajassa 12.32.59.

72644439-_D5A4037.jpg
Maalisuoralla (kuva Sportskuvat)

Juoksu 4.50.23, elämäni hitain mutta rankin maraton takana. Maalissa mitali kaulaan, ajanottotägi pois nilkasta. Juotavaa ja kohti Saria ja vanhempiani ja onniteltavaksi. Suoritus ohi, nyt ei enää tarvinnut liikkua kelloa vastaan.

IMG_0557.JPG
Teräsmies ja Sari (huoltaja, tuki ja vaimo)

Mutta liikkua piti edelleen. Kävin hakemassa Finisher-paidan, sen jälkeen Sarin kanssa hakemaan pyörää ja vaihtovarusteita vaihtoalueelta, vielä pieni kävelylenkki. Pyörä ja osa kamoista autoon, suihkuun vanhempien hotellihuoneeseen (voittaa auton suihkun tiloiltaan), märkäpuvun huuhtominen ja ripustaminen kuivamaan. Pakko oli maata vähän aikaa, mahaankin koski, ensin ajattelin että kisaan kuuluva ruokailu jäisi väliin mutta klo 23 aikaan olo oli jo siinä määrin korjaantunut, että pystyin käymään syömässä vähän riisiä ja kastiketta. Ja ajoissa autoon ja nukkumaan, kuulin kuinka puoliltaöin pidettiin ilotulitusta mutta en edes jaksanut katsella. Huono turnauskestävyys, kun ei jaksa bilettää täysmatkan päälle yötä myöten. Päälle sitten vähän heikkolaatuiset yöunet, elimistö vielä stressitilassa, ja sunnuntaina aamusta kohti kotia. Sunnuntai-maanantai-yö sitten nukuttikin hyvin ja maanantaina ”pirteänä” töihin ”lepoloman” jälkeen.

Nyt pari päivää myöhemmin palautuminen hyvin vauhdissa, etureidet väsyneet, liikkumisessa ei kuitenkaan ongelmaa. Vasen akillesjänne lievästi tulehtunut, tuo vaivannut lievänä kevään Karhunkierrokselta lähtien. Muuten ei vammoja havaittavissa. Nyt hetkinen lepoa, sitten aloitetaan treenit kevyesti ja akillesjännettä kuulostellen. Ja seuraavana tavoitteena Vaarojen ultramatka 130k 6.10.2017, tuon läpäisy tarkoittaisi myös Ultra Trail Tour Finlandin läpäisyä. Tarkoitus lähteä tuonne levänneenä ja treenanneena, eli kaikki harjoittelu nyt tuota ajatellen. Polkupyöräkin jo putsattuna, pitkä matka vesisateessa vaati putsausta ja uutta öljyä liikkuviin osiin.

Tällä hetkellä ei ainakaan ajatusta siitä, ettenkö enää koskaan voisi lähteä täysmatkalle, eli sinänsä ei ollut ilmeisesti liian paha kokemus. Mielestäni ensikertalaiselle puolentoista vuoden triathlon-treenillä ihan ok suoritus. Ja nyt voin sanoa olevani paitsi ultrajuoksija niin myös teräsmies!

fullsizeoutput_eef.jpeg

IMG_0553.JPG

NUTS YLLÄS PALLAS 134k 2017

Karhunkierroksen perusmatkalta toipuminen otti taas aikansa. Neljä viikkoa siinä meni. Pakolliseen lepoon pisti aluksi heti Karhunkierroksen jälkeen iskenyt keuhkoputken tulehdus, muutama päivä kuumettakin, ja yskää kolme viikkoa. 21.6.2017 kävin juoksemassa Elimäellä Jannen iltalenkin 10km tiellä. Ihan karseeta puuhaa, syke nousi ja hengästyi, mutta vaihdetta ei saanut isommalle että olisi ollut vauhtiakin, nippa nappa alle 50min kauhealla sykkeellä. 1.7. oli vuorossa Vierumäellä perusmatkan triathlon, joka onneksi sujui ihan hyvin huolimatta kylmästä vedestä, aika 2.50.16, tuohon tyytyväinen. Ennen kisaa tasan yksi avovesiuinti kesän aikana takana.

Kohti Hettaa lähdettiin Sarin kanssa matkaamaan tiistaina 11.7., kulkuneuvona ja majoituksena mukana matkailuauto. Ensimmäinen yöpyminen Leppävirralla mökillä, tuolla kävin vielä uimassa pari kilometriä, viimeinen liikuntaharjoitus ennen pidempää polkurymyä. Keskiviikkona matkattiin Tornioon, siitä sitten torstaina hiukan Ruotsin puolellakin käyden Hettaan. Majoitus Hetassa camping-alueella, illalla käytiin vielä hotellilla tervehtimässä tuttuja.

IMG_0266
Matkaan lähtevää varustetta

Juoksuvaatteet, eväät ja dropbagiin lähtevät tavarat olin laitellut pusseihin valmiiksi jo kotona, tarkoituksena välttää viime hetken kiirettä. No, kun siinä perjantaina ennen kisabussiin lähtöä tavaroita vielä viimeisteli niin kiirehän lopulta tuli. Ennen lähtöä syötäväksi tarkoitetut eväät unohtuivat, onneksi bussia odotellessa paikalle sattui Merja jolta löytyi autosta leipää, metwurstia ja banaania. Kiitos Merja! Kisabussissa matkalla Hetasta Ylläkselle kuulimme, että 30k lähtöä oli siirretty ukkosen takia. Aikalailla satoi, salamoi ja jyrisikin, mutta onneksi bussissa pysyttiin kuivina.

Ylläksellä ulos bussista, ilmoittautumaan, ilmoittautuessa piti esittää takki ja avaruuslakana. Ilmoittautumisesta mukaan numerolappu, dropbag ja GPS-lähetin, sitten sisälle ravintolaan laittautumaan kisakuntoon. Sisältä löytyikin lisää tuttuja, tosin ennen kisaa en ainakaan itse ole ihan sosiaalisimmillani, ajatukset jo tulevassa, joten aikalailla itsekseen omien kamojen kanssa puuhaillen aika meni. Dropbag kuljetukseen Pallakselle ja lähtöpaikalle odottamaan lähtömerkkiä.

IMG_0269

Juuri ennen lähtöä tapasin vielä Kaijan, jonka kanssa sovimme, että tällä kertaa mennään sitten molemmat maaliin, viimeksihän poistuimme molemmat raatobussilla Hettaan Peurakaltion huollosta molempien keskeytettyä tuonne.

Lähtömerkki. Matkaan. Alkuun juosten ylämäkeen, sitten siirtyminen kävelyyn pitkin Ylläksen rinnettä. Alhaalla tuuli ja oli olevinaan viileää, joten lähdin tuulenpitävä takki päällä. Virhe! Kilometrin jälkeen valui hiki, ja takki siirtyi mytyksi käteen, vasta Peurakaltiossa siirsin sen reppuun. Ylläksen mäki ylös reipasta kävelyä, reitti oli parempi kulkea kuin vuotta aiemmin, ei menty pelkkää rakkaa pitkin. Viimein mäen päälle ja juoksuun. Sitten alas tietä pitkin. Edellisvuoden kokemukset pelottivat, tuolloin onnistuin hommaamaan kantapäiden alle keskeytykseen johtaneet rakot jo tuossa ensimmäisessä alamäessä. Nyt tuo ei saisi toistua. Yritin pitää askelkosketuksen lyhyenä ja koko ajan kuulostelin, mille jaloissa tuntui. Alamäen juoksutekniikkani ei selkeästi riittänyt noin jyrkkään mäkeen, jarruttelin etureisillä, mikä myöhemmin kostautui. Mutta rakoilta vältyttiin tällä kertaa. Ensimmäinen huolto Kellokas 7,2 km. Nopeasti syötävää, syöminen jatkui juosten ja takaisin matkaan.

IMG_0270
Pirunkuru

N. 8 km kohdalla nuljahti vasen nilkka, ei pahasti, hetken hiljennys ja sitten taas juosten. Välillä ympärillä muita, välillä jo tuossakin matkassa yksin. Kesänkijärveltä Pirunkurun pitkään ja jyrkkään nousuun.N.11 km kohdalla kramppasi vasen pohje. Otin tuolloin matkan ainoan suolatabletin ja juotavaa. Vähitellen kramppaus laukesi, eikä enää matkalla uusinut. Kesänki, Tahkokuru, Kukastunturi ja taas alas, ylämäet reippaasti kävellen ja alamäet ja mäkien väliset suot juosten sen mukaan kuin taitoa riitti. 32km ja Peurakaltion huolto. Juotavaa, pullot täyteen urheilujuomaa ja syötävää suuhun ja käsiin mukaan. Vähän revenneeseen numerolappuun uusi reikä kiinnitystä varten, tekijänä huollon pojat puolimetrisellä puukollaan, pysyin aikalailla paikoillani operaation ajan. Matkaan teki mieli nopeasti, sen verran oli itikoita huollossa odottamassa juoksijoita.

IMG_0284.JPG

Peurakaltio-Pahtavuoma. Äkäskerolle nousu ja lasku. Aikalailla yksin etenemistä, ei isompia ongelmia. Ympärillä kirkas ja hiljainen Lapin kesäyö, askel askeleelta eteenpäin.  Pahtavuoman huollossa takana reilu 44 km. Huollossa pullot täyteen urheilujuomaa, suklaata ja banaania syötynä, kekseja muutama mukaan ja menoksi.

Kolvakeron ylitys. Mäkiä ylös alas, välissä suota. Liukkaita pitkospuita, meinasi pariin otteeseen lähteä jalat alta. Osan matkaa yksin, osan kaksin, osan neljän miehen porukassa. Välillä jonkun ohittaen, välillä tullen ohitetuksi. Ei isompia ongelmia. Ainoastaan pari kilometriä ennen Rauhalaa asfalttitietä mikä sekä tylsää että tuntui ikävälle jalkapohjissa. Mutta huoltoon hyvissä voimin, huollossa matka 56 km.

Rauhalan jälkeen viimeinen osuus ennen Pallaksen huoltoa ja dropbagia. Huollossa unohdin etsiä virtalähteen ja piuhan, kaivoin nuo esiin kilometri huollon jälkeen jotta sain kellon ladatuksi, ei olisi muuten kellossa riittänyt virta loppuun. Tykkään pitää tarkimmalla GPS:llä, jotta näyttää matkan mahdollisimman oikein. Matka Rauhalasta Pallaksen nousun alkuun tyhmin pätkä koko reissulla, yhtä mutkaa, lätäkköä, kiveä, polulle kaatunutta ja kierrettävää puuta toisensa perään. Heti kun tuntui juoksurytmi löytyvän tuli jotain, joka sotki sen. Tällä pätkällä reissun synkimmät ajatukset koskien pitkien polku-ultrien järkevyyttä, monta kertaa ajattelin keskittyä jatkossakin perusmatkoihin, mutta lajina triathlon, missä sanan merkitys hieman terveempi. No, niistä päästiin yli eikä iskenyt mitään keskeytysfiiliksiä, varsinkaan kun ei lisääntyvää väsymystä lukuunottamatta ollut vaivojakaan. Matkalle sattui reissun puolivälikin, ja aikalailla tuossa kohdassa päätin ottaa sauvat käyttöön, juosta kun pystyy ja sauvakävellä muuten. Ennen Pallaksen nousua minut tavoitti Eero, joka oli jäänyt edelliseen huoltoon huoltamaan jalkojaan. Nousimme yhdessä pitkät kilometrit Pallaksen huoltoon. Nousussa ohitimme virolaisen herran, joka näytti siltä, että oli pakko kysyä onko kaikki hyvin, katse ei ollut ihan läsnäoleva. Huollon jälkeen hän sitten virkistyikin selkeästi, ja kykeni jatkamaan loppuun saakka. Viimein Pallaksen huollossa, takana 77 km.

Pallaksella vaihdoin puhtaat ja kuivat kengät ja sukat. Alussa käytössä olleet Inov8 Roclite 280 oli alkuun hyvä valinta, mutta ajatellen lopun tiepätkiä halusin jalkaan vaimennetummat Hoka One One Challenger ATR2:t. Tuntuikin kuin olisi tuon jälkeen alkuun kulkenut jalat pumpulissa. Muuten huollossa nestetäydennykset, syötäväksi roiskeläppäpizza ja juomaksi palautusjuoma. Vessareissu hotellissa ja matkaan. Repusta purin dropbagiin tavaraa, joka ei ollut pakollista ja jota en luultavimmin enää tarvitsisi.

Ylös Pallaksen rinnettä Taivaskerolle. Puhtaat ja kuivat kengät pysyivät sellaisina n. 0,5 km.  Pallakselta lähdettyä sää oli varsin pilvinen, eikä näkyvyys tunturissa ollut kovin kummoinen, reitti näkyi mutta ei maisemia.

IMG_0296.JPG
Taivaskerolla

Matka jatkui tuon jälkeen yksin eteen päin. Rakka otti päähän, mieluummin olisi kulkenut jossain, missä väsynein jaloin ei olisi tarvinnut joka askelta varoa, ja nyt ei enää alamäkeen juoksu onnistunut kun etureidet olivat varsin loppu. Eteenpäin kuitenkin, alamäissä sauvoilla jarruttaen. Matka Hannukurun huoltoon oli juuri niin pitkä kuin muistelinkin, mutta lopulta sinne päästiin, matkaa takana kellon mukaan 103 km. Huollossa taas pullot täyteen, evästä suuhun ja mukaan ja menoksi, Hannukurukin on jo vuosien mittaan tullut tutuksi itikkaparvistaan joten pidempi viivähdys ei innostanut. Hannukurussa satoi hiukan, pian huollosta lähdettyä sää alkoi kirkastua päätyen jopa aurinkoiseksi.

Hannukurusta matka jatkui kohti viimeistä huoltoa. Keli parani ja lämpeni. Maisemat olivat upeat, ja kaikki muutenkin kohdallaan, paitsi etten pystynyt juoksemaan. Etureidet niin kipeät, ettei tehnyt mieli yrittääkään, sauvoen eteenpäin. Matkalla muutamia puroja, joissa oli pakko huuhdella kasvoista hikeä ja pölyä. Ja ennen Pyhäkeron nousua täytin vielä tyhjän pullon virrasta juomavedeksi. Pyhäkeron nousu oli jotenkin helpompi kuin ennen, ilmeisesti kun se on jo tuttu, niin suhtautuminen sen nousuun on helpompaa, valehuiput eivät enää hämää. Lasku Pyhäkerolta oli tuskaa, etureidet kankeina, väliin jopa koetin juosta takaperin. Mutta viimein alas ja viimeiseen huoltoon, matkaa takana noin 120 km. Pullojen täyttö ja taas syötävää matkaan.

Hiekkatiepätkä… Vaikea keksiä hyvää sanottavaa. Pariin otteeseen oli pakko pysähtyä putsaamaan sukat ja kengät hiekasta, tuntui että sukat hiersivät silti kuin hiekkapaperi. Lopulta alkoi hiekkatie loppumaan, ja päätin että koetan vielä juosta. No, sauvajuoksua eteenpäin, sattui, mutta koetin olla välittämättä. Ja välillä sauvakävelyä. Lopulta asfalttitielle, samalla lailla, vuoroon juosten, vuoroon kävellen. Muutama sata metriä ennen maalia sain kiinni Mikan, ja kyselin loppukiriseuraa. Yritti ensin kieltäytyä, mutta oli yllytettävissä, ja ylitimme maaliviivan yhdessä ajassa 25.02.44, kello näytti matkaksi 135,5km.

_full-9
Finisherit (kuva: ONEVISION.FI)

Maalissa kaulaan mitali ja päähän finisher-lippis. Sitten dropbag jne mukaan ja painuin majoitukseen suihkuun. Sitten odottelemaan Saria ja muita tuttuja maaliin. Ja syömään hyvää riistakeittoa kisakeskuksessa.

fullsizeoutput_e86

Nyt on mennyt pari päivää maaliin tulosta, ja kirjoitan tätä autossa rannalla Lofooteilla. Jalat tänään jo paremmat, aamulla kykenin juoksemaan alamäkeenkin. Toipuminen alkanut. Matkalla mieleen tuli, että onko hommassa ja itsensä hurjassa kiusaamisessa järkeä. Toisaalta, kun on perusmatkoilla lähtenyt, niin onko niiltä paluuta…

Mutta nyt siis ensin lomailua, 5.8. loman päätteeksi luvassa täyden matkan triathlon Tahkolla, eli nyt olisi tehtävä ensin ennätys toipumisessa! Ja kauden päätteeksi luvassa Ultra Trail Tour Finlandin kolmas ja viimeinen osakilpailu Kolin maastoissa, sen läpäisyn motivaationa ja panoksena koko UTTF2017 sarjan läpäisy.

Näyttökuva 2017-07-18 kello 1.15.09
Korkeuskäyrä kellon mittaamana.

NUTS Karhunkierros 160 26.-27.5.2017

nuts-karhunkierros-map

Kevään asiaa pähkäiltyäni päädyin lopulta vaihtamaan Karhunkierroksen 80k matkan 160k matkaksi, tuntui että se oli oikeasti se mitä halusin taas yrittää. Ja ehkä aika oli jo kullannut muistot edellisen kevään osittain tuskaisestakin taivalluksesta. Laitoin asiasta sähköpostia NUTSlle, ilmoitin tietäväni mitä olen tekemässä ja tekeväni sen silti. Vastauksena oli osaa ottava sähköposti, ilmoitus siirtämisestäni pidemmälle matkalle ja ohjeet suorittaa pieni lisämaksu, aiemmin maksetun bussimatkan 80 lähtöön sai hyödynnettyä maksuun. Sitten vielä ennen Karhunkierrosta selvisi, että saan paikan myös Vaarojen 130 km ultramatkalle, joten siinähän olikin sitten jo taas koossa koko Ultra Trail Tour Finlandin ilmoittautumiset kun myös NUTS Pallaksen perusmatkalle oli lähtenyt ilmoittautuminen sisään.

Koko talven olin saanut harjoitella vammoitta, ainoat murheet hetkellisesti norovirus joka esti juoksun Kanarialla TGC 82 matkalla ja keväämmällä sairastettu flunssa juuri kun olisi pitänyt juosta HSM puolimaraton Helsingissä. Mutta nuo onneksi nopeasti ohimeneviä vaivoja. Toukokuun alussa kävin juoksemassa kauden ensimmäiset kisat Bodom Doublella, ensin yökisa Bodom night 10km ja seuraavana päivänä Bodom trail 21km. Nuo läpi suht rennosti, oli mukavaa ja Bodomin tapaan mutaista ja märkää.

Käytännössä koko talven pystyi Etelä-Suomessa juoksemaan poluilla, joten polkujuoksua tuli harjoiteltua, Repovedelläkin useampaan otteeseen Kaakkurin kierros kierrettiin kevään mittaan.

Nopeastihan se taas sitten lopulta toukokuun loppu ja Karhunkierros lähestyivät. Toukokuun edetessä nopeammin kuin lumet sulivat Kuusamosta alkoi melkoinen arvuuttelu siitä, mitä olosuhteet olisivat. Kova luotto oli alunperin, että tottakai toukokuun lopussa jo polut ovat sulia, mutta ihan niinhän ei sitten käynyt. Mutta tämän asiantilan selvittyä oli jo vaihdettu matka pidemmälle joten oli vain asennoiduttava siihen, että mennään siinä säässä mikä on vastassa. Varusteet tuli dropbageja myöten pakattua jo hyvissä ajoin ennen matkaan lähtöä, viimeisenä hankintana sekä itselleni että 80km sarjaan korottaneelle Sarille Sealskinzin ohuemmat vedenpitävät sukat. Jos kerran märkää, niin pysyköön kylmä vesi sitten sukan ulkopuolella. Viimein sukatkin tulivat pari päivää ennen reissuun lähtöä, eli silloin varusteet valmiina.

IMG_4114
Yhdelle 100 mailin ultralle vähintäänkin riittävä (liiallinen) tavaramäärä

Matkaan kohti Rukaa lähdettiin keskiviikkona 24.5.2017, ensimmäinen yö Kuopiossa ja torstaina sitten jatkettiin Rukalle. Tottakai matkalla piti pysähtyä perinteisesti tervehtimään Hiljaista kansaa Suomussalmella.

IMG_4128
Suomussalmi, Hiljainen Kansa ympäristötaideteos

Rukalla sitten oltiinkin hyvissä ajoin, dropbag-pussukat sai noutaa jo torstaina, ja hyvissä ajoin valmiiksi kasatut kamat niihin tuli sullottuakin, tehden vielä viimeisiä arvontoja siitä mitä tulee päälle ja mitä kumpaankin dropbagiin (Oulankaan ja Hautajärvelle). Sarin kanssa majoituimme Rukan P-paikalla matkailuautossamme, mikä oli ihan hyvä ratkaisu, kaikki kamat käytössä ja lähellä kantamatta niitä mihinkään ja ruokailutkin ennen lähtöä sai hoitaa ihan oman aikataulun, mallin ja maun mukaan, ravintolaruoka ei aina ole ihan se paras tankkauseväs ainakaan omalle vatsalleni. Torstaina ehti vielä nähdä vähän tuttujakin, vaikkakaan en ollut taatusti puheliainta seuraa, vähän alkoivat ajatukset olla jo tulevassa matkassa Rukalta Hautajärvelle ja takaisin. Ajoissa tuli painuttua nukkumaankin.

IMG_4144
Matkan ensimmäinen ja viimeinen kilometriviitta

Perjantaina sitten heti klo 9 jälkeen ilmoittautumaan ja varustetarkastukseen. Ensimmäinen kisa missä pakolliset varusteet oikeasti katsottiin, itse pidän asiaa hyvänä, turva- ja ensiapuvarusteiden mukana pitämiseen on pätevät syyt, joskus joku niitä myös tarvitsee ongelmien sattuessa kohdalle. Sitten dropbagit järjestäjille ja autolle pakkaamaan reppu vielä paremmin ja vaihtamaan juoksukamat päälle samalla kun vielä yritin syödä pienen jännityksen jo alkaessa iskeä päälle. 11.30 jälkeen sitten lähtöalueelle odottelemaan lähtömerkkiä, viimeiset onnentoivotukset vastaan otettiin ja myös muille lähtijöille annettiin.

Klo 12 lähtömerkki… enää ei jännittänyt, nyt vaan eteenpäin. Alkuun rauhallisesti hölkäten, nousun tullen siirryttiin edellisvuoden tapaan reippaaseen kävelyyn. Vielä hyvän matkan toivotukset tuttavilta ja Sarilta joka kuvasi portaiden varrella. Rukalla ensin mäkeä ylös, väliin kävellen, väliin juosten, ja nyt tuli eteen jo paljon ennalta puhuttanutta luntakin. Alamäet varsinkin haastellisia, välillä melkoista liukua kun oli porukalla olevinaan kiire ja paikoitellen aika jyrkkiä laskuja ja mutkia. No, kunnialla kohti Valtavaaran nousuja. Porukka alkoi hajota, kärki meni menojaan, ja osa jäi taakse, itse varmaan noin puolessa välissä. Valtavaaran yli mentiin miesporukassa jonossa, näkymät lähinnä edellä menevän kengissä, piti katsoa mihin kaveri astui ja jos siinä kohti ei upottanut niin omakin askel tähdättiin siihen. Väliin joku astui hiukan sivuun ja selvisi, että hankea oli vähintäänkin riittävästi. Alamäet mentiin sitten liukutekniikalla, kengillä märässä lumessa lasketellen, väliin sattui alle hiukan vetisempikin kohta ja siinä vaiheessa kiitteli valintaa vedenpitävien sukkien suhteen. Konttaisen huoltoon ajassa 1:21:36, huollossa vajaa puolitoista minuuttia vain vesipullo täyttäen ja evästä mukaan napaten ja eteenpäin.

Konttaisen huollosta eteenpäin jatkettiin 4-7 miehen letkoissa kapeaa polku-uraa pitkin, väliin lunta enempi, väliin vähemmän. Vauhti tuntui tuossa vaiheessa aika rauhalliselta, pikkuisen enemmän olisi menohalua ollut, ja kun kaverit pysähtyivät Porontiman rantaan ilmeisesti kuvaamaan niin jatkoin yksin eteenpäin. Tuon jälkeen matka taittuikin käytännössä yksin pitkälle lauantaiaamuun asti. Lumi poluilla väheni 15 km jälkeen selkeästi eikä enää häirinnyt. Vetistä oli paikoitellen. Toiseen huoltoon Basecampiin 3:54:20, pullot täyteen, syötävää mukaan ja nopeasti eteenpäin.

18699895_1195063843937223_1370337953532962901_n
Basecampin huollon jälkeen, n. 24 km (kuva Matias Pusa)

Basecampin huollosta eteenpäin yksin. Pari kilometriä huollosta kramppasi oikeassa pohkeessa ja heti perään oikeassa takareidessä. Otin suolatabletin, venyttelin hetkisen, kävelin pikkuisen ja otin pari valokuvaa, sitten varovasti takaisin juoksuun ja kilometrien kuluessa krampin tunne helpottikin. Sitten yksin kohti Oulangan huoltoa reitin pisin huoltoväli. Eväät ja juomat riittivät hyvin, aina muistaessa geeliä pullosta ja juomaa päälle. Tuntui, että etenin ihan yksin, välillä ohittaen jonkun, välillä vuorostani tulin ohitetuksi. Juoksu tuntui vielä ihan mukavalle, ylämäet ja pahimmat juurakot ja kivikot kävellen, muuten hölkäten. Matkalla pari kaatumista, ensimmäinen loikatessa lumiselle pitkospuulle, jalat jatkoivat eteen ja ylös ja itse päädyin pitkokselle selälleni, hetken puhallutti mutta ei pahempia vaurioita. Kisan jälkeen havaittuna seurauksena mustelmaa alaselässä. Toisella kertaa jokin juurakko selkeästi syöksyi maasta ylös kampaten minut ja vetäisin kuperkeikan eteenpäin, ilman fyysisiä vammoja. Eikä tainnut edes kukaan nähdä, joten henkisetkin vammat jäivät minimiin.

Näyttökuva 2017-05-29 kello 21.18.10
Yksin juostessakin oli GPS-seurannan mukaan paljon porukkaa ihan lähistöllä.

Lopulta kolmanteen huoltoon Oulankaan, matka 55,5km, aika 8:44:56. Huollossa juomapullojen täyttö, dropbagista palautusjuoma ja energiajuoma, lisäevästä reppuun, pipo päähän ja paksummat hanskat käteen. Vielä mukillinen teetä, samalla tarkastivat että muki oli mukana, sokeria ei huollossa ollut teehen laittaa mutta henkilökunta teetä tarjoillessaan sujautti makeutusaineeksi vihreän kuulan… Huollossa jo joitakin keskeyttäjiä tiedossa. Huollon jälkeen yksin matkaan kohti Hautajärveä. Yksin eteneminen sopi hyvin, pystyi etenemään juuri sellaista vauhtia kuin kulloinkin hyvälle tuntui. Keli alkoi viilenemään ja lämpötila painuikin yöllä selkeästi miinukselle. Jonkin verran kämpillä oli vaeltamassa ollutta väkeä, mitä lie ajatelleet meistä jotka kiireellä juoksimme ehtimättä nauttia maisemista heidän laillaan. Pöydän äärestä esitettyyn kutsuun saapua nauttimaan makkaraa seurueen kanssa jouduin vastaamaan kielteisesti. Polku Oulangasta Hautajärvelle oli käytännössä lumeton, joitakin syvempiä lätäkköjä oli mutta sen verran pystyi kiertämään että sukan varret riittivät. Hölkkäämistä, väliin huikka geeliä ja juotavaa, ympärillä ensin Kuusamon ja sitten lopulta Lapin keväinen kirkas ja valoisa pakkasyö. Sen verran painoi jo väsymys ja tuntui yö, ettei hämärässä tehnyt enää mieli juosta kohdissa missä arveli olevan vähänkään kompuroinnin vaaraa.

IMG_4170
Lapin reissulle lähdössä

Noin 11 km ennen Hautajärveä tuli kärkijuoksija vastaan, myöhemmin muitakin kärjessä olleita. Puolin ja toisin tsemppaukset lopputaipaleelle. Hautajärvelle mentiin vielä juosten, olo tuntui hyvältä. Puolimatkan krouvissa Hautajärven luontotalolla 82,9 km ajassa 13:39:07.

Huollossa vierähti noin 40 min, aika kului nopeasti. Katsastin oikean jalan, tuntui pientä hiertymää päkiässä ukkovarpaan tyvessä, pieni rakon alku mihin laitoin rakkolaastarin ja äkkiä sukka ja kenkä takaisin jalkaan. Jutustelua kanssakilpailijoiden ja huollon porukan kanssa, mukavaa väkeä. Joillakin kilpailijoilla jo selkeästi vaikeampaa. Söin tarjotun pizzan, join teetä, palautusjuoman ja energiajuoman, täytin geelipullot ja juomapullot, evästankkaus reppuun, päähän paksumpi pipo ja taas tien päälle takaisin kohti Rukaa! Tuossa vaiheessa vielä tuntui hyvälle, matkaan juosten, toki jo jalka painoi mutta ei suurempaa ongelmaa. Huollosta lähtiessä latasin kellon, tarkoitus oli saada koko matka tallennettua siihen. Sitten aika äkillisesti iski väsymys reisissä, tuntui että etureidet olivat ihan puhki noin 95 km kohdalla eikä juoksu enää oikein onnistunut ja oikeastaan sattuikin. Mutta… jos ei jaksa juosta, täytyy kävellä, pääasia että mennään eteenpäin. Viime vuonna en jaksanut juosta noinkaan pitkälle ja silti ehdittiin maaliin kirkkaasti aikarajan puitteissa. Väsytti, mutta ei huolestuttanut, kokemus aiemmasta helpotti asiaan suhtautumista. Nyt mentiin sitten välillä yksin, välillä muiden kanssa kävellen, samantyyppistä oloa muillakin eli kintut finaalissa. Oulangan huoltoon 19:57:33 110,3km.

Oulangassa ilmeni ainoa asia mikä järjestäjillä ei mielestäni mennyt putkeen. Dropbagit yön pakkasessa vaikka olisi ollut sisätila vieressä, sisältö aika kylmää. Hileinen palautusjuoma ja energiajuoma naamaan, reppuun buffi vaihdettavaksi pipon tilalle päähän kun aamu lämpenisi, loppumatkan eväät matkaan. Käväisin vessassa ja lisäsin varustukseen reisikompressiot josko nuo hiukan tuntumaa reisissä helpottaisivat. Repusta sauvat käteen ja sauvakävellen eteenpäin. Ensimmäisessä ylämäessä kroppa ilmoitti mielipiteensä jäisistä eväistä ja juomat palasivat ulos samaa kautta kuin menivät alaskin. Mutta ei auttanut itku markkinoilla, eteenpäin. Noin 123 km kohdalla meni ohi 80 sarjan kärki, siitä eteenpäin sitten alkoikin näkyä ohi menijöitä. Käänsin taas numerolapun takapuolelle jotta takaatulijat ymmärtäisivät miksi hidastin matkantekoaan. Tottakai väistelin kun mahdollista, mutta koko ajan piti mennä eteenpäin itsekin, ei ollut mahdollisuutta jäädä polun varteen ihmettelemään ohikulkijoita. Matkalla Oulangasta Basecampin huoltoon alkoi jo muodostua pientä perusmatkan sauvakävelijäiden jonoa, parhaimmillaan meitä taisi mennä 5 peräkkäin. Ehdimme kuin ehdimmekin riippusillalle ennen 31 sarjan ensimmäisiä ja vältyimme jonottamiselta. Sitten vaan viimeiset kilometrit Basecampin huoltoon, 26:26:17 142,2km.

Huollossa litra urheilujuomaa juotuna, suolakurkkuja, banaania, mandariinia, pullojen täyttö urheilujuomalla ja matkaan. Tästä eteenpäin taivalsin maaliin yhdessä toisen perusmatkalaisen kanssa, yhdessä mentiin sopimatta sanallisesti asiasta mutta talvisodan hengessä kaveria jättämättä. Kun toiselle tuli aika huokaista hetkinen, päästetiin kiireisempiä ohitse. Porontimalta noustujen rappusten yläpäässä istahdettiin hetkeksi penkille istumaankin. Porukkaa oli koko ajan ympärillä paljon, pääasiassa 31 sarjan juoksijoita, joilla ymmärrettävästi riitti virtaa ja vauhtia enemmän. Mutta kaikki tuntuivat olevan iloisella mielellä, ja pitkämatkalaisille toivotettiin tsemppiä matkaan. Väliin väistettiin ja päästettiin ohi kun alkoi enempi kertyä porukkaa taakse, muutenkin ohi pääsi aina jos joku kysyi tai vain meni. Mutta kuten totesimme, meidänkin piti päästä sieltä pois ja maaliin, meilläkin oli kisa menossa vaikkemme enää juosseetkaan vaan sauvakävelimme, emme voineet koko aikaa seisoa polun vieressä. Edellisen päivän lumi oli isolta osalta muuttunut nyt loskaksi ja mudaksi, ruskeassa mössössä kulki kapea ura jota väki taivalsi. Konttaiselle nousu tuntui jatkuvan ikuisuuden, huippuja ja laskuja toistensa perään. Viimein alas huoltoon 30:36:36 159,1 km.

Huollossa emme viihtyneet kovin pitkään, tuppasi pysähtyminen nopeasti jäykistämään kintut. Ja sitten nousemaan kohti Valtavaaraa ja sen takana odottavaa Rukaa. Jaloissa painoi, mutta onneksi käsissä oli voimia vielä. Tunkkausta sauvojen avulla ylöspäin. Ja väliin alas, joko sauvoilla jarruttaen tai sitten kaiteesta kiinni pitäen tai köydestä kiinni ja hyppelyä takaperin. Aikaa kului, mutta askel askeleelta matka edistyi. Viimein Valtavaaran huipulla. Tuostakin oli vielä nousua ja laskua useampaan otteeseen ennen kuin pääsimme Rukalle laskeutuviin portaisiin. Nuo laskeuduin takaperin, herätti hilpeyttä mutta toimi. Sitten enää Rukan nousu, viimeinen jyrkkä ja pirullinen ylämäki, sauvoilla tunkaten. Olin ensin ylhäällä, odotin kaverin matkaan ja sittenhän me lähdettiin alaspäin, hiukan tuskaisesti ja vaikeasti. Viimeiset 500m alamäkeen, loppusuora, nyt oli jo sovittu että juostaan maaliin ja yhdessä, ja mehän juostiin, ihan kunnon vauhtia. Maalissa, molemmilla aika 33:03:44. Mitali kaulaan ja onnitteluja tutuilta ja tuntemattomilta.

IMG_4190
Kaksi NUTS Karhunkierros 160 sarjan finisheriä

Maalissa kulhollinen keittoa ja mehua juotavaksi. Palvelu pelasi, dropbagitkin noudettiin puolesta. Kotasten hotellihuoneeseen pääsin saunomaan, teki hyvää, iskikin kauhea kylmähorkka jo syödessä. Saunan jälkeen kiireesti odottamaan Sarin maaliintuloa 80 matkalta. Ja sieltähän hän sisukkaasti tuli kuin tulikin! Uskomattoman sisukas rouva minulla. Sarinkin saunottua olikin jo aika mennä nukkumaan, iski melkoinen väsymyskooma päälle.

Nyt kulunut 2 vrk maaliin tulosta. Tänään pystyin jo kävelemään portaat alas etuperin. Eilisellä kotimatkalla melkein hävetti huoltispysähdyksillä kun kävely oli yhtä vaapuntaa. Edelleen aika väsynyt olo, elimistö sekaisin, nestettä selkeästi kertyy, jalat turvoksissa, päkiät ja varpaat puolitunnottomat. Vasemman 2. varpaan kynsi mustunut, saattaa lähteä ajallaan. Yksi pieni rakko oikean ukkovarpaan tyvessä päkiässä, ei vaadi hoitoa. Selässä mustelmaa kaatumisesta. Urheilu on terveellistä… No, ajan kanssa nämä kaikki korjaantuvat, pian voi taas alkaa liikkumaan jo kevyesti maltti muistaen, kokonaisuudessaan toipumiseen menee taas aikaa. Ja ainakin nyt siis eka vuoden 2017 UTTF kisa läpi, niissä merkeissä seuraavaksi kohti Ylläs-Hettaa heinäkuun puolivälissä. Väliin vielä yksi perusmatkan (onneksi se triathlonissa meinaa muuta kuin polkujuoksuissa) triathlonkisa.

Ja miten meni niinkuin omasta mielestä… Aika jäi n.4min viime vuodesta, tosin reitti pari km pidempi ja lunta, sohjoa, mutaa ja vettä alkuun ja loppuun 15km mikä hidasti, eli aikaan on pakko olla tyytyväinen. Kilpailin ihan itseäni vastaan, sijoitus 29/65 matkaan lähtenyttä miestä, eli ihan ok. Oli jotenkin helpompaa henkisesti kuin viime kerralla, tiesi että tämä on tehtävissä ja se antoi uskoa suoriutumiseen. Ja vaikka olin väsynyt, niin mielestäni henkisesti virkeämmässä kunnossa kuin vuosi aiemmin, mieliala pysyi selkeästi tasaisempana. Lähtisinkö vielä uudestaan… en tiedä, mutta en voi vannoa etten. Treenata täytyisi vielä enempi, pysyisi homma hauskempana pidempään. Ja juomisessa ja syömisessä on vielä opiksi ottamista, molempia tehtävä matkalla enemmän, jaksaa paremmin. Jos huoltoon tullessa täytyy juoda heti alkuun litra, niin liian vähän on juotu, ja sitä vettä oli siinä vaiheessa mukanakin, ei loppu. Sukat ja kengät toimivat hyvin ja muukin varustus, sauvat mukana oli hyvä ratkaisu. Kaiken kaikkiaan olihan taas aika rankka, mutta opettavainen ja muistorikas matka sinne ja takaisin halki upeiden maisemien.

diplomi_kk_2017

Vuoden 2016 onnistumisista ja pettymyksistä kohti uutta kautta 2017

Tämä blogikirjoitus on kirjoitettu suurelta osin jo talvella, jäi julkaisematta silloin. Tämä selitys siksi, että ilman tätä lisäystä seuraava vaikuttaisi oudolta (ellen sitten jättäisi tätä julkaisematta, mutta koska olen kirjoittanut niin julkaistakoon).

Tahkon triathlonin puolimatkan onnistumisen jälkeen oli edessä Kolilla Vaarojen Ultra 131 km 30.9.-1.10.2016. Tuolla lähdin matkaan perjantai-iltana klo 22, ultramatkalaiset lähtivät Kolilta kiertämään kahtena kierroksena kierrettävää reittiä pilkkopimeään metsään otsalamppujen valossa juosten, alkuun kohti Herajärven eteläpäätä. Juoksuvauhti oli heti alusta lähtien aika reipasta, pakko oli pitää vauhtia koska kovin rauhallisella tahdilla ei olisi ollut mahdollista ehtiä toiselle kierrokselle ennen aikarajaa. Matkanteko eteni aika mukavasti aina Herajoen ylitykseen asti, tuohon asti polku oli aika juostavaa. Herajoen yli kahlaten, ja sen jälkeen matkanteko muuttui juoksusta enemmänkin pehmeissä, mutaisissa ja kivisissä rinteissä könyämiseksi. Kieltämättä alkoi jo mietityttää, miten tuossa loppuun asti selvittäisiin, mutta eteenpäin oli mentävä. Kunnes n.25km kohdalla, jopa suht tasaisella polulla nyrjähti terveempi vasen nilkka. Juosta ei enää tuon jälkeen kestänyt, kävelemään pystyi vaikka koskikin, mutta kävellen ei perille ajoissa ehdittäisi. Kävellen Kiviniemen huoltoon n.39km kohdalle ja ilmoitus keskeyttämisestä. Kylmäpakkaus helpotti kipua, ja raatobussilla monen muun kanssa takaisin Kolille parin tunnin odottelun jälkeen. Monella muullakin vaivoja, tai sitten totesivat, ettei aika tulisi riittämään. Vähän jäi harmittamaan epäonnistuminen, mutta UTTF oli mennyt pilalle jo Ylläs-Hetalla keskeytyksen myötä, ja ainahan ei näillä ultrilla voi onnistua, kuuluu lajin luonteeseen. Jos se olisi helppoa, niin mitäs noissa haastetta olisikaan.

Vaarojen jälkeen nilkan parannuttua sitten uutta treeniä. 9.10.16 Haminassa tutuilla poluilla Kunnon polkujuoksu, nilkka kesti jo juoksemista ja kiva oli päästä taas polkujuoksukisassa maaliin pitkästä aikaa…

Kolin pettymyksestä sisuuntuneena tuli ilmoittauduttua myös Joensuuhun Joensuu Night Run 12h halliultrakisaan 19.-20.11.2016. Kisaan matkattiin Sarin ja Jaanan kanssa, kellään ei kokemusta mistään lähellekään noin pitkästä hallijuoksusta. Lähtö oli lauantaina klo 20 ja maalissa sunnuntaina klo 8, loppuaika 12h selvillä etukäteen, juoksumatka ainoa mikä alussa epäselvää. Matkaa tehtiin 325,336 metrin radalla. Ensimmäistä kertaa ultramatkalla maha alkoi temppuilemaan ja vessareissuja kertyi 12 h aikana n.4 tunnista eteenpäin n.15 kappaletta, ja tottakai noihinkin aikaa tuhlaantui. Aikalailla kova oli alusta pidemmän päälle polkuihin tottuneille jaloille, mikä myös alkoi matkaa vähitellen hidastamaan pehmeämpien kenkien vaihdosta huolimatta. Loppumatkasta taktiikkana oli pitkän aikaa juosta n. 350m ja sitten taas kävellä 300m. Lopussa pieni piristyminen ja pidempää yhtenäistä juoksuakin. Alkuun tavote oli ylittää 100km, ihan siihen ei nyt päästy, tulos 94,9181km ja miesten 18./38. sijoitus. Kunto kesti kuitenkin liikkua loppuun asti, joten siihen tyytyväinen.

Joensuun jälkeen harjoittelussa tuli aika kevyt kuukausi, tuntui olevan tarpeen antaa kropan hiukan levätä ja pään löytää uutta intoa ja motivaatiota jatkaa seuraavan vuoden haasteita kohti. Talvi oli vähäluminen, ja juoksemaan pystyi poluillakin. Juoksun lisäksi harjoittelussa mukana on ollut suht kevyttä polkemista trainerilla ja uintia, alkuvuodesta 2017 harjoitusmääränä ollut n. 10-15 h/viikko. Uinti on harjoittelun myötä edistynyt, ja tuon suhteen olo onkin varsin luottavainen ajatellen tulevia triathlonkisoja.

Mitkä ovat sitten tavoitteet vuoden 2017 kisojen suhteen, mitä ohjelmassa? Yleisenä tavoitteena on lähteä kaikkiin suorituksiin hyvällä fiiliksellä, ei ottaen paineita loppuajoista tai sijoituksista, mutta toki haastaen itseä ja pyrkien parempiin suorituksiin kuin ennen.

Harjoittelussa nyt mukana toista vuotta kolme lajia, ja tuntuu, että monipuolisemmalla harjoittelulla on paremmin mahdollista myös lisätä treenin kokonaismäärää. 4.-5.2.2017 osallistuin triathlonseurani Aquila triathlonin 24h sisätriathlonviestiin Kotkassa Katariinan uimalassa. Suorituksina oli aina kerralla tunnin mittainen triathlonsuoritus, 20min uintia, 20min wattbikella pyöräilyä ja 20min matolla juoksua, koko ajan kolme suorittamassa yhtä aikaa eri laja. Itselleni riitti 6 tunnin vuoroa, minkä aikana sain suoritettua yhteensä 6200m uintia, 67809m pyöräilyä ja 24660m juoksua. Lisärasitteena valvottu yö, ei parin tunnin taukojen  aikana uni tullut, lepoa kylläkin. Mukava kokemus kivassa porukassa.

Vuoden ensimmäinen kisa olisi ollut Trans Gran Canaria 82km 25.2.2017 Gran Canarialla, ensimmäinen vuorikisa, nousua luvassa 4300m. No, Kanarialle matkattiin, mutta todennäköisimmin lentokoneesta mukaan saatu norovirus päätti antaa oireita itsestään puolitoista vuorokautta ennen lähtöä, eikä sitten juoksemaan lähdetty. Mutta lämpimässä lomailu oli toki kivaa ja taudista toivuttua käytiinkin juoksemassa vuoristossa.

Tarkoitus oli myös käydä koittamassa pitkästä aikaa puolimaratonia, ilmoittauduin Helsinki spring maratonin puolikkaalle, mutta edeltävällä viikolla alkanut flunssa esti juoksun, siis kauden kaksi ensimmäistä kisastarttia peruuntui, lupaava alku.

Maratonia ei ehkä ohjelmaan vuodelle 2017 mahdu, paitsi osana triathlonia, mutta tuossa siis tarkoitus lämmitellä hiukan uinnin ja pyöräilyn merkeissä ennen juoksua. Triathloneja tarkoitus käydä kaksi kisaa, Vierumäellä perusmatka 1.7.2017 ja Tahkolla täysmatka 5.8.2017. Polkukisoja nyt jo ilmoittauduttuja tuon Kanarian lisäksi kalenterissa Bodom trailin double 5.-6.5.2017, eli 5.5. yöllä 10km ja 6.5. päivällä 21 km. Karhunkierrokselle olen ilmoittautunut 80 km matkalle, mutta rehellisyyden nimissä on sanottava että houkutus on suuri miettiä vaihtamista 160 km matkalle. Se on vaan niin siistin sairaan rankka mutta silti hieno kokemus, ei mitään järkeä koko touhussa mutta juuri se houkuttaneekin… Ja heinäkuussa on tarkoitus hankkia korjaava kokemus Ylläs-Hetta 134km kisasta, viime vuotinen keskeytys harmittaa. Tuo heinä-elokuu on muodostumassa rankahkoksi, Vierumäen perusmatkan ja Ylläs-Hetan välinen aika 2 vkoa, sitten 134 km matkan jälkeen triathlonin täysmatka 3 viikon kuluttua. Mihinkään vammautumisiin ei siis varaa. Tahkon täysmatkan jälkeen sitten ei kisoja tiedossa, toki täytyy  nyt harkita onko viime kesäinen haave UTTFn läpiviemisestä vielä tavoittelemisen arvoinen, ja pitäisikö yrittää myös Vaarojen ultramatkalle. Aika paljon siis suunnitteilla taas kisoja, täytyy koettaa rakentaa talven mittaan kuntoa siihen malliin, että suunnitelmat pystyisi täyttämäänkin. Ja ennen kaikkea täytyy yrittää pysyä terveenä ja vammattomana.